perjantai 19. helmikuuta 2016

Aivan ihania hääkukkia!

Tässä teille hääkukkainspiraatioita Tampereen häämessuilta


Tampereen häämessuilla oli nyt esillä paljon erilaisia hääkimppuja ja kukka-asetelmia. Yritin etsiä boheemia väljää hääkimppua, mutta juuri sellaista ei löytynyt. Tämä kimppu taisi olla lähinnä etsimääni. Kimpun on tehnyt Kukka Kerttuli Tampereelta.



Samalla osastolla oli myös kaunis sydänkukkaseppele. 



Nämä hiuskukat johdattivat minut Kukka Kerttulin osastolle. Nätti ja yksinkertainen idea. 


Bongasin näiden tyttöjen kukkavieheet ja kukat yleisön joukossa messujen muotinäytöksessä. Olkapäätä koristava kukkaviehe ja kaunis hiuskukka voisivat tuoda väriä yksinkertaiseen hääpukuun. 


Nyt vasta kuvia selatessa huomasin miten kauniita myös nuo muut hääkimput olivat. Tuo keskellä oleva pisaramainen kukkaputous on ihan super ihana! Adjektiivit loppuivat taas kesken. Huhutaan että lila olisi kovasti tulossa häiden trendiväriksi. Tykkään itsekin laventelista. 


Metsästin häämessuilta sitä täydellistä boheemia hääkimppua, millaisia on viimeaikoina vilahdellut ulkomaisissa hääblogeissa -ja lehdissä. Sellaista väljäksi sidottua ja hieman levähtäneen näköistä kimppua.  Niin ja siinä voisi olla eukalyptusta, jaloleinikkejä ja kruunuvuokkoja. Ei ollut. No jaa, ehkä niitä ei ole tarpeeksi kysytty tai sitten kimppu hukkui kaiken ihanan alle.

Tiedättekö mikä on vieläkin kukkakauppojen kysytyin hääkimppu? No tietenkin sellainen valkovihreäkimppu, johon silloin joskus sorruin itsekin. Oikeasti trendikkäin hääkimppu on se mihin morsian sillä hetkellä ihastuu ikihyviksi ja minkä morsian valitsee ja valinnan varaa on!

Tänä kesänä on vahvasti tulossa tukkakukat. Sellaiset aivan ihanat kukkaset pujotettuna paksuun palmikkoon tai nutturaan. Ja uutena juttuna ovat myös toispuoleiseksi sidotut kukkaseppeleet, vähän kuin Frida Kahlolla. Sellainen olisi kyllä ihana.

Tampereen häämessuilla oli paljon kauniita kukka-asetelmia ja hääkimppuja. Omiin häihin tein asetelman itse, mutta nyt kun katson noita taidokkaita töitä, niin alan kovasti arvostamaan taitavien floristien kättenjälkeä. Asetelmiin on käytetty paljon aikaa ja osaamista ja niitä kumpaakaan ei välttämättä morsiamella ole häitä edeltävänä päivänä. Ja näyttäisi että  kauniit pienet kukka-asetelmat lopulta sopivat myös niiden pilttipurkkien kanssa. Hih, häämaailmassa pilttipurkit taitavat olla samassa asemassa, kuin sukkahousut Pirkka-lehdessä. Ja hyvähän se on tuhlata tuolla ja pihistää sitten toisaalla.

Mikä näistä kimpuista olisi suosikkisi? Tähän voi linkittää ihasteltavaksi kuvia muista suosikkikimpuista, jos vaan löytyy kuva netistä tai instagramissa. Ihastellaan niitä sitten yhdessä!  

Nämä ja alla olevat kukka-asetelmat ovat varmaankin floristimestari Saija Andreasen, Katin Kukan (Ylöjärvi) ja Annen Kukkapuodin (Nokia) käsialaa.  

Tämä hortensioista ja harsokukista oleva hääkimppu olisi ehkä helppo toteuttaa itse. Tosin sarojen ja kukkien sitominen saattaisi näyttää ihan toisenlaiselta.


Tämä vihreävalkoinen hääkimppu on sekä pyöreä että köynnösmäinen. Kimpussa on valtavan upeat ruusut. Mikähän lajike tuo on? 

Tässä hääköynnöksessä on sekä orkideoja, murattia ja alumiinilankaa. 

Punaisesta hääkimpusta tuli mieleen satu punahilkasta, tässä on jotakin runollisen herkkää ja haurasta.

Värikäs ja oikein räiskyvä hääkimppu sopisi hyvin tropiikkihäihin.


En tiedä mitä nuo kauniit kukat ovat, olisiko jaloleinikkejä? Sarojen asettelu tekee kimpusta hauskan. 


Tässä pöytä-asetelmassa on perinteikästä brittiläistyyliä. Olisikohan tässä inkaliljoja, mahtavan kokoisia ruusuja, harsokukkia ja neilikoita.


Söpö!



Ihastuin hääkimpun persikkaiseen väriin ja noihin hieman rosoisiin vihreisiin lisäkkeisiin. Aivan ihana kimppu! Melkein tekisi mieleni saada tämän värisiä ruusuja kotiin.


Ai niin piti täällä bloginkin puolella kertoa bongauksestani!


Jee! Suomi mainittu nyt kansainvälisesti tunnetussa Ruffled-blogissa! Joko näitte miten upeita kuvia oli Petra Veikkola, Pukuni, Aino, Kukka Fiori ja Makea Desing ja kauniit mallit ovat saaneet aikaan? Kuvissa näyttäisi olevan kiteytettynä tämän hetken kauneimmat häätrendit. Ihanat kuvat kerrassaan ja upeaa yhteistyötä. Muuten näistä kuvista löytyi se etsimäni boheemi hääkimppu. Taputan yhä käsiäni yhteen! Bravo!



8 kommenttia:

  1. Nuo kaikki kukkakimput ovat aivan ihania! :) Itsekin olisin halunnut panostaa enempi kukkakimppuuni, mutta perinteenä oli miehen tuoma kimppu ja ainoa ohjeistus oli pionit :D Eipä siitä sitten mitään kauhean nättiä kimppua tullut... Sellainen väljä, boheemi, sekakukkakimppu kuulostaa aivan ihastuttavalta :) Rakastuin kyllä noihin hiuskukkiin täysin, noita pitää ehdottomasti kokeilla kesällä! Talomme ympärillä kasvaa kesäisin kaikkia ohania kukkia ja niillä leikittelen varmasti kesällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat kyllä mahtavan näköisiä, ei se kimppusi varmaan hirveän rumakaan ole voinut olla. Ajattelin ihan samaa, täytyy vaan odotella kesää että pääsee hakemaan kasveja luonnosta ja puutarhasta, niin pääsen sitten kokeilemaan boheemin kimpun tekoa ja tukkakukkia. Hiuksissasi näyttäisi lettikampaus ja kukkapunos aika kivalle! Aika boheemeilta diyjutut näyttävät muutenkin, mutta nyt se on onneksi myös tarkoitus ;)

      Poista
  2. Aivan ihania hääkukkia tosiaan! Kaikki ovat todella kauniita, mutta jotenkin tuo punainen kimppu ihastuttaa erilaisuudellaankin.
    Olenko kysynyt jo monta kertaa saako kuviasi "pinnata"?
    Omasta hääkimpusta sen verran, että minulla oli mm. freesiaa ja olen rakastanut freesioita siitä lähtien. :)
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se punahilkkakimppu oli jotenkin sykähdyttävä, herkkä ja punainen. Ihan kuin freesioita olisi nyt vähemmän noissa muotikuvissa. Muistaakseni en ole nähnyt niitä aikoihin.

      Niissä on jotakin ylevää ja samalla niin vesivärimäistä. Kimppusi on ollut varmasti upea. Siinä olisi muuten kiva postausaihe sinulle. Olisi ihanaa saada iso freesiakimppu tai edes pari oksaa. No edes pari tulppaania viikonlopuksi pöydälle riittäisi.

      En ole päässyt Pinterestistä oikein mielipiteeseen. Jotenkin tuntuu, että Pinterestissä kuvat olisivat jotenkin vapaata riistaa. Itse kun olen päättänyt hoitaa blogin kuvituksen itse ja nähnyt siihen paljon vaivaa niin olisi aika kurjaa, kun se komeilisi jonkun toisen blogissa linkin kanssa, jota kukaan ei lopulta paina. Toissalta tulisiko Pinterestin kautta kävijöitä blogiin, niin en osaa oikein sanoa?

      Mitä Sara sinä olet mieltä? Sinulla on niin mahtavia kuvia, joita varmasti on moni himoinnut.

      Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
    2. Freesiat tuoksuvat niin ihanalta... Muuten en kyllä nyt ymmärrä miksi kimpussani oli valkoista, vaaleansinistä ja vaaleanKELTAISTA eikä vaaleanpunaista. :D
      Niin, se Pinterest. Minä kyllä pidän siitä. Loin profiilin ehkä noin vuosi sitten, kun harmitti ettei kuvia enää päässyt katsomaan kuin kirjautuneena käyttäjänä. Onhan siellä toinen toistaan ihanampia juttuja.
      Olin toki huomannut että joitakin kuviani oli pinnattu, mutta ei se minua haittaa. Olen iloinen jos ihmiset pitävät kuvistani. Jäähän rehellisesti pinnattuun kuvaan linkki alkuperäiseen lähteeseen.
      Pinteresthän julkisti kuvien pinnaamisen estävän koodinpätkän, jonka voi halutessaan lisätä omille sivuille. Epärehellinen voi näitä kaikkia kiertää, poistaa vesileimat, jne. mutta ehkä sinunkin kannattaisi kuitenkin laittaa jokin vesileima tai nimmari kuviisi. Tämänpäiväiset kuvasikin ovat niin ihania, että varmasti joku haluaa niitä ladata itselleen tai pinnata tms. :)
      Luulen että Pinterest voi tuoda uusia kävijöitä, mutta luulisin että vaikutus on vähentynyt takavuosista, kun käyttäjiä on jo niin valtava määrä.

      Poista
    3. Onpas sinulla ollut värikäs kimppu! Kuulostaa kyllä raikkaalle ja kesäiselle.

      Minun pitää vielä miettiä tuota Pinterest-juttua. On minulla tunnukset ja joitakin kakkukuvia olen pinnannut sinne, koska yleensä reseptiä voisi kuvitella tarvitsevan kuvan lisäksi. Hankalia juttuja!

      Kiitos kuvakehuista, olen yrittänyt tsempata kuvien kanssa. Kiva että se vähän näkyy.

      Poista
  3. Voi kuinka paljon ihania kimppuja! :) Mäkin oon tykästynyt persikan väriin kimpuissa ainakin ripaus sitä ja muuten vaaleaa ja vihreää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Persikassa ja noissa ihanissa pastelliväreissä on jotakin niin söpöä. Luin että Tamperetalossa olisi kukkasidonnan mestaruuskisat. Sinne olisi kiva mennä katsomaan ja ihastelemaan noita taitoja lisää.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡