Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hääkorut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hääkorut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. elokuuta 2015

Sokerinen kamee-kakunkoriste

Sokerimassakamee on kaunis kuin koru

Kauniit kameet on helppo muovata sokerimassasta. Koristereunat on leikattu paperiaskartelussa käytettävillä kuviosaksilla. 


Haaveilen isosta kameerintaneulasta. Ihanan vanhahtava koru on ollut pitkälti käsityötä ja tekijän mielikuvituksen varassa. Niitä on kaiverrttu simpukan valkeaan kuoreen, korukiveen tai luuhun. Taidokkaat korumestarin sipaisut ovat nähtävillä korujen pinnoilla ja yksikin väärä liike pakottaa aloitettamaan alusta. Renesanssin ajalla kameet rantautuivat aatelisten mukana Suomeen. Vanhoista kuvista päätellen kameet ovat olleet kaiken kansan suosiossa jo viktoriaanisena aikana.

Mietin että olisiko kamee helppo tehdä itse? Tietenkään en ole mikään korumestari, mutta olen yllättävän sinnikäs. Muistin että minulla oli vielä kaapissa jäljellä sokerimassaa ja siitä korun muovaaminen voisi olla helppoa. Kameet saattaisivat olla upeat kakkukoristeet hääkakussa.

Otin ensin ovaalin muodon ikean mittalusikalla. Tämän jälkeen leikkasin kaulan esiin ja hahmoa. Kasvot tein painamalla massaan poskikuopat, silmökuopat ja hiusrajan. Tein ensimmäisen viime yönä, mutta valo ei ihan riitä sokerimassan kanssa askarteluun. Tänään aamulla työ olikin helpompi ja tulos oli siisti.

En tiennyt että osaan muovata ihmisen kasvoja, mutta näemmä blogini tuo esiin taiteellisia puolia minussa. Nuo Ikean mittakupit on hyviä suhteen määrittämiseen. 

Vain lääkkeeksi! Konjakkiaamupala, huih miten tujua! Konjakki tappaa pöpöt nielussa ja se helpottaa kurkkukipua. Määrä on tosin pienempi mitä kuvittelet, kuppi on espressokuppi. Epäilen vahvasti että konjakkiaamupala on syy taiteellisen minäni heräämiseen.

Tosin jouduin tyytymään konjakkiaamupalaan, sillä kurkussani on varmaan kaktus. Röhin herätessäni vihreää limaa ja olo on ihan kamala. Ryypyn jälkeen nautin vihreää teetä ja puuroa toivoen että tämä kamala tauti menisi pian ohi.  Pienen nenä valuu kuin vesiputous, mutta se ei hänen kiipeilyintoa haitannut.  Äidin askarrellessa kivointa on kiivetä sohvalle, sieltä pöydälle ja sitten roikkua alas lattialle. Samalla kiljutaan vastaan, kun pelastavat kädet laskevat pienen taas maahan. Olenkin miettinyt miksi askartelen öisin.

Eikö olekin aika hienoja?

Tämmöisiä näistä tuli! Kameet sopivat kakunkoristeeksi vaikka hääkakkuun. Näissä on varmaan niin monta flunssapöpöä, että nämä menevät roskikseen. 

Täytyy varmaan nyt olla sisällä ja seurata Facebookin leivontaryhmiä, tylsää tämä kipeänä olo. Joku kyseli siellä Lego-muotteja sokerimassalle. Niitä on myynnissä tuolla e-villessä. Hehh.. Tuomionpäivän shottilasi. Minulla on varmaan kuumetta!

Lego-ukkomuotit, olisi muuten hauska jos jokaiselle vieraalle tekisi oman sokerimassaukon. Paitaan kirjailisi nimen paikkakortiksi




Doomsday glass

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Boheemi hiuskoru hot or not?

Morsiamen hiuskoru hakusessa

Kauniit hiuskorut sopivat boheemille morsiamelle. Kuvat löydetty täältä.

Viime vuosina boheemit hiuskorut ovat näyttäytyneet pinterestkuvissa ja blogeissa. Ne ovat kauniita ja niissä on hieman etnistä tunnelmaa ja se vaatii morsiamelta uskallusta pukeutua siihen. Ne ovat kuvissa kauniita, mutta näkeekö perisuomalainen morsian sitä omassa päässään lopulta? Eikö suomalainen häätyyli lopulta vieroksu liian koristeellista ja kimaltavaa? Boheemiin häätyyliin nämä käyvät mainiosti herkän pitsisen mekon kanssa ja hääasusta ei silloin tule liian joulukuusi. Mitä olette mieltä?

Mistä näitä koristeellisia hiuskoruja sitten saa? Ebayssä on ainakin myynnissä monen näköisiä hiuskoruja, jotka ovat tarkoitettu Intian kaunottorille, joille häät ovat spektaakkeli. Etsin teille muutaman.
Ebayssä on myytävänä suuriakin hiuskoruja. Kallein taitaa olla alle 20 euroa, joten riski ei ole iso.  Matha Patti on hyvä hakusana näiden etsintään.

Hiuskorun voi tehdä itsekin. Tästä inspiroituneena, minulla ainakin hiuspantaprojekti saa vielä jatkoa!




Valoa ja ääntä hääpäivääsi, klikkaa varaa!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Helmissä on vanhan ajan romantiikkaa

Morsiamen koruksi aitoja helmiä

Helmet kuuluvat morsiamen asuun. Aidot helmet ovat romanttiset ja niissä voi tuntea olonsa prinsessaksi. Nyt helmiä saa edullisesti. Miksi tyytyä muovisiin kun aitojakin on saatavilla?  

Koska en ole perinyt kultaa, jalokiviä tai timantteja päädyin etsimään hääkoruksi jotakin aitoa ja oikeaa. Helmiä. Hullu ajatus oli että aidot tunteet tarvitsevat aidot korut. Toiveena oli että kehtaisin antaa korut tyttärelleni hänen hääpäivänään, jos meille siis tytär tulisi. Aidot helmet voi jättää perintökoruksi seuraaville sukupolville.

Tein pikakurssin internetin ihmeellisessä maailmassa helmistä, niiden laaduista ja tierenkin hinnan muodostumisesta. Kävin kultasepänliikkeissä etsimässä isohkoja helmiä ja jäin miettimään laadukasta Pirami-helmikorua.  

Löysin lopulta kauniin korusetin huuto.netistä hyvinkin edullisesti. Budjetti oli tässä vaiheessa todella tiukilla. Omat helmeni ovat kuitenkin 8mm kokoiset. Helminauhoja on kolmessa kerroksessa ja helmet niissä ovat melko pyöreät. Helmissä on kaunis hohto ja kokeillessani hampaalla ne tuntuvat hiekkaisilta. Helmissä oli vähän kolhuja ja hivenen pyöreydessä parantamisen varaa, mutta en näistä satasia maksanutkaan. Saman tasoisia settejä näyttää olevan myynnissä ebay:ssä.

Nyt niitä pukiessani katson aina että puen helmet puhtaalle iholle, jotta kauneus ja hohto säilyy. Yritän olla koskettelematta niitä ja suihkuttamatta lakkaa tai hajuvettä. Puen ne aina viimeisenä ennen lähtöä ja riisun ensimmäisenä. Jossain vaiheessa näihin pitää kai vaihtaa langat. 

Infoa helmistä

Ennen helmien viljelyä helmet olivat hyvin kalliita. Nykyään suurin osa helmistä on viljeltyjä helmiä. Luonnonhelmen ja viljellynhelmen ero on se että viljeltyyn helmeen asetetaan ulkopuolinen hiukkanen sen kasvattajan toimesta. Simpukka alkaa kokoamaan helmiäiskerrosta tämän hiukkasen ympärille ja tulos on aito helmi oli se sitten villi tai viljelty. Vedenlaatu vaikuttaa helmen väriin ja niitä kasvatetaan suolaisessa ja makeassa vedessä. Helmistä löytyy hyvä tietopaketti täältä

Mitä ottaa huomioon helmiä ostaessasi:

-pyöreys
-pinnanvirheettömyys
-koko(yli 8mm helmet ovat jo arvokkaita)
-hohto
-väri
-helmien tasalaatuisuus nauhassa
-solmut helmien välissä
-aitous (aidon tunnistaa kokeilemalla suussa hampaalla, tuntuu hiekkaisilta)

Lomallani Heinolassa pysähdyin Kauppakadulla pieneen koruliikkeeseen Marzenaan. He tuovat maahan aitoja viljetyjähelmiä. Heillä oli alkamassa kivijalkaliikkeen loppuunmyynti, mutta kertoivat jatkavansa verkkokauppana. Verkkokaupasta saa nyt 50% alennuksen alennuskoodilla: juhannus. Tämä onkin hyvä jos haluaa ostaa oikein laadukkaat helmet häihin tai vaikka kastelahjaksi, jos häitä ei ole tulossa. Ostin itselleni kahdet pitkät helmet arkikäyttöön. Käyn ostamassa vielä aitoja irtohelmiä askarteluun ja kampauksiin. 
Tässä minun helmikoruni. Helmitiara sopi hyvin 3-rivisen helmikaulanauhan kanssa. Korvakorut ja rannekoru unohtuivat hääaamun tohinoissa. En niitä kyllä kaivannutkaan. Yksittäisiä aitoja helmiä voi ostaa hääkampaukseen. Ne pujotetaan näppärästi pinneihin ja upotetaan tukkamereen.


Tässä teille Reiman lisä-alennuskoodi:

-10 kaikista tuotteista 19.7. saakka
Koodi on XTRASS15 ja voimassa vain 19.7.2015 asti. Alennuksen kaikista tuotteista, myös jo alennetuista!
XTRASS15