perjantai 10. helmikuuta 2017

Pysyviä liitutaulupiirroksia kalkkimaalipintaan

Jeanne d´Arc Living Vintage Primer & Sealer -testissä


Miten saa pastelliliitukukat pysymään kalkkimaalatulla pinnalla? Koristelin Ikea-jakkaran kukin ja pinkin boheemilla kalkkimaalauksella. Kurkkaa millainen tuli!

Ikea-tuoli somistettiin taaperotytön huoneeseen sopivaksi.


Piirsin ihania  kukkia kalkkimaalilla maalattuun tuoliin. Minulla oli pitkään ollut ajatus liitutaulukukista huonekaluihin.  Mietin pitkään millä sitoisin pastelliliidun kiinni, sillä siveltimen vedot sotkisivat kauniit ja herkästi sotkeutuvat liitukuviot. Jotenkin ajattelin, ettei normi fiksatiivi toimi huonekalujen pinnoilla.

Facebookin kalkkimaalarit ryhmässä on kuhistu viime aikoina Jeanne d´Arc Living Vintage Primer &Sealerista, joka on täysin mattaa lakkamaista ainetta. Olisikohan sen nimi mattalakka suomeksi?  Sillä voi pohjustaa kalkkimaalit tummien huonekalujen ja kankaiden pinnoille sekä sitoa maalatun pinnan pyyhkimistä kestäväksi. Sitä voi myös käyttää decoupage-tekniikkaan. Sain ihmeainetta purkin kiitokseksi Sisustus Nostalgiasta kalkkimaalauksen ilosanoman levittämisestä blogissani. Kiitos vain, tarpeeseen tuli! 


Koristeita kyltteihin ja huonekaluihin



Saadessani purkin käsiin  tiesin että tästä aineesta saisin sen fiksatiivin kaltaisen kiinnityksen huonekalujen pintaan ja kaivoin pastelliliidut esiin.

Taiteilijoiden pastelliliiduissa on paljon pigmenttiä ja niillä on helppo piirtää koristuksia. Vanhasta desinfiointiaine-purkista syntyi hyvä sumutepullo mattalakan levitystä varten.

Näitä samoja kukkia oli kesällä häiden pöytäkartassa klik. Kaukaa ne näyttävät erilaisille, niin kuin maalaukset.


Testikohteena oli Ikea-jakkara. Maalasin ensin kalkkimaalilla levyn pinkiksi. Eikö olekin ihana sävy? Sitten maalin kuivuttua levitin ohennettua Primer & Sealeria  maalikerroksen päälle.  Maali muuten imee tuota ainetta ja  kovalla hinkkauksella koko maali saattaa lähteä liikkeelle, niin ainakin tuolin ylimmälle laudalle kävi. Ei haitannut, en olisi noin hienoa boheemia maalausta osannut itse lähteä tarkoituksella tekemään.

Jakkaran pintaan tuli kaunis boheemi pinta. Se syntyi ihan vahingossa.

Kun primeri&sealeri oli kuivunut kunnolla aloin piirtämään sen päälle pastelliliiduilla kukkakuvioita. Tulipa kauniita!  Mietin tovin miten saisin sealerin levitettyä kukkien päälle, kun sivellin ei tule kysymykseen. Näppäränä tyttönä tein vanhasta desinfiointiaine-purkista sumuttimen. Sekoitin siihen puolet vettä ja puolet Primer & Sealeria ja suihkuttelin sitä varovasti piirroksien päälle. Annoin kuivua ja suihkuttelin taas lisää. Kukat pysyivät kauniisti tuolin pinnassa, vaikka kostutettuna näytti sille, että ne katoavat.


Piirustusliitujen materiaali on muuten samaa, kuin kalkkimaalissa joten ei siis ihme, että ne sopivat yhteen. Tykkään piirtää pastelliliiduilla, koska pigmentti levittyy kauniisti ja pintaan saa elävyyttä pyyhkimällä sitä sormella tai säämiskällä.


Lopputulos oli kaikin puolin hyvä! Kukat näyttävät upeille ja pysyvät nyt hienosti kiinni tuolissa! Nyt kun testiversio on julkistettu voin lähteä kokeilemaan, siihen oikeaan kohteeseen ideaani. Nyt tiedän millä koristelisin pysyviä lautakylttejä häihin. 



Kukista tuli aika ihania ja nyt ne ei lähde rapusta irti. Tähän varmaan toimisi myös joku muukin vesiohenteinen mattalakka.


Tuolin voisi kokonaan maalata kalkkimaalilla pinkiksi. Jeanne d´Arc Living Vintage-kalkkimaalissa on suloisia sävyjä. Tämän sävyn nimi on Faded Rose.  


Riittäisivätkö nämä kukat kukkailotteluun? Maljakossa on vain tulppaaneja.

Pastellikukkia häiden pöytäkarttaan
Ikea-tuolin muodonmuutos
















Reiman nettikauppan oli tullut lisää kokoja. En tiedä ehtiikö uusi puku talvilomalle, pidetään peukkuja..

12 kommenttia:

  1. Tämähän varsin ihana. Ihania kukkia olet taitellut. Wau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä välillä yllättää itsensäkin. Näitä kukkia pitää kyllä taiteilla lisää. ♡

      Poista
  2. No nyt on valtavan kaunis jakkara. Ja tuo kuppi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mietin vielä maalaisiko koko jakkaran. Oli niin kiire kokeilla kukkia, niin jäi tuo tuoli ajatuksenakin kesken.Iham kiva noin.

      Poista
  3. Voi vitsit kuinka ihana jakkara. Lämminhenkistä ystävänpäivän iltaa ja iso halaus ❤️

    VastaaPoista
  4. Kiitos kovasti! Ihanaa ystävänpäivän iltaa sinnekin ja haleja! <3

    VastaaPoista
  5. Onpas hauska idea ja hieno toteutus!:) Kiva, erilainen Kukkailottelu!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, nyt kukat siis tässä muodossa. Kiva hurahtaa tuohon kalkkimaalailuun ja nyt kaikki huonekalut näyttävät tarvitsevan vähän maalia. <3

      Poista
  6. Hyvä idea ja kaunis lopputulos! Mä juuri katselin noita kalkkimaaleja ja ajattelin vihdoinkin kokeilla niitä. Kalkkimaaleja on kehuttu niin paljon, että kyllähän mäkin niillä saan jotain kivaa aikaiseksi. Toivottavasti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi! Varo vaan, kun olet yhden pikkujutun maalannut tekee mieli maalata lisää ja lisää! Just puhuin miehelle, että on niin harmi ettei fbkirpparilla ollut mitään maalattavaa..

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡