perjantai 21. lokakuuta 2016

Neulekaitaliina jättiläisen puikoilla ja syyskukkia

Neuloin trikookuteesta kaitaliinan


Neuloin jättiläisen puikoilla kauniin kaitaliinan, olipa helppo ja nopea käsityö! Kurkkaa myös vinkkini syksyiseen kukka-asetelmaan.

Valkoinen neulottu kaitaliina näytti kukkien kanssa raikkaalta. 

Kerrankin meilläkin oli jotain punaista. Punaiset gerberrat, marjat ja lehdet sopivat kauniisti syksyyn.


Minulla oli vielä jäljellä omppuja.

Löysin himohamstraajan kätköistä jättimäiset neulepuikot. Ne oli hypännyt ostoskoriin KodinYkkösen konkurssimyynnistä. Mietin silloin mitä tekisin 10-kokoisilla neulepuikoilla, mutta kun ostin kauppareissulla testiin Sisäpiha-trikookuderullan, niin puikoillekin tuli käyttöä. 

Saimme häälahjaksi ihanan tästä samanlaisesta kuteesta  virkatun maton ja  minua on kiehtonut mitä kaikkea tuosta kuteesta voisikaan tehdä.  Luin Sisäpiha Kaupunkilanka-rullasta että lanka syntyy tekstiiliteollisuuden jätepaloista, jotka muuten menisivät hukkaan.  Näppärää!

Mietin ensin että teen maton Pieneen leikkikeittiöön, mutta minulla oli vain yksi kerä lankaa. Joo tiedän, kaupassa iski nuukuus. No tämä kerä meni harjoitteluun ja neuloin sitten kaitaliinan keittiön pöydälle.  Aloitukseen tuli 15 silmukkaa ja kudoin sileää neuletta, kunnes kerä loppui ja päättelin.

Tai no ei nämä minun juttuni mene  niin kuin Strömsössä.   Oikeasti purkailin ja sommittelin aika pitkään työn kanssa. Neuloin ensin 30 silmukan aloituksella ja pidennetyillä silmukoilla, ei tullut kiva. Purin työn, kudoin sileää neuletta 12 silmukan aloituksella ja taas purkasin tekemiseni. Onneksi trikookudetta on helppo ja nopea neuloa. Tämä homma sopii hyvin sellaisille, jotka haluaa heti valmista!

Eikö kaitaliinasta tullutkin kiva? Taidan joskus ostaa uuden rullan ja jatkaa liinaa hiukan pidemmäksi. Ja kokeilla sitä virkkausta.

10-koon puikoilla saa neulottua nopeasti. Niillä tulee pikapikaa valmista ja voi sanoa hyvissä mielin olevansa käsityöihminen.  

Kun on kukkia, niin voi taas harjoitella kameran käyttöä. Käytössä on Olympuksen E-PL 6 ja kittilinssi 14- 42 mm. 

Trikookuteesta voi tehdä vaikka mitä, jos vain raaskii ostaa useamman rullan kerralla.
Ehkäpä en ole ensikerralla niin nuuka.

Ihanaa kukkailoittelua!

Osallistun tällä postauksella Kukkailoitteluun Mansikkatilan mailla. Kukat ovat peräisin Lidlin päivän kimpusta ( 3,95 e ), josta napsaisin muutaman kukan tähän. Hain pihalta villiviinin terttuja ja syksyn lehtiä, sekä yli menneen hortensian oksia. Kukka-asetelman saa nopeastikin, kun vain viitsii.  Mutta kukkakaupan asetelmaan verrattuna tämä oli suorastaan edullinen! Maljakon esittelin jo täällä.

Ihanaa viikonloppua!

Kurkkaa Adlibriksen lankariehan tarjoukset! Nyt saa alle kahden euron Baby Merino-lankaa! Jes! Ne kampanjatarjoukset näkyy sen kampanjasivun vasemmassa reunassa.


19 kommenttia:

  1. Tämä on nätti. Pitää itsekkin kokeilla jossakin vaiheessa :) Kun on tarpeeksi t-paitoja, joista leikata kudetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile tehdä kuteita strechfarkuista? Tulisi aika hieno neulematto? Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Himpun hieno idea! Harmi kun on tällä hetkellä vain mustaa kudetta kopassani. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi ei ollut minulla myös mustaa! Olisin tehnyt raidallisen ;)

      Poista
  3. Kauniin liinan olet virkannut, huippuidea ja upea sellainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus.. olet neulonut. Mistähän minä tuon virkkauksen otin??

      Poista
    2. Kiitos paljon! Heh olisin varmaan virkannut mutta ei ollut niin isoa koukkua ;) Onneksi ei ollut!

      Poista
  4. Kukka-asetelmasi on aivan ihana! Neuleista en tohdi sanoa mitään ;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos! En ole yleensä punaisen kaveri, mutta näin syksyllä se on sallittu.

    VastaaPoista
  6. Ihanat kukkaset ja kaitaliina!<3 Todellakin, parilla ostokukalla ja piha/pientare löydöllä saa kaunista aikaan!:)
    Oliko tuo kude minkä hintaista? Olen himoinnut neulepeittoa olohuoneeseen jo monta vuotta...Tuolla sellainen voisi syntyä kohtuullisessa ajassa, ilman että hartiani, jotka eivät tykkää neulomisesta, olisivat vielä enemmän jumissa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo kuderulla ei ollut kallis. Hintaa en muista, olisiko ollut Prismassa tarjouksessa. Tosiaan kuteesta tai muuten paksusta langasta syntyisi nopeasti neulepeitto. Kuteesta tulee tosin painava. Muutama ilta menisi. Just tilasin baby merinoa pussillisen niin nyt pitää ajatella vain sukkia, saattaa taas lähteä lapasesta...

      Poista
  7. En olekaan koskaan neulonut mitään kuteesta vain virkannut. Tykkään kans kuteesta, kun tulee nopeesti valmista! :) Kiva, että löysin blogisi kukkailottelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva kun löysit blogini! Ihana tuo Tainan Kukkailoittelu, saa ihan hyvällä syyllä räpsiä kuvia kukista ja tehdä kukkajuttuja. Juu, olisin varmaan virkannut minäkin, mutta olin hankkinut puikot, en koukkua. Sattumalta syntyy kivoja juttuja :)

      Poista
  8. Kaunis kaitaliina ja ihanan syksyinen kimppu! Jättipuikoilla voisi itsekin saada jotain aikaan..oon niin hätäinen, että kärsivällisyys ei riitä kovin pitkiin juttuihin. :D Kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mutta hei hätäisyys ja kärsimättömyys tekee kekseliääksi! Pitäisi varmaan neuloa jotain muutakin. Kivaa viikonloppua!

      Poista
  9. Onpas raikkat värit ja vitivalkea liina korostaa värejä kauniisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisen kanssa värit raikastuvat. Tuo valkoinen kalkkimaali pöydässä jotenkin vielä heijastaa valoa ja saa värin hehkumaan.

      Poista
  10. Hieno kaitaliina!
    Ja kaunis kukkakimppu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡