Näytetään tekstit, joissa on tunniste youtube. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste youtube. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Unelmakaapin maalaus kalkkimaalilla + Video

Miten mäntyvitriini muuttui kaunokaiseksi? Kurkkaa ennen ja jälkeen kuvat! 

 





Uusi unelmavitriini on nyt paikoillaan keittiössä. Maalasin kaapin muuhun kalustoon sopivaksi kalkkimaalilla. Kaappia tuunatessani tein samalla myös videon! 


Olen niin onnellinen sain viimeinkin valmiiksi tämän kesän suuren kalkkimaalausprojektin. Mies osti meille Tori.fi:stä mäntypuisen vitriinin ja urheasti toi sen kotiin. Minulle jäi vitriinin tuunaus meidän keittiöön sopivaksi. Voi ei mikä urakka, mutta se isoin työ olikin videointi! Hih!

Meillä keittiössä kaikki kalusteet on maalattu Jeanne d'Arc Living Vintage-kalkkimaalilla ja sävynä on Soft Cream. Hauskaa miten nyt kaikki niin erilaiset huonekalut sopivat yhteen. 




Kaappi on kuin karamelli! Oli hyvä idea laittaa lahjapaperi taustaksi!

Iso mäntypuinen kaappi olisi pimentänyt keittiötä, nyt kaappi sopii taustaan kauniisti. 










Kuinka vitriini maalattiin kalkkimaalilla?



Pohjatyöt




Tällä kertaa päätin jättää lakan hiomatta ja mäntypuiseen pintaan sivelin pohjusteaineen Vintage Primer & Sealeria jonka sain taannoin Sisustus Nostalgiasta.  Pohjustetta käytetään ohennettuna. Huomasin muuten, että tuo aine vähentää keltaisuutta ja pinnasta tulee kuin se olisi hiottu.  Vitriinistä tuli aika kiva pelkästään tuolla aineella jos haluaa saada hiotun näköistä puupintaa ilman hiomista. 


Tältä vitriini näytti kun mieheni toi sen kotiin! Vain hetki ja olin jo pohjatöissä.

Kalkkimaalaus



Sitten maalasin kahteen kertaan koko vitriinin läpi Jeanne d`Arc Living Vintage-paint kalkkimaalilla sävynä oli Soft Cream. Minulla oli käytössä pitkäharjainen pehmeä pensseli ja  pieni patteritela. Oma tekniikkani on se että ensin levitän maalia pitkäharjaisella laadukkaalla pensselillä ja sitten tasoitan maalin telalla. Yritän saada ensimmäisestä kerroksesta ohuen ja tasaisen. Seuraavassa kerroksessa käytän maalia enemmän. Ohennan yleensä maalia muutamalla tipalla vettä ja varon ettei valumia pääse tulemaan. Maali kuivuu melko nopeasti ja työhön pääsee melkein heti sudittua ensimmäisen kerroksen isokokoiseen kalusteeseen. Tässä vaiheessa on hyvä kyllä käydä syömässä, että jälki pysyy hyvänä. 

Ongelmallisinta oli ikkunoiden peitto maalausta varten ja lasin putsaus. Onneksi kuivunut maali lähtee ikkunasta aika helposti. Suosittelen ottamaan suojapaperit irti silloin kun maali ei ole vielä kuivunut kiinni. 

Tätä ihanaa kukkapaperia saa Harjun Paperista. Heiltä voi tilata joko Facebook-viestillä tai puhelimitse jos itse ei pääse käymään ihanassa putiikissa Jyväskylän Yliopistonkadulla.


Decoupage-tausta




Maalin kuivuttua lakkasin decoupage-tyylisesti Harjun Paperista saadun Rifle-paperin lahjapaperin kiinni vitriinin takaosaan. Käytin liimaukseen Kiva-kalustelakkaa jota levitin ohuelti takaseinään ja liimasin paperin kiinni. Jotta pinnasta tulee tasainen silitin pinnan vielä kiinni silitysraudalla leivinpaperin läpi. Lakka kuivuu silloin nopeasti ja pinnasta tulee tasainen. Paperin kuivuttua kunnolla  levitin lakkaa vielä kerroksen paperin pinnalle. Silloin takaseinää voi pyyhkiä kostealla ja ei tarvitse pelätä, että kukkakuvio lähtee pyyhkimisen mukana.

Vahaus



Lakka vai vaha? Olen vahannut meidän keittiön kalusteet Soft Caren vahoilla ne tekevät kalkkimaalin päälle kauniin pinnan. Löysin purkin alennusmyynnistä ja se on moneen kertaan hyväksi havaittu. Parasta vahassa on ettei maali ala kuultamaan ja  pinta pysyy mattana ja se ei muuta pintaan niin keltaiseksi kuin Kiva-kalustelakka. Sain  purkin Soft Caren Leather balsamia klik* , kun kerroin, että haluan ehdottomasti esitellä vahan kalkkimaalareille. Puuvahaa ei saa enää sen nimisenä vaan tuote on nyt Soft Caren Leather Balsam. Samaa tavaraa ja samoja vahoja löytyy myös ohennettuna suihkutettavassa pullossa. Tällä kertaa vahasin vitriinin tuolla Leather Balsamilla ja näytti toimivan samalla tavalla kuin Puuvaha, paitsi, että tätä uutta oli helpompi levittää.

Kokeilin myös Vintagen omia värivahoja ja tuntui, että maali alkaa kuultamaan herkemmin niiden kanssa. Tykkäsin kovasti tuosta Pearl-helmiäisestä ja siitä tuli kaunis pinta ohuelti maalatussa kaapin sisäosassa. Täytyyhän prinsessakaapissa olla vähän blingiä. Primer&Sealeria olisin voinut myös käyttää kalkkimaalipinnan suojaavaan käsittelyyn.

Kalkkimaalatun pinnan voi viimeistellä vahalla. Testasin viimeinkin Vintage- antiikkivahaa. Soft Caren mehiläisvahalle tuoksuvilla vahoilla olen käsitellyt kalusteet. 



Urakkaan meni viikko. Isotöisin homma ei ollut maalaus vaan videointi! Kuvasin teitä varten 4-osaisen videosarjan tästä tuunauksesta kaikkine höpöttelyineen ja vinkkeineen mitä projektissa tuli vastaan. Eikö olekin hauskaa päästä seuraamaan projektia näin sivusta?

Itse hypin nyt tasajalkaa kun vitriinistä tuli niin herkku! Ja niin mahtavaa, että tuo ihana paperi sulostuttaa meidän keittiötä nyt joka päivä!


Kaapista tuli niin ihana!


Videot voi käydä katsomassa suoraan YouTube-kanavani soittolistassa! Klikkaa sinne täältä!
Jää ihmeesä kanavan seuraajaksi!



perjantai 16. kesäkuuta 2017

Helppo tee-se-itse-kotelolaukku! + video-ohje

Askartelin herkullisen ihanan kotelolaukun. Tämä askartelu sopii hyvin aloittelijallekin, sillä söpö laukku vain liimataan ja leikataan. Tee-se-itse-kotelolaukku  voisi olla tarpeen monelle morsiamelle ja vanhojentansseihin valmistautuvalle. Kurkkaa myös video-ohje!

Ihanaa kun voi tehdä omaan asuun sopivan laukun ja homma ei ole edes kovin työläs.


Toivoin Sydäntalvilaukkua äitienpäivälahjaksi. Nyt sain onneksi tehtyä sen itse. Tee-se-itse-laukku sisältää kuoret, kehykset ja kauniin olkaketjun ja askartelijan työ on vain liimata oma kangas aihioon ja leikata sopivaksi. 

Ei uskoisi, että askartelin tämän itse! 


Sain kotelolaukun tee-se-itse-paketin testiaskarteluun  Ullakalta klik*. Vaikka laukku askarrellaan itse tulos on siisti ja viimeistellyn näköinen. Parasta laukussa on sen rajattomat mahdollisuudet.

Tämä olisi ollut tarpeen silloin kuin askartelin häitä. Laukun pintaan voin liimata vaikka juuri sen lyhennetyn häämekon tai iltapuvun helman palasen sekä tietenkin helmiä ja pitsiä. Taisin nähdä tämmöisen vilaukselta jonkun morsiuspukuja ompelevan tekemänä. Monille vanhojentansseihin valmistautuvalle tee-se-itse laukku voisi olla myös tarpeen ja vaikka ihan linnanjuhliin. Pelkäsin aluksi, että mitähän hommasta tulee. Onneksi liimata osaa kaikki ja ei haittaa vaikka liimaus menee pieleen, sillä kangasta pystyy siirtämään tai vaikka vaihtamaan jos mieli muuttuu kesken askartelun.

 Laukkuaihion lisäksi askarteluun tarvitaan vain kahta eri liimaa tekstiilin ja kehyksen liimaamiseen ja sakset. Tämä on todellakin juuri se leikkaa, liimaa ja askartele juttu.

Minulla oli laukun aihio pitkään odottamassa inspiraatiota, sillä vaikeinta hommassa oli se millä laukun päällystäisi. Päätös olisi ollut helppo jos olisi tarvinnut juuri tiettyyn iltapukuun uutta laukkua. Päätin käyttää ylijääneet tilkkuni laukun tekoon, joten vaihtoehtoja oli enemmän. Näkyvän puolen vuorasin tyttöjen haalareissa ja omassa mekossani olevalla  trikookankaalla, jolloin meidän perheen tytöt voivat käyttää laukkua vaikka vuorotellen. Tällä konstilla kauniit tilkut pääsevät arvokkaaseen käyttöön.

Pieni ihastui laukkuun melkoisesti ja niin minäkin. Tulihan siitä tosi herkku! Sain myös kipinän tubettamiseen, joten kurkkaa ihmeessa askarteluohjeen video. Hih! Omituinen höpöttäjä!


Laukun askarteluohje


Tarvitset:

Tee-se-itse Kotelolaukun aihion klik*
Hopean värinen ketjuhihna klik*
Liimaa tekstiilin liimaamiseen  Aleene's Tacky Glue-yleisliima klik*
Liimaa kehyksen liimaamiseen Gutterman Creativ-tekstiililiima  klik*
Kangasta Nuppu Sydäntalvi, trikoo klik* ja Roo Cloud of Dreams
Sakset


Tein laukun tekoon alla olevan kuvallisen ohjeistuksen sekä myös YouTube-videon, jossa pääset seuraamaan laukkuni valmistumista ja höpinöitä. Pääset sinne tästä! Klik!


Levitä Aleene's Tacky Glue-liimaa mustaa  muottiin. Voit käyttää levitykseen muovia tai lastaa. Muista reunat. Venytä trikookangasta reunoista, niin reunoista tulee siistit.

Musta pohja on hyvä hioa ennen liimausta, mutta ei ole pakko. Liimaa samalla tavalla vuorikangas ja muista liimata myös reunat.


Anna liiman kuivua. Itse annoin kuivua rauhassa yön yli. 


Leikkaa ylimääräiset kankaat reunoista. Leikkaa mahdollisimman läheltä muovireunaa. Levitä Glittermann-tekstiililiimaa kehyksen uraan. Liimaa kotelo-osat yksi kerrallaan ja voit käyttää apuna veitseä. Anna kuivua! Muista tuulettaa tila hyvin!

Kiinnitä laukun ketju paikalleen sisällä oleviin klipseihin. Laukku on valmis! 




Askartelu oli aika nopea, kun ottaa huomioon, että kuvasin teille ohjetta myös YouTubeen. Jänskätti taas vähän, mutta luulen, että höpinöistäni huolimatta video-ohjeesta saa enemmän irti.







 Ensimmäinen video-osa  vilahtikin jo Facebookin puolella pari päivää sitten. Tässä vielä linkki koko ohjeen soittolistaan. Klikkaa sinne tästä! 



Laukku on kuin koru ja olisi ihana tehdä näitä lahjoiksi.  Liimat riittävät useampaan laukkuun.


Laukun sisäpuolle on Roon Cloud of Dreams-trikoo. Se saa laukun sopimaan myös uuteen lempimekkoon, vaikka muut eivät sitä tiedäkään. Huomaa muuten, että liian ohuesta trikoosta paistaa  musta pohja läpi. 


Mitä tykkäsitte videosta? Tehdäänkö joskus vielä toinen?



Voi kääk! Löysin just Weecosista Papun kankaat ja kesä alet! klik*