perjantai 16. helmikuuta 2018

Eka viikko päiväkodissa!

Meillä alkoi päiväkotiarki ensimmäisen kerran. 


Meilläkin alkoi päiväkotiarki. Tytöt menivät ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Ompelin molemmille kierrokset  vaatteita Story of Roon joustocollegesta. Aika villi viikko!



Aamuhämärissä syödåän pieni aamupala. Kohta taas mennään! Tytöillä on suloiset uudet reput joissa kulkee pientä tarpeellista. 

Tytöt menivät maanantaina ensimmäisen kerran päiväkotiin ja näin ensimmäisen työviikon jälkeen ei olisi arvannut miten rankalta tämä ralli voi oikeasti tuntua. Koko tunneskaala on käyty läpi kyynelistä huutonauruun. Viiltää rintaan ja pidättelen ikävää, kun vilkaisen päiväkodin ikkunan takana tuijottavia pieniä kasvoja. Mieltä lämmittää onneksi se pieni ajatus, että päiväkodissa on niitä kavereita joita oltiin kovasti kaivattu. Ikävä silti.  Laitan radion kovemmalle, etten ala puskemaan kyyneleitä aamuruuhkassa. Autokaan ei enää kiukuttele aikaisista aamuherätyksistä. Sen tiedät mikä paniikki iskee ensimmäisenä aamuna kun sataa räntää ja pyyhkimet ovat jymähtäneet kiinni paksuun jäähän ja yks kaks kääntyessä etuovi aukeaa ihan itsessään.

Olin uuteen arkeen varautunut ja ompelin tytöille lisää vaatteita Roon-kankaista, sillä eihän sitä alussa ehdi pyykkiä juuri pesemään. Tytöt saivat Zoocchinin reput ja ovathan ne söpöt, kun tytöt tassuttelevat ne selässään portista. Reppu on tärkeä juttu, sillä tytöt ovat katsoneet tarkkaavaisesti naapurin tyttöjen kouluunlähtöä. Niin ja melkein on jo hoidettu ne nimikoinnit!
 En tiedä miten olisin tähän henkiseen muutokseen osannut varautua, mutta tänään ensimmäisen viikon jälkeen aamu oli jo helpompi .



Pukeminen on lähtemisessä se ehkä pahin aikasyöppö. Tytöillä on Ticketin haalarit onneksi ne ovat helppo pukea. Klik  Pienimmän puku on ommeltu Roon Tale of three bears- joustocollegesta.  



Tekisi mieli ommella lisää, mutta nyt pitää vain rauhoittua ja sylitellä tyttöjä koko viikonloppu. Kurkatkaapa Roon sivulle siellä on vielä kangasylläritarjous 3 metriä 36 eurolla!

Klikkaa Roon sivulle tästä! 


Isommalle ompelin keltaisesta Roon Planet Kuinkuu-joustocollegesta puvun. Sitä saattaa vielä saada Roon kangasylläristä. Housut on tehty Paapiin Kaavakirja lapsille leggarikaavalla klik   leveämmällä saumavaroilla ja pusero on tehty OttoBren Pilkkukisukaavalla. Pidensin helmaa takaa aika lailla ja tein alareunaan käänteen resorista.

Miten olette itse selvinneet päiväkotirumbasta ja eroahdistuksesta? Onko sinulla hyviä vinkkejä?



10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia <3
    Mukavaa viikonloppua Teresa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oltiin vielä nukuksissa, mutta napsastiin pari kuvaa muistoksi. Nyt viikonloppu tuntuu jo ihan oikealta viikonlopulta. Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kyllä se siitä helpottaa hiljalleen, kun hetki on menty päiväkoti-työ-rumbaa <3 Alku on se raskain, mutta sen jälkeen helpottaa :) Tsemppiä ensimmäisiin viikkoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Kaikki tsempit tulee tarpeeseen. Iltakukkujien rytmin muuttaminen ei käy ihan helposti sekään. 💖💕

      Poista
  3. Voin vaan kuvitella minkälaista tunneskaalaa tämä uusi elämänvaihe aiheuttaa. Olen kuullut että se helpottaa ajan kanssa joten tsemppiä! Olet muuten todella taitava ompelia - aivan ihania asuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä varmasti toimii se aika parantaa ja äidistäkin tulee taas hiukan vahvempi. 😁 Kiitos! Näistä Roon kankaista on ihana tehdä.

      Poista
  4. Tsemppiä! Päiväkodin "tätinä" näen hyvin sen murheen mikä äideillä on kun lastaan tuovat ekaa kertaa päiväkotiin, mutta kyllä se siitä helpottaa, kun huomaa että lapset viihtyy ja arki alkaa sujumaan :). Ihanat päiväkotiasut olit tytöille ommellut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin tosiaan kaikki me äidit ollaan tämän asian edessä. Ja siitä on selvitty. Tosin minua ei hirveästi lohduttanut kun "täti" kertoi yhden pojan itkeneen aamusta iltaan monta kuukautta ja nyt on iso reipas iso poika. Onneksi arki sujui jo vähän helpommin. 🙈Kiitti!

      Poista
  5. No on kyllä suloiset nuo reput! ❤️ Varmasti iso muutos teille kaikille, tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Nuo reput ovat kyllä ihanat! Kyllä näistä selvitään. 😁

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡