maanantai 29. elokuuta 2016

Korttiaskarteluja: Muumiystävien kortit

Askartelin syntymäpäiväkortit kahdelle muumiystävälle.

Askartelin Muumitalo-kortit kahdelle pienelle muumiystävälle. Pienet täyttivät 2-vuotta ja mikä onkaan mukavampi teema askarteluun kuin Muumi!  Idea korttiin löytyi Muumipeikon talo-kirjasta!

Itse piirretty kuvitus tuntui paremmalta, kuin karkkirasiasta leikatut kuviot. Toivottavasti syntymäpäiväsankarit ovat samaa mieltä.

Askartelin korttiin kauniit paperikukat ja piirsin kortin taustaksi ruusutapettia. 


Askartelin tuossa kahdelle pienelle muumiystävälle kortit. Pienet muumiystävät täyttivät 2 vuotta pienen kanssa samaan aikaan. Paketti on odottanut vielä kortteja, kun en kehdannut lähettää kaupasta ostettuja. Kai itse tehty kortti on minulle jonkinlainen kunniakysymys!


Olipas siinä touhua, kun pieni taapero halusi kovasti auttaa ja kesäheinällä on koko ajan nälkä tai kakat vaipassa. Onhan se ihanaa antaa itselle vähän haastetta ja lopulta sain purettua tuota vauva-ajan tai siis sen ajan puutteen tuomaa luomisvimmaa, mutta onneksi arki muuten sujuu jo aika reippaasti. 

Nyt korttien teemana oli siis Muumit! Hain ideaa Pienen lahjaksi saamasta Muumipeikon talo-kirjasta ja lopulta päädyin yrittämään itse kuvituksen piirtelyä. Kuten varmaan joku on joskus huomannut olen viehättynyt kauniiseen Muumi-grafiikkaan ja miksipä ei ottaisi siitä mallia ja käyttää inspiraationa. Kokeilin muuten leikata karkkirasiasta Muumien kuvia kortteihin, mutta on pakko sanoa ettei se toiminut minun silmääni millään. Piirsin taustaksi kauniin ruusukuvion, joka iski silmääni heti kirjan sivuilta ja sitten koristeeksi päälle muumitalon ja ruukkuruusun. En uskaltanut Muumia lähteä piirtämään! Tähän väliin voin kertoa että mieheni osaa piirtää jo aika hienosti Hattivatteja, kun niitä tulee piirreltyä Pienen pyynnöstä päivittäin! 



Toisen pienen kortti on vähän erilainen. 
Itse tykkäsin kovasti tuosta ruusunvarresta piikkeineen. Hih!


Muumitalo tulee kortissa paremmin esiin, kun liimasin taustaksi aaltopahvia.


Nyt täytyy laittaa paketti viimein postiin, jotta pienet sankarit saavat edes tämän vuoden puolella lahjansa. Saajat, jos näette tämän pyytääkää äitiä ettei lue tätä postausta teille! Muiskis! Paketti on matkalla!

Jos siivoaisi tuon kaaoksen kahvikupillisen jälkeen..

Tältä näyttää korttiaskartelijan kotona. Tätä voisi kutsua hallituksi kaaokseksi.  Huomaa kolmet sakset!


Muistakaapas Reima-clubilaisille on tullut 10%  lisäalennuskoodi sähköpostiin ja toimituskulut on  ilmaiset 31.8.2016 saakka. Tuolla oli hyvin jäljellä Reimatecin vedenpitäviä toppapukuja ja välikausipukuja. Nyt ne sai aika edullisesti!  Tilasin puvun jo odottamaan.

12 kommenttia:

  1. Aikalailla samalta näyttää työpöydälläni tälläkin hetkellä, itseasiassa lähes jopa identtiset tavarat/kasat/laatikot. Jopa samanlainen joulusuklaarasiakin on pöydällä, mutta mullapa on jopa Viidet sakset esillä. :,D
    Kyllä varmana päivänsankarit ilahtuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Aika hauskaa, itseasiassa minullakin oli lisäksi vielä kahdet koristereunasakset. Joulusuklaarasiassa on minulla helmiä. Vain askartelija ymmärtää askartelijaa :) Äiti sanoi että minulla pitäisi olla työpöytä. Niinhän minulla onkin, vastasin ;) Kiitos, toivotaan!

      Poista
  2. So pretty cards! Your girls should be in love with them! Anything Muumin is ever inspiring! And did you paint roses yourself? They are amazing, Marimekko style I'd say!;)
    And, your table looks like such a happy place!)) Is it a yarn on the left? ...knitting something?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Zara! Yes I draw that card myself, that rose pattern is from the Momim book. There are quite similar rose pattern, but I'm not that good drawer. I used my old calligraphy pens and tried to do my best. Yes, that style looks like Marimekko, maybe Momins have inspired them too. You never know!

      That knitting work is a little secret, maybe you can see it in my blog. I think it's still a mystery to mee too,.♡

      Poista
  3. Ihanat muumiaiheiset synttärikortit pienille muumifaneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti pienet muumiystävät tykkäävät niistä myös. Ne ovat varmasti kohta perillä.

      Poista
  4. Aivan ihanat kortit!
    Kaunista syyskuuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Nyt on tulossa kaunis syksy, siispä kaunista syyskuuta sinnekin!

      Poista
  5. Oi miten kauniit kortit olet askarrellut pikkuisille muumifaneille:)

    VastaaPoista
  6. Senki ihana❤ tuli sua ikävä ku paketin avasin sankareiden kanssa ❤ ollaan just oltu paljon kipeänä,muumit tulee tarpeeseen❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi nytkö se paketti tuli vasta perille? Harmi, flunssaa on nyt niin paljon liikkeellä. Nyt vain haleja, marjamehua, sipulia tyynyn alle ja sitten kovasti Muumeja :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡