Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompeluelämää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompeluelämää. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. lokakuuta 2018

Kurkistus Iloiseen kangaskauppaan! Kangasherkkuja nyt Jyväskylässä!

Kävin tutustumassa lauantaina Jyväskylän Forumiin avattavaan Iloiseen kangaskauppaan. Kauppa on kuin karkkipuoti kankaita rakastaville. Ja siellä pitää käydä nyt heti sillä kauppa on auki vain viikon!  Kurkkaa jo nyt mitä kaupasta löytyy! 


Pilpolla on myynnissä ihanaa Flamingo-trikoota. 


Majapuulta oli vaikka mitä! 



  

Kuin kangashullun karkkikauppa!


Pääsin kurkistamaan ennen avajaisia Jyväskylän Forumissa avattavaan Iloiseen kangaskauppaan. Silmät olivat tippua päästä, kun kaikki suosikkikankaani oli aseteltu kauniisiin pinoihin isoon myymälään. Teki mieli vain kietoutua niihin kaikkiin ja vähintäänkin silitellä.  Ihan hullun hieno kangasholistin karkkikauppa!

Design kaverit olivat koonneet nyt kangaspop-upin jossa oli kangasherkkuja  Helliniltä, Roolta, Kikapilta, Samsukalta, Majapuulta, Ahoylta, Mereeniltä ja monelta muulta joita ei tähän samaan hengen vetoon saa lueteltua. Pop-Up on vain lyhyen aikaan 20-28.102018,  joten nyt on hyvä hypätä autoon ja kurvata kohti Jyväskylään joka näyttäisi ainakin hetkellisesti olevan  kangasmekka.

Suosittelen käymään ja ottamaan nenäliinan mukaan, jolla voi pyyhkiä kuolaa suupielistä. Tästä on pakko tykätä!

Kurkkaa vielä Instassa kauppakierros! Pääset sinne tästä!


Iloisen kangaskaupan aukioloajan ohjelman ja arvonnat löydät täältä!  Klikkaa tästä! 





Ahoy on tuttu Weecosilta ja näitä paloja ei saa mistään muualta. 





Roolta oli minun kuosisuosikit. 


Oma rakastumiseni oli Sokrun Kikapille suunnittelema yökkönen ja Hellinin silityskuvat. Ne näkyvät Instan videossa. 





perjantai 14. syyskuuta 2018

Lillen mekkokaava testissä -ihan paras!

Kukkamekko Vimman Seppeleestä


Kokeilin yhdistää Suuri Käsityö-lehdestä bongatun Lillen Designer-kaavan Vimman joustocollariin. Kaava on ihan paras! 


Ompelin mekkoni Vimman Seppeleet-joustocollegesta. Se yhdistettynä tähän kotimaiseen Lillen Designer-kaavaan oli nappiyhdistelmä. 


Etsiskelin jotain kivaa ommeltavaa ja silmäni tarttuivat pariksi sekunikssi melko tylsän näköisen mekon kaavaan Suuri Käsityö-lehdessä. Kun pää löi tyhjää päätin käydä Weecosilla hakemassa inspiraatiota. Siellä tajusin tuijottavani liki samaa mekkoa Lille Clothingin sivulla ja se oli upea! Se näytti jotenkin tutulta ja kaivoinkin pinoistani oikean käsityölehden esiin mikä oli jäänyt muistilokeroon kummittelemaan. Siinä olikin juuri tuo Lillen Designer-kaava!

Oi joi! Kaikki maailman ompeluhenget olivat sitä mieltä, että minun oli ommeltava Lillen mekko! Jos ennestään tuntematon brändi hyppii silmiin vuoden vanhasta ompelulehdestä  ja sitten vielä heti perään nettikaupasta, niin tässä oli oltava jo johdatusta. Ja en usko, että Googlella on tässä sormiaan pelissä. Tällä on pakko tarkoitus eikö vain? Varsinkin kun näin Lillen mekkojen hintalaput!




Kurkkaa täältä alkuperäinen klik*: Lille Clothing-mekko! 

Kurkaa täältä: Suuri Käsityö-lehti 8/2017 

Lille-mekossa on kaunis leikkaus ja taskuissa tilaa. 




Minulle oli tullut postissa iso kasa Vimmalta alekankaita ja päädyin ompelemaan mekon joustocollegesta. Kaava oli hyvä ja huomasin, että olin  pinostani ommellut jo  kolme Lille-mekkoa. On ihan pakko suositella ompelemaan mekko joustavasta. Onhan mekko todella hyvännäköinen päällä ja myös mukava. Oma kokoni on 40.


Yhden mekoista tein siskolleni ja se lähti paketissa kohti Skotlantia. Itselleni ompelin samanlaisen hihattoman ja sen päälle säädin tämän pitkähihaisen mekon.  Yhdistin hihakaavaksi  Ottobren Winter warmer-takin hihat ja se onnistui leventämällä ja pyöristämällä hieman olkapää-osaa. Hihat istahtivat nätisti mekkoon.

Vinkkinä muuten Instagramissa tarinoissa pyörii aika usein videota kotiini tulleista kangaspaketeista ja pikaompeluksista. Klikkaa instaan tästä! Sitä ei vaan ehdi laittaa kaikkea blogiin. Ihanaa syksyä ihanat!


Siskolleni ompelin Lille mekon kaavan mukaan hihattomana. Kankaana tässä on Vimman Hius. Eikö ole ihana! 










torstai 26. huhtikuuta 2018

Tiedätkö kuka vaatteesi tekee?

Valmistetaanko sinun vaatteesi kurjissa työoloissa? Oman mekkoni ompelin itse joten sen alkuperä on tiedossa ja kurjista työoloista ei voi hirveästi valittaa. Oletko sinä hurahtanut kotimaisiin vaatemerkkeihin tai ompeluun ihan vain eettisyyden takia?  


Oma mekkoni on ommeltu Aarrekidin Snakes-collegesta. 


Tätä Aarrekidin Snakes-kuosia olen pitänyt aarteenani jo pitkään. Kun olin varma, että saan tehtyä mekosta täydellisen uskalsin sen leikata. Tykkään, ihan lemppari! 








 


Tällä viikolla vietetään Vaatevallankumousta ja kysymys kuuluu: Tiedätkö kuka tekee vaatteesi? 


Nykyään on kysymykseen helppo vastata: minä itse!  Ainakin osan. Nyt vietetään vaatevallankumous-viikkoa ja kampanja kehottaa avaamaan silmät vaatteiden alkuperälle. Pelottaa ajatella miten jotkut juoksuhousuni on saattanut ommella joku, jonka pitäisi olla koulussa eikä ompelemassa satojen tovereidensa kanssa pölyisessä romahdusvaarassa olevassa tehdashallissa. Tuskin siellä on myöskään ajatustakaan käytetty materaalin laadukkuuteen tai myrkyttömyyteen. Kukahan vaatteeni on tehnyt tänään? Omasta kaapista löytyy kotimaisia suosikkimerkkejä kuten Mainiota, Papua ja Noshia. Toivoa on siis olemassa, että vaatteiden eettisyys on trendikästä!

Tämä ajatus antaa minun jatkaa omaa hurahdustani kotimaisiin vaatemerkkeihin ja kankaisiin. Ja hauskinta tässä hurahduksessa on, että meitä on paljon muitakin.  Sitä kiinnittää huomiota ihan eritavalla, mitä kenelläkin on päällä. Kun vastaan tulee joku tuttu kuosi, sitä hymyilee itsekseen, että onpa ihana vaate sinulla ihanalla hurahtenaalla.  Arvatkaapa miten ihastuksissaan sitä taputtaa käsiään kun näkee herkun Papun Nakki-paidan Puoli Seitsemän ohjelmassa.  Jee! Mitä luulet  löytyykö heti jutun juurta, kun kaksi hurahtanutta tapaavat sattumalta?


Tämä Aarrekidin Snakes-collarista ompelemani pusero on kääntänyt monen hurahtaneen pään. Oletko jo nähnyt heidän uudet kuolattavat kuosit? Oi joi !
  Aarrekidin tuotteiden taustaa löytyy täältä. Klik!    

Ja kankaita ja vaatteita täältä! klik*


Vaikka äitien ompeluolot eivät kotona aina ole mitä parhaimmat, niin kyllä ne aina Bangladeshin tehdasompelimon työolot voittaa.




Mietitäänpä tätä? Oletko kurkannut missä vaatteesi valmistetaan? Onko eettisyyslupaukset olleet pettymys?


torstai 12. huhtikuuta 2018

Tilkkumekko kesäksi

Kangasjämistä mekko taaperolle

Ompelin meidän Kesäheinälle mekon jämäpaloista. Paloista syntyi hihaton mekko helmaröyhelöllä. Hauska miten Noshin kuosit sopivat väreiltään yhteen. Lopussa kameratärppi ompeluksia kuvaavalle. 


Mekon kuosi on Noshin harmaata Kuisketta ja puuterin väristä Talvinallea. Sopiiko sinusta yhteen?

Nosh-tilkkuja


Pääsiäisen ompeluhaasteena oli jämäpalat ja lähdin leikkiin mukaan kaivamalla palan Noshin harmaata Kuisketta. Kun kangasta oli niin vähän päätin tehdä hihattoman mekon jatketulla helmalla ja somisteilla. Noshin kankaat onneksi sointuvat yhteen ainakin väriensä puolesta, joten yllättäen Talvinalle oli paras Kuiskeen kaveriksi. Sain samalla kaksi kangasjämää käytettyä viimeistä tilkkua myöten loppuun.

Kaavana taas kerran OttoBren Pilkkukisu 1/2018, johon nyt tein vain pidemmän ja leveämmän helman. Se on ollut viimeaikoina peruspaidan luottokaava.  Mekon takakappale on tehty kolmesta osasta. Ihan vain siksi, että kangasta oli jäljellä hassun muotoinen pala. Kaavan yläosa on halkaistu ja siihen on ommeltu epämääräiset kangaskaistaleet nappilistoiksi. Somistin  napinläven kangastwistillä. Löysin Lontoosta ostamani takin varanapin ja se oli kuin tehty  mekkoa varten. Nappi on utuisen harmaa ja takaa siinä on juuri tuota puuteria.

Viimeisestä nalletilkusta syntyi vielä rusetti. Rusettirenksu on saumuroitu yhtäaikaa kiinni helman kanssa ja se menee sopivasti nappilistan päälle.   Röyhelöhelmassa on muutama laskos ja se on käännetty kaksoisneulalla. Röyhelökin on koottu paloista. Se leikattu kolmeen osaan  nallejen mukaan yhdestä suorakaiteen muotoisesta palasta. Saumat jäävät hyvin laskosten alle piiloon.


Tilkkuhommat vievät enemmän aikaa, kun joutuu miettimään miten saadaan kangas riittämään. Siis ihan vain säätämiseen! Sain mekon valmiiksi vasta seuraavana viikonloppuna. Samassa ajassa olisi syntynyt parikin mekkoa ja leggarit. Kun ompeluun on vain vähän aikaa, niin nämä tilkkuhommat jäävät vähemmälle, mutta onhan nämä tilkutkin käytettävä johonkin.

Postauskin jäi vaiheeseen Kädentaitomessujen ja vieläkin vellovan mahataudin vuoksi. Muistakaa ihmiset nyt pestä käsiä!



Mekon takaosassa on söpö rusetti. Kaava on muokattu Ottobren Pilkkukisusta.

Twistinä on suikake napinläpeen. 


Tiesitkö, että OttoBrellä on myynnissä myös lehdissä näkyviä kankaita! Huomasin, että heillä on myynnissä monta tuttua kuosia, jotka ovat jo valmistajaltaan loppuneet. Tämä vinkki tuli entiseltä naapurilta! Kiitos siitä! Täältä pääsee nettikauppaan!  

Mekko on vielä hiukan iso, jotta se olisi kesähelteisiin juuri oikean kokoinen. Helmasta tuli oikein kiva! 


Ompeluskuvia! 

Itse en haaveile nyt kankaista vaan kamerasta.  Tämä ompelu ja kuvaaminen kulkevat nykyään niin käsikädessä, kun tykkää jakaa kuvia ompeluksistaan FB:n ryhmissä, instassa ja blogissa. Meillä on käytössä Olympuksen E-PL 6 ja 25 mm/ 1,8 putkella.  Äiti hommasi uuden kameran ja nyt alkaa itseä kiusaamaan omien kuvien "huonous".   Arvatkaapa onko Hullutpäivät kohdentanut Olympuksen E-PL8 mainokset nyt juuri minuun?  Oi voi! Onko pakko saada? Mentäisiinkö vielä näillä kuvilla? Nyt olisi kamera hyvään hintaan 449 e. 


tiistai 3. huhtikuuta 2018

Unikko-pöksyt

Marimekon puuvillasta unihousut


Ompelin Marimekon Unikosta päheät unihousut. Klassikkokuosi on kiva pyjamahousuissa ja puuvillan ompelu oli helppoa.



Tykkään kovasti mustasta Unikosta. 

Näytin jo instassa videota päheistä pöksyistäni. 





Uni(kko)-pöksyt

Tiedättekö sen tunteen, kun tulee hamstrattua Marimekon ohuita puuvilloja ja sitten ajattelee, että joskus noista sitten ompelen jotain. Lopulta niitä ei raaski leikata, kun ovat niin arvokkaita ja menee pilalle. Tässä vaiheessa pidän käsiä silmiäni edessä voihan facepalm ja tuijotan kaappini kasvavaa kangaspinoa. 

Onneksi on olemassa Marimekon Outlet ja sieltä löytyy ajoittain kilolaarista herkkuja kokeilevaankin ompeluun. Mies toi viimeksi Unikko-paloja ja haaveilin niitä heti unihousuina. Minulla oli Tillyn kirjassa unihousujen kaavat ja miehenkin vanhat pöksyt olivat repeytyneet sopivasti jotta ne sai leikattua auki kaavaksi. Tillyn housut olivat ehkä  hiukan leveät ja meni nuualle ompelijalle liikaa kangasta, kun vertasin niitä unelmallisesti istuviin miehen unihousuihin.  Teollisesti ommelluissa kangasta on käytetty yleensä niukemmin. Ompeluaikaakin oli sopivasti pääsiäisenä, kun tytöt olivat kipeinä ja nökötettiin sohvalla. 

Samalla tuli opeteltua uusi taskumalli ja luulen, että se vaatii vielä vähän hiomista. 

Nyt kun olen nuhjannut näissä Uni(kko)-pöksyissä, niin ne alkavat tuntua jo ihan kivoilta pidettäväksi vaikka kesällä kauppareissulla. Sanookapa hourinko jo nousevan kuumeeni kanssa omia vai  eikö vaan ole kivat?


Meillä vedetään kovasti nuottaa ja saadaan kaloja. 


Miehen housut ovat Marimekon puuvillasatiinista, ne ovat ihanat päällä. Varastettavan ihanat. 




 

Elastaaniton ompeluhaaste


Oliko tämä nyt se vastaus elastaanitottomaan ompeluhaasteeseen? No ei! Kun  tarkemmin ajatellaan tuo kuminauha taitaa olla elastaania. Se on kierrätetty miehen vanhoista unihousuista ja nyt just mietin mihin laitan resuisen kankaan.  Se siitä sitten, melkein suoritettu haaste.


Leikkasin kuminauhan päälle sen  pituisen kangas suikaleen ( venytettynä) kaksinkertaisena. Hyvin toimii ja on siisti!  Puuvillojen ompeluun oli kivoja ohjeita Tilly Walnesin Pistoksissa-kirjassa klik*. Tein sieltä jo Megan-mekon Marimekon popliinista.


Muita Marimekko-aiheita löytyy täältä! Klik!




sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Lettimekko

Nevahööd vai loppuun kaluttu Letti? 


Ompelin laventelin värisestä Vimman Letti-trikoosta itselleni mekon töihin.  Kuosin värityksen nimi on Orvokki. 


Mekon kaavan pohjana oli edellisessä postauksessa esiintynyt Kuura-mekko. Hupun tilalle ompelin vain leveän poolokauluksen ja pituus tuli takakappaleen mukaan. Hyvä raglan-kaava on siis nyt bongattu ja se sopii moneen vähän muunneltuna.


Monelle Letti on jo aika lailla tuntematon tai sitten kyllästymiseen asti käytetty. Minua kuosi on alkanut taas houkuttamaan, sillä se toimii aika mukavasti toimistovaatteeissa ja lopuista voi ommella tytöille leggareita. Pieni tilkkukin on jo vaatteessa tunnistettavissa.  Huomasin, että se aiheuttaa minussa taas ihastusta samoin, kuin ne kuosit joita on Letin suunnittelijalta Maija Louekarilta Marimekolla myynnissä.


Letissä on mukana ilmiö, jossa kuvitellaan vanhempien satsaavan hirmuisia määriä rahaa lasten vaatteisiin ja ajatellaan, että porukka kulkee kaupungilla nenä pystyssä lapset viimoisen päälle puettuna: "Parempina ihmisinä" .Tunsin hieman pelkoa pukea tytöille Letti-leggareita päiväkotiin, sillä pelkään että se kasvattaa ennakkoluuloja perhettämme kohtaan ja mietin, että mitä meistäkin nyt ajatellaan. Ollaanko me nyt ylimielisiä?  Ei varmaankaan, ovathan ne nähneet minun auton. Ajatella, että yksi kuosi voi aiheuttaa sellaista! En tiedä lisäsikö Vimman haastattelu  näitä  tyhmiä ajatuksia päähäni, mutta minulta jäi ainakin Vimman somettaminen vähemmälle Rahkolan haastattelun jälkeen. Sen voi lukea täältä kirjautumisen jälkeen! 

Ajatuksesta on hyvä ravistautua hereille ja opetella suodattamaan mitä medioiassa tyrkytetään.  Pitää ommella sitä miltä just nyt tuntuu. Kuosi jakaa edelleen ihmisiä ompeluryhmissä ja monet tykkää tai ei tykkää. Hauskaa sinänsä, sillä jotkut kuosit eivät herätä minkäänlaisia mielipiteitä. Mietin juuri rakastanko enemmän vaatteita vai ompelua? Ja voin sanoa, että ehdottomasti ompelua, koska voin ommella juuri sellaisia vaatteita joita haluan...tai siis osaan.  


Kangaskaappiini on eksynyt muutama kaunis Vimman Letti. Nämä ovat joustamatonta puuvillaa ja trikoota.


Oma Letti-mekkoni on ihana päällä ja odottelen kovasti kevättä ja pikkukenkäkelejä. Tämä metrin pala oli joululahja itselleni. Enkä epäröi yhtään vetäistä tätä päälleni. 


Ja värikin on minulle just ihana! Mitä tykkäät?


Ihanaa palmusunnuntaita! 🐤🐤🌿🌾🐤

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Kuura-hupparimekko ja ilmaiskaava

Ompelin hupparimekon Papun Earth-trikoosta



Ompelin hupparimekon Jujunan Kuura-mekon  ilmaiskaavalla  Papun Earth-trikoosta. Kangas löytyi lomareissulta Papun Pop Up-kaupasta Nokialta.


Papun Earth-trikoossa on hienoja matoja.



Papun ja Neulomon Pop Up

Onko lomailua ilman ompelua? No on tai tavallaan ei. Pistäydyttiin pikalomalla Nokian Edenissä klik* ja oli ihan mahtava juttu, että siellä  lähellä oli silloin Papun ja Neulomon  Pop Up! Mies kysyi oliko varmasti ihan sattumaa? Oli, oli!

Hamstrasin kankaita, kuin  hurmoksessa, sillä olen tykännyt Papun neuloksien laadusta. Sieltä lähti mukaan useampi metri Papun Earth-trikoota ja hillitysti muutama kassi muutakin. Löysin laarista myös sitä etsimääni ruskeaa Dream-pellavatrikoota.    Ruutua ja sinivalkoista jotakin löytyi vielä kilohintaan Neulomon puolelta. Mukaan tuli valmiitakin vaatteita ja sukkia. Ihania! Siis oikea löytöjen päivä ja äidin loma oli saanut kirsikan. Pop Up ilmoituksen bongasin onneksi ajoissa Papun facebook-sivulta.



Neulomon tulevat Pop Upit löytyvät täältä! 



Näissä jos missä on paljon keskeneräisiä. Mitä näistä ompelisi? Kurkkaa Craft Candidaten Keskeneräisten keskiviikko. 

Kuura-hupparimekko on kyllä tosi kiva vaate. Tulee varmasti pidettyä.

Ilmainen hupparikaava! 



Kotiin oli sitten ihan hirveä kiire. Kotona poltteli Jujunan ihana Kuura-mekon  ilmaiskaava klik ja se oli heti päästävä ompelemaan.  Olipa hauskaa koota kaava A4-tulosteista, kun tytöt halusivat auttaa. Siinä paperiarkkien teippaamisessa on jotain koomista, mutta ei lopulta niin paha mitä luulin.  Eli tulostettavat kaavat menevät jatkoon jos vain on tulostin.

Kuurassa on hyvä raglan-malli ja aion käyttää sitä vielä moneen juttuun. Itselle yläosan kaavan koko oli 44 ja alaosan 40. Yhdistin koot vain yhteen.  Suosittelen mittataulukon käyttöä ja siitä mittaamalla saa itselle sitten sopivaa.  Oikaisin kaavassa hieman ja tein selkäosan yhdestä palasta. Sovitaanko niin, ettei minulla ole notkoselkää?

Papun Earth ja Noshin puuterinpinkki joustocollege tuntuivat ihan parhaalta yhdistelmältä. Trikoo on mukava kun ei ole liian kuuma ja joustocollari toimii hyvin jämäkästi hupussa ja taskuissa.  Mekon helma on tehty collegesta alavaralla. Kuosi on minusta ihana ja harmi etten voi kuvailla sitä  nuorekkaaksi kuulostamatta itse vanhalta.

Tein omasta mekostani 10 senttiä pidemmän, sillä on kiva pitää mekkoja sukkahousujenkin kanssa, vaikka ihan töissä. Tosin ehkä asuni sopisi paremmin  rentoon viikonloppuun.

Jujunan ihana Kuura-mekon  ilmaiskaava löytyy täältä klik 


Kuurassa tunnistettavaa on taskut ja hieno huppu. 



























Viikolla valoisa aika menee vielä töissä. Onneksi Aleksi otti minusta mekostani nämä kuvat pika pikaa. Kuten jo aiemmin kehuin minulla on ihanat työkaverit Muurametaloilla*. Saatat törmätä heihin nyt viikonloppuna Jyväskylän Rakennusmessuilla osastolla B 451.  Arvatkaapa onko jo hirveä talokuume? Oletko tulossa messuille?




keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Roon uudet kuosit ja kevään lempivärit

Mikä on sinun kevään lempivärisi? 


Roon ylläripaketista löytyi uusi pupukuosi. Ompelin siitä uudet mekot lomavaatteeksi. Kuosista löytyy kevään suosikkivärit. Joko kurkkasit Roon uudet kuosit? 


Ompelin tytöille laatikkomekot. Hempeän vihreää on nähty viime aikoina myös enemmän. Eikö olekin ihana? 




  


Kävimme talvilomareissulla Nokian Edenissä ja tottakai oli ommeltava vähän matkavaatetta. Uusi Roon pupukuosi oli juuri oikea valinta yhdistettynä Majapuun harmaaseen Ruutuun. Keväällä tulee aina uudet lempivärit ja nämä lempparit löytyvät Roon uusista kuoseista. Persikan pinkki, petrooli, harmaa ja pieni ripaus lilaa ja olen menettänyt sydämeni.

Ihana pupu-joustocollege tuli Roon Special Future Sewing Suprise-boksista. Nyt ne kaikki uutuuskuosit ovat saatavilla Roon nettikaupasta. Ihan ärsyttävän ihania ja pidin silmiäni kiinni kun kävin ihan vain vähän kurkkamassa. Näittekö jo sen ihana pinkin "murkulan" eli Round & Round kuosin? En nähnyt sitä, en todellakaan nähnyt sitä. Oih miten ihana!

Kurkkaa Roon uudet kuosit tästä! 




Jokainen kangaspala mitataan ja monesti mittanauhat katoavat pöydältä tärkeisiin mittailuihin. 



Tällä kertaa piirsin OttoBren Pilkkukisukaavasta tytöille laatikkomekot. Kaavan idea on, että hiha lähtee  hartian jälkeen etu ja takakappaleesta ja loppuhiha on sitten suora putki. En tiedä miksi halusin kaavaa muokata, mutta se tuntui ihan hauskalta useiden samasta kaavasta tehtyjen mekkojen jälkeen.

Laitoin mekkoihin pituutta urakalla, sillä mekot ovat silloin tosi pitkäikäisiä. Tällä hetkellä ne ovat vielä mekkoja, mutta menee hujaus, kun mekko on muuttunut tunikaksi. Materiaalikaan ei ole ikimekkoon este, sillä nämä kuviolliset luomujoustocolleget ovat kestäneet melkein päivittäistä pesua ja pitoa. Ompelin nämä Matin päivänä ja vanhan uskomuksen mukaan jos ompelee silloin puree käärme kesällä. Eihän me uskota tätä, eihän?

Leggarit ovat tehty Majapuun Ruutu-joustocollegesta Paapiin kaavakirja lapsille-kirjan leggariohjeella. Leikkasin kaavaan vain reilummat saumanvarat ja paksummat pöksyt ovat näppärät näin talvella.

Paapiin kaavakirja lapsille löytyy täältä! Klik*


Tiesitkö, että Juho Jussilan Jukka-puulelut ovat täältä Jyväskylästä? Täällä on myös tehtaanmyymälä. Hakkaa on paukuteltu ihan urakalla.



Mitä tykkäät Roon uusista kuoseista? Niissä on ihana taiteellinen näkemys vähän kuin käyttäjälläkin. Onko sinulla jo ehdoton lemppari kevään lempiväriksi?





*Ed And His Neighborhood sweat-kangas on saatu Roolta  ylläripaketissa.

perjantai 16. helmikuuta 2018

Eka viikko päiväkodissa!

Meillä alkoi päiväkotiarki ensimmäisen kerran. 


Meilläkin alkoi päiväkotiarki. Tytöt menivät ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Ompelin molemmille kierrokset  vaatteita Story of Roon joustocollegesta. Aika villi viikko!



Aamuhämärissä syödåän pieni aamupala. Kohta taas mennään! Tytöillä on suloiset uudet reput joissa kulkee pientä tarpeellista. 

Tytöt menivät maanantaina ensimmäisen kerran päiväkotiin ja näin ensimmäisen työviikon jälkeen ei olisi arvannut miten rankalta tämä ralli voi oikeasti tuntua. Koko tunneskaala on käyty läpi kyynelistä huutonauruun. Viiltää rintaan ja pidättelen ikävää, kun vilkaisen päiväkodin ikkunan takana tuijottavia pieniä kasvoja. Mieltä lämmittää onneksi se pieni ajatus, että päiväkodissa on niitä kavereita joita oltiin kovasti kaivattu. Ikävä silti.  Laitan radion kovemmalle, etten ala puskemaan kyyneleitä aamuruuhkassa. Autokaan ei enää kiukuttele aikaisista aamuherätyksistä. Sen tiedät mikä paniikki iskee ensimmäisenä aamuna kun sataa räntää ja pyyhkimet ovat jymähtäneet kiinni paksuun jäähän ja yks kaks kääntyessä etuovi aukeaa ihan itsessään.

Olin uuteen arkeen varautunut ja ompelin tytöille lisää vaatteita Roon-kankaista, sillä eihän sitä alussa ehdi pyykkiä juuri pesemään. Tytöt saivat Zoocchinin reput ja ovathan ne söpöt, kun tytöt tassuttelevat ne selässään portista. Reppu on tärkeä juttu, sillä tytöt ovat katsoneet tarkkaavaisesti naapurin tyttöjen kouluunlähtöä. Niin ja melkein on jo hoidettu ne nimikoinnit!
 En tiedä miten olisin tähän henkiseen muutokseen osannut varautua, mutta tänään ensimmäisen viikon jälkeen aamu oli jo helpompi .



Pukeminen on lähtemisessä se ehkä pahin aikasyöppö. Tytöillä on Ticketin haalarit onneksi ne ovat helppo pukea. Klik  Pienimmän puku on ommeltu Roon Tale of three bears- joustocollegesta.  



Tekisi mieli ommella lisää, mutta nyt pitää vain rauhoittua ja sylitellä tyttöjä koko viikonloppu. Kurkatkaapa Roon sivulle siellä on vielä kangasylläritarjous 3 metriä 36 eurolla!

Klikkaa Roon sivulle tästä! 


Isommalle ompelin keltaisesta Roon Planet Kuinkuu-joustocollegesta puvun. Sitä saattaa vielä saada Roon kangasylläristä. Housut on tehty Paapiin Kaavakirja lapsille leggarikaavalla klik   leveämmällä saumavaroilla ja pusero on tehty OttoBren Pilkkukisukaavalla. Pidensin helmaa takaa aika lailla ja tein alareunaan käänteen resorista.

Miten olette itse selvinneet päiväkotirumbasta ja eroahdistuksesta? Onko sinulla hyviä vinkkejä?