lauantai 20. tammikuuta 2018

Itse tehty gaala-asu

Ompelin juhlapuvun virtuaaliompelukerhon gaalaan

Ompelin itselleni mustan satiinisen gaalamekon.  





Virtuaalisessa ompelukerhossa on tänään gaala ja minulla oli muutama päivä aikaa ommella mustavalkoinen gaala-asu. Löysin Eurokankaan laarista mustaa joustosatiinia  (sen nimi voi olla joku muukin) gaalamekkoa varten ja pääsin suunnittelemaan itse oman asuni. Purin hammasta ja mietin, että suunnittelu on helppoa, mutta suunnitelmat pitää vielä itse ommellakin. Ohjeistus oli, että asun kuuluu olla mustavalkoinen.

Toivoin, että mekkoni olis mukava ja hihallinen, jotta erillistä jakkua ei tarvita. Mustaan mekkoon on melko hankala keksiä jujua. 


Hihoissa on muutamat laskokset ja pyöreä muoto jatkuu hihojen päissä ja helmassa. Aikaa on mennyt sopivasti, kun trumpettihihat tuntuvat kivoilta. 



Minulla on jo yksi kymmenen perusmusta mekko kaapissa, joten päätin haasteessa hieman "revitellä". Sain inspiraation yhdistää mekkooni  Junya Watanaben näytöksen klik mukaisesti vähän Marimekon pöytäliinaa. Hauska miten noissa asuissa on otettu pyöreä muoto huomioon ja kovan kankaan veistoksellisuus.

 Ei uskoisi että paksu Puutarhurin parhaat -pöytäliinani sopii niin hyvin juhlavaatteeksi.  Pukuni juju oli hihat ja niistä tuli samaan aikaan  laskeutuvat ja runsaat. Marimekon paksu puuvilla tuli kaveriksi verkkomaisen ohuelle ja joustavalle meshille ja pukuni paksulle ja joustavalle satiinille. Onhan tuo kuosi ihan mielettömän hieno, vaikka sitä on mekossani vain ripaus.


 Tein ohuesta meshista alushihan johon ompelin kiinni rullapäärmätyt puuvilla ja mesh kaitaleet. Hiha tuli kiinni samaan kohtaan kuin satiininen päällishiha, en halunnut, että raskas alushiha pilaa päällissatiinin kauniin laskeutuvuuden. Päällishihan reunan ompelin ompelukoneella erikoispaininjalan avulla.  Eikö tullutkin aika Japani-fiilis tuosta trumpettihihasta?

Hameosan helma on pyöristetty eteen ja taakse, vähän kuin Junyalla. Malli on hieman tulppaani.

Venepääntien ja helman ompelin lopuksi käsin piilopistoilla. Eikös se ollut niin, ettei juhlavaatteessa näy päälliommelta? Mikään ei ole niin paha kuon ommella mustaa kangasta piilopistoilla mustalla langalla hämärässä.

Mekosta tuli mielestäni upea ja saatan sen vielä valita kaapista johonkin juhlatilaisuuteen. Tämä olisi sopinut sinne Carmeniin, mitä kävimme miehen kanssa katsomassa, en tiedä kumpi on hienompi tämä vai musta Filippa K.? .

Hihassa on alushiha jonka päähän on ommeltu Puutarhurin parhaat ja mesh-frillat.  



Pinkki nahka muuttui kalkkimaalilla kultaiseksi. Ompelin asuani avarten satiinilla somistetun kultaisen bling-laukun.







 

 

Nahka vaihtaa väriä kalkkimaalilla


Ompelin asuuni myös laukun. Laukussa on satiininen vuori. Aamulla tuli hieman kiire ommella laukku ja maalata pinkki kultaiseksi Vintage-kalkkimaalilla. Maali kuivui parissa tunnissa ja sen jälkeen ompelin vielä satiininauhan reunoihin. Kiillotin nahan Vintagen Pronssi-vahalla. Maali kestää hyvin pinnassa, vaikka retuutin laukkua ompelukoneessa. Pinta on kiiltävä ja kaunis. Minusta niin tulee laukkudesigneri. Tosin asia jää vähän odottamaan uutta nahkaneulaa.

Kippis! Mitä tykkäät onnistuinko juhla-asussa? Kehtaako tämä päällä kulkea? 


Nyt aion hieman virtuaaligaalailla kotona ja yritän säästää rahojani Kankaiden yöhön klik joka on 26.1.2018. Joko kuulit siitä?  Pysy kuulolla sillä blogiini on tulossa ensi viikolla aivan mahtava arvonta. Palkintona jotain aivan ihanaa ja pehmeää ja josta tykkään niin paljon..


22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Hei tässä taisi olla se särmämpi Marimekko 😁.

      Poista
  2. Tosi upea asu. Yksilöllinen. Pidän noista hihansuun yksityiskohdista 🖤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se niin on että kun itse tekee saa sitä mitä sattuu tulemaan. Kiva, että tykkäät hihahörsöistä! Ajattelin ensin, että onko se liikaa, mutta musta mekko on vähän tylsä.

      Poista
  3. Upea gaala-asu. Näyttävä. Osaat tehhdä nahkalaukkujakin, Olet ehta käsityöihminen. Kivoja juhlia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Laukkuhommassa on vielä hiomista, mutta ensimmäiset ovat aina ensimmäiset. Kiitos! Meidän juhlat olivat virtuaaliset ja syötiin sipsejä kotona. Toivottavasti löytyy vielä mekkoon sopivat juhlat.

      Poista
  4. Ihailen aina ihmisiä, joilla on oma näkemys ja vielä taitoa toteuttaa se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih.. näiden näkemysten kanssa ollaan välillä pulassa kun on pakko kokeilla.

      Poista
  5. Tyylikäs ja todella kiva yksityiskohta nuo hihat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan uskallanko koskaan pitää julkisesti, ehkäpä joskus sitten oopperaan. Sen tekeminen oli kuitenkin palkitsevaa. Kiitos! ♥

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Jään niin miettimään sitä merikapteenin vaimon kassia.

      Poista
    2. Mieti rauhassa. Palaillaan asiaan kun sinulla on aikaa <3

      Poista
    3. Voihan se olla, että tarvitsen vapaa-aikani näihin omiin ompeluksiin. Oma-aika on lopulta niin kortilla varsinkin kun töihin lähtö on ihan käsillä.

      Poista
    4. Kyllä ja tiedätkö, se oma aika on sinulle kallisarvoinen <3 Nauti siitä <3

      Poista
  7. Gorgeous look, Teresa!!! I will not be surprised to know that you made the dress yourself!;) The clutch is unique too, in love!♡

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡