Keramiikkakurssin tuotoksia ja maidotonta herkkulasagnea
Tämän lautasen idea tuli kauniista riikinkukon sulista. Nimesin lautasen jo tekovaiheessa Riikinkukoksi. |
Tämän lautasen teema on savannilta ja sen nimi on Zebran juoksu. Lautasen pintaan on jäänyt hauska kangasmainen tekstuuri. |
Kevät on ohi ja keramiikkakurssin tuotokset on saatu kotiin. Olen niitä nyt sulatellut ja pikkuhiljaa alan viehättymään tekeleisiini, siis pariin niistä. Kyllä voi sanoa, että ensimmäisenä kurssivuotena työt todellakin ovat harjoituksia ja vain sitä tuntuman hakemista saven muotoiluun. Ensimmäinen vuosi opetti itsekriittisyyttä ja että kaikkea ei ole pakko oppia kantapään kautta. Tietenkään luonteeni ei anna periksi ja kaikkea on testattava itse!
Tänä keväänä teemana oli nerikomi, vanha japanilainen keramiikkatekniikka, jossa ideana on, että kuvio syntyy eri värisistä savista. Aivan ihana tekniikka ja varmaan aion harjoitella tekniikkaa jatkossakin! Vein testini liian pitkälle ja kaulin lautasista ohuen ohuita ja ne melkein halkesivat ennen kuin olivat kotona. Kokeilin muuten nerikomia sokerimassalla ja sekin toimii!
Kurssi päättyi ja hain kotiin ison pussin uunissa poltettuja ja lasitettuja kippoja, mutta nyt näyttäisi siltä, että pussin tuotokset kelpaavat lähinnä murskattuna kukkaruukun täytteeksi. Onneksi pari katelautasta kelpasi töistäni itsellenikin, ja kehtaan niitä jopa esitellä. Minusta on mahtavaa kehitellä uutta ja painia omien ideoiden ja toteutuksen kanssa. Työtä vielä on tehtävä, jotta ne omat ideat pääsevät oikeuksiinsa ja työt muuttuvat tekeleestä taiteeksi. Pitäisi kuitenkin muistaa antaa luomiselle vapaat kädet ja antaa idean elää, tekniikkaa unohtamatta. Se on aika vaikeaa lopulta!
Japanilaisessa keramiikkatekniikassa idea on tehdä kuvioita eri värisistä savipötkylöistä, jotka sitten muodostavat kuvion kaulittaessa. Näitä lautasia pitää tehdä lisää. |
Näiden melko yksinkertaisten lautasten ideana on, että niitä voi käyttää kummin päin vain. Lasitettu puoli ylöspäin se toimii tarjoilulautasena ja toisinpäin se on juustolautanen tai kiva seinäkoriste. Ihastuin lautasen uritettuun pintaan ja miten toisella puolella oleva lasite muuttaa koko työn rakennetta. Tästä on hyvä jatkaa syksyllä.
Katoin lautaset nyt pöytään katelautasiksi, kun kerrankin tein ihan ruokaa ainaisen jatketun kanakeiton sijaan. Kokkailin kasvispainotteista maidotonta lasagnea, jossa osa lasagnelevyistä on korvattu kesäkurpitsalla. Se on niin hyvää ja sopii jopa vähähiilihydraattiseen dieettiin. Laitan reseptin tänne teille, jos vaikka mies sitä tekisi joskus.
Maidottomassa herkkulasagnessa ei ole yhtään juustoa. Se on tehty terveellisemmäksi korvaamalla osa lasagnelevyistä kesäkurpitsalla. |
Rucola toimii lasagnen päällä yllättävän hyvin. |
Maidoton lasagne resepti
Ainekset:
2 sipulia
1 varsisellerin oksa
Öljyä
Vettä
300 g jauhelihaa
1 prk tomaattimurskaa
2 rkl vehnäjauhoa
2 rkl sokeria
1 prk soijaruokakermaa
1 kananmuna
12 kpl pinaattilasagnelevyjä
1/2 kesäkurpitsa
rucolaa
suolaa
pippuria
Valmistusohje:
Kuutioi sipuli ja varsiselleri.
Paista jauheliha ja kuullota 2/3 osaa sipulista ja varsiselleri. Kaada joukkoon tomaattimurska ja vehnäjauhot kiehauta. Lisää n. 1 dl vettä. Anna tämän jälkeen tomaattikastikkeen hautua kannen alla. Lisää sokeri, suolaa, pippuria ja halutessasi savupaprikamaustetta.
Tee vaalea kastike laittamalla pieneen kattilaan soijaruokakerma, kananmuna ja sipuli. Laita liesi päälle ja sekoita. Lisää pippuria ja suolaa. Kun kastike on saostunut ota kattila pois liedeltä.
Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi levyiksi.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Laita vuokaan kerroksittain tomaattikastiketta, lasagnelevyjä ja vaaleaa kastiketta. Täytä seuraavaan kerrokseen kesäkurpitsalevyt ja kastikkeet. Tämän jälkeen täytä vielä lasagnelevyillä ja kastikkeilla.
Lisää lopuksi noin 2 dl vettä vuokaan.
Anna olla uunissa 30 minuuttia, jonka jälkeen anna lasagnen vetäytyä ennen tarjoilua.
Lisää päälle hieman rucolaa. Mausta itse lisää, sillä tällä reseptillä ruoka kelpasi taaperollekin.
Tästä saisi kasvisvaihtoehdon korvaamalla jauhelihan jollakin muulla. Miltähän lasagne maistuisi kanasuikaleilla? Oletko itse muuttanut omaa peruslasagnereseptiäsi jotenkin? |