tiistai 25. huhtikuuta 2017

Ensimmäiset frillamekot ja haarukkarypytys

Käänsin röyhelöitä leikkelehaarukalla


Ompelin tytöille frillamekot. Usko pois rypytys on tehty haarukalla. 


 Siniseen mekkoon sopii tyttömäiset frillat hyvin. Täytyy kokeilla muihinkin "poika"-kankaisiin. Pinkki tyynynpäällinen klik* saatu Cellbesiltä. Oli muutenkin edulliset.


Joka puolella näkyy pienten tyttöjen päällä frillamekkoja. Niitä ihania röyhelöitä on helmoissa, hihoissa kaula-aukossa.  Olen päässyt ompeluharrastuksessa vasta laatikkomallisiin  ompeluksiin, joten päätin kokeilla jotain muuta ja ompelin tytöille söpöt röyhelömekot. Nyt voin huoletta ommella alekankaita, sillä frillat toimivat hyvin poikamaisissa kankaissa. Minusta mekoista tuli supersöpöt.

Näin haarukkarypytyksestä videon ja siitä sain hyvän vinkin helman tekoon. Tuo haarukkarypytyksessä kangas työnnetään haarukan piikkien väliin ja käännetään haarukkaa. Rypyistä tulee silloin saman kokoisia. Kätevää!  En osaa sitä paremmin selittää, niin tein oman videon!




Frillahelman tein näin: 

Ompelin ensin perusmekon. Sitten leikkasin noin 10 cm kaistaleen  helmaa irti mekosta. Leikkasin 7 cm leveän ja helmaa 1/3 pidemmän kaistaleen samasta kankaasta ja ompelin kaistaleen päät yhteen renkaaksi.  Käänsin tasaisin välein kaistaletta ryppyyn haarukalla ja harsin rypytystä kiinni leikattuun helmaan. Sitten ompelin helman ja röyhelön takaisin kiinni mekkoon saumurilla nurjalta puolen.


Vielä olisi harjoiteltavaa helmojen kanssa, mutta onneksi tytöt kasvavat koko ajan ja vaatteita pitää ommella lisää. 


Eihän nämä jutut todellakaan mene ihan leikiten, kun ompeluharrastusta on vain muutama kuukausi takana. Muistatteko vielä nämä pöksyt?  Ne oli ensimmäiset ja kuvissa näkyvät harmaat ovat tehty samoilla kaavoilla, mutta vähän isompina. Nyt ongelmaa tuottaa helman ompelu. Kokeilin miltä helma näyttää jos sen vain saumuroi ja kääntää, kuten alla. Huomasin, että röyhelöt kääntyvät pakosti ylöspäin ja ruma nurjapuoli tulee esille. Mistähän mahtaa johtua? Joustocollegesta, käännöksen leveydestä?

Käänsin helman vielä uudelleen kuvien oton jälkeen. Seuraavalla kerralla käännän helman suosiolla ettei jää nurjalle puolelle vinks vonks tuplasaumaa. Pitäisi keksiä tähän joku niksi. Apua kaivataan, laita kommenttiin vinkkiä!
Helman ompelu ei mennyt kuin Strömsössa. Käänsin helman vielä uudelleen kuvien jälkeen. Mekkokin oli muuten väärinpäin.


Ei onneksi tarvitse pingottaa noita virheitä. Omaan käyttöön tulee ja kangaskin oli alennuksessa. Tekemällä oppii. En ole muuten koskaan katsonut kaupan vaatteiden saumoja.   Osallistun tällä kuvalla Pienen linnun MakroTex-haasteeseen ja teema on iloinen.


Alevinkki vauvan ihonhoitoon ja rohtuneisiin suupieliin! 



 Olen Jolielta ostanut Le Girafen Baby Cream -luomu kasvovoidetta klik* vauvalle. Se toimii hyvin myös minun rohtuneisiin suupieliin. Tiedän, en itsekään meinannut uskoa "humpuuki"-rasvoihin, mutta tämä toimii meidän atoopikoille ja allergikoille. Vinkki tuli allergikkoystävältä ja voide oli mukana meidän vaippakakussa. Apteekin rasvoista ei meillä ole ollut samanlaista apua. Kiva lahja! Tällä viikolla on siellä on superviikko ja voiteissa on 15% alennus alekoodilla: superviikko.

Alekoodi vinkki!  Joliella on 15% alennus alekoodilla:  superviikko**!


Klikkaa tästä verkkokauppaan. 


**Etu ei koske tuotemerkkejä Kjaer Weis, May Lindstrom Skin eikä lahjakortteja tai Jolie boxeja.

25 kommenttia:

  1. Auttaisiko saumurilla tehty rullapäärme noihin kääntyviin helmoihin? Kerro jos oli apua, kun itsekin meinasin tehdä frillahelmaista mekkoa lahjaksi. :) T:Tiia O.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tein rullapäärmettä, mutta varmaan liian leveällä tikillä ja en tykännyt ( lue: en osaa vielä säätää leveyttä). Täytyy varmaan kokeilla kapeampana.. kiitti vinkistä!

      Poista
    2. Se helman juju oli että se nousee ylös..

      Kokeilin rullapäärmettä, mutta en saanut sitä tehtyä oikeaoppisesti ja tikki oli mitä sattuu. Käytin saumurin ohjekirjassa olevaa ohjetta ja minulla meni yksi ilta siihen. Näköjään sen harjoitteluun menee enemmän aikaa ja kangasta. Täytyy kokeilla uudestaan sopivassa välissä, mutta nyt tyydyn tuohon saumaan mekon helmassa ja kun sen tekee siististi molemmin puolin ei haittaa vaikka vähän kääntyilee. Parempi näin, niin saa jotain valmista.

      Poista
  2. Hei käytän ainakin isompien tyttöjen mekoissa kiinnisilitettävää pallenauhaa, jonka päältä vielä ompelen. Jotkut digipainetut kankaat ovat niin joka suuntaan venyviä, että onnistuu helpoiten noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vau! Kiitoksia vinkistä! Olen joskus laiskuudessa käyttänyt sitä Ikea-verhojen mukana tulevaa liimanauhaa, mutta voisi tosiaan kokeilla.

      Poista
  3. Nerokas keksintö tuo haarukka, mutta ompeluvinkkejä ei minulta löydy, en osaa ommella.
    Ilo on uusi mekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuossa tapauksessa iloa tuotti sängyssä hyppiminen ;) .. Kadotin sen haarukkavideon jonka näin. Sen videon tekijä on kyllä nero.

      Poista
  4. Oi ompa ihana kangas ja hauska idea tuo haarukkafrilla. Oispa tyttö jolle voisin ommella kaikkea ihanaa tuolla tekniikalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä jos ompelet itselle? Joku ihana kesätoppi? Olispa kyllä kiva kokeilla. Kiitos, inspiraatiosta. :)

      Poista
  5. Ilo oli katsella näitä suloisia kuvia! Haarukkarypytys on tosi hieno keksintö, haarukan avulla olen joskus taitellut rusetteja. Olen ommellut niin vähän pitovaatteita, etten osaa kai enää edes suoraa saumaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, en tiedä missä vaiheessa sitä suoraa saumaa rupeaa tulemaan. Kiitos Irja!

      Poista
  6. Mä en ole oikein käsityöihmisiä niin en tällaisista mitään niin ymmärrä.. Mutta vaate on todella suloinen ja kaunis! Ja kuvatkin aivan ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Juulia! Olen miettinyt että kivat vaatteet ja kivat kuvat lapsista kulkevat vähän käsi kädessä. Nyt voi surauttaa uusia kuvia ;)

      Poista
  7. Voi, miten suloiset frillamekot! Minun silmääni näyttävät oikein hyvin tehdyiltä :) Ja tekemällähän sitä tosiaan oppii!
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt kun molempien mekkojen reunat on käännetty siististi, niin tykkään minäkin. Ihan suosikkimekot. Ompeluharrastusta vasta kolme kuukautta takana ja voin taputtaa, että saa ihan käytettävän näköistä :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Itseasiassa Pieni ei meinaa malttaa tuota pyykkiin antaa ♡.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡