torstai 6. huhtikuuta 2017

Söpö noitamekko ja pääsiäisruohoa

Meillä on kovasti valmistauduttu palmusunnuntain tuloon. Ompelin pikku noidalle mekon ja Pieni hoiti  pääsiäisruohon istutukset. Kurkkaa mitä kaappien kätköistä löytyi "rairuohoksi".

Pääsiäinen on ihan kohta ja olemme jatkaneet valmisteluja. Ompelin tytölle Marimekon kankaasta frilla-kauluksellisen noitamekon. Kangas oli siihen kuin tehty pienine vesipisaroineen. Malli mekkoon löytyi kirjastosta lainatusta Mekkotehtaan kaavakirjasta, mutta kaava meni jo omalla tutulla mekkokaavalla. Kankaan löysin edullisesti Fb-kirppikseltä ja siitä vielä riittää mekkomateriaalia.

Mekon yläosa on ommeltu kaksikertaisena jolloin kauluksen ja hiha-aukkojen saumat jäivät piiloon vuoren  sisään.  Kauluksen rypytys on tehty harsimalla kaksi ommelriviä kaitaleen reunaan ja vetämällä langoilla kaitale tasaisesti ryppyyn. Kaulus on harsittu kiinni etuosaan ja sitten vasta ommeltu vuoriosa kiinni . Sen jälkeen ompelin olkaimista yhteen vuoren sisäpuolelta. Siinä olikin miettimistä, että missä järjestyksessä näitä vuorellisia ompeluksia oikein tekee, että saumoista tulee siistit.


Ehkä parasta ompelussa on itselleni tuo miettimistä vaativa osuus, sillä aivoni kaipaamat tässä vauvasumussa treeniä. Ja nyt sain ompelukoneellakin tehtyä nättiä päällisommelta kaulukseen ja helmaan.

Pieni sanoi ihana ja en ehtinyt sitä edes viimeistelemään, kun se jo jäi taaperotytön päälle. Kysyin Pieneltä että mitä sitten tehtäisiin ja vastaus oli että: "askallellaan!". No tässä askartelussa sotkimme sitten näpit multaan ja rairuohoksi tuli mitä sattui kaapista löytymään viimevuotiset ohran jyvät ja sinapinsiemenen näköistä japaninkaalia. Laitoin kuppeihin mullat ja Pieni sai hoitaa loput.



Löysin laatikon pohjalta viimevuotisia ohranjyviä ja niitä oli mukava ripotella astioihin.


Näppärät pienet sormet.


Sitten laitettiin vähän toisenlaisia siemeniä.


Tällä kertaa olisi kehdannut ottaa kuvia saumoistakin, sillä mekosta tuli tosi siisti. Ei uskoisi että olen vasta-alkaja tässä ompelubuumissa. 


Ohranjyvien kanssa Pieni laittoi japaninkaalin siemeniä ja kasvettuaan se toimii hyvin wokissa ja salaatissa. Siemenet jäivät viime vuoden Lovely Lavender-juhlatapahtumasta, joka järjestetään tänäkin vuonna.


Siemenet istutettiin sunnuntaina ja olivat tässä vaiheessa torstaina aamupäivällä. Aika nopeita itämään nuo japaninkaalit. Nuo pienet marmorimunat ovat myös itse tehty keramiikkakurssilla nerikomi-tekniikalla.

Osallistun tällä postauksella joka perjantaiseen Mansikkatilan mailla Kukkailotteluun, johon voi käydä linkkaamassa oman kukka-aiheisen postauksensa ja jättämässä terveisensä muiden osallistujien postauksiin. Mukava saada viestejä ja löytää uusia ihania blogeja luettavaksi. Kukkaihmiset mukaan vain!


21 kommenttia:

  1. Meillä on tänään tarkoitus istuttaa pääsiäisruoho, saa nähdä ehtiikö viikossa (APUA!). Ihania kuvia ja söpö noitamekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kyllä se ensiviikoksi ehtii. Oli muuten hyvä idea laittaa multa valmiiksi, sillä olisi ollut koko olohuone mullassa. Hih . Kiitos!

      Poista
    2. Mä laitoin kans mullan valmiiksi ja lapset sitten laittoi vaan siemenet mullan päälle, täytyy toivoa että meidän ruoho ehtii pääsiäiselle :) Kivaa viikonloppua!

      Poista
    3. Ehtii se! Kivaa viikonloppua sinnekin ja munarikasta :)

      Poista
  2. Sinustahan on tullut oikea himo-ompelija!:) Hyvä Teresa!
    Onneksi nuo monet pääsiäisruohontapaiset kasvavat hyvin nopeasti. Itse laitoin sunnuntaina ohrat hernekeittopurkkeihin, ja nyt ohrat ovat jo noin 10 cm yli purkin reunan.:)
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiih! Tuo himo-ompelija kuvaa kyllä hyvin! Pitäisi varmaan pääsiäiseksi laittaa koneet kaappiin. Jos malttaisi... ♡ Oi vaude! Hernekeittopurkki on tosi kiva idea :) Kivaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. Kaunis mekko! Ihanaa, kun osaa tehdä itse, niin saa juuri sellaisen kun haluaa!
    Meillä jää rairuoho väliin tänä vuonna, mutta päiväkodissa ovat kuulemma istuttaneet :)
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin on, ainakin sellaisia mitä sattuu syntymään.. Kiva että päiväkodissakin istutetaan ruohoa. Melkein yritetään tehdä noita kivoja juttuja kotona, kun päiväkotiin ei ole ollut tarvetta mennä. Kerho olisi varmaan kiva. Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  4. Voi miten suloinen pikkuneiti ja kaunis mekko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt kovasti pientä neitiä kiinnostaa vaatteet ja mitä laittaa päälle. Mekkoaika on alkanut ♡

      Poista
  5. Ihanaa pääsiäisen odotusta teille 😊 Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa pääsiäisen odotusta sinnekin! Huomenna saattaa ovella olla virpojia!

      Poista
  6. Ihana mekko♥ Me on täällä kuopuksen kanssa jännitetty kasvaako ohra vai ei, kun kotiutettiin kaupasta epähuomiossa ikivanhoja siemeniä. Tänä aamuna näkyi jopa yksi pienen pieni alku :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi hienoa! Hyvä että siemenissä riitti puhtia. Pakko tunnustaa, että meidän ohranjyvät olivat levinneet kynälaatikkoon vuosi sitten muuttoa tehdessä ja niissä riitti vielä eloa. Onneksi olin laiska siivotakseni laatikon. Ihanaa virpomispäivää!

      Poista
  7. Jestas että kevät on pitkällä jo, tajusin vasta hetki sitten että pääsiäinen on oikeasti kohta... Mukavaa kevättä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika menee nopeasti keväällä, kun valoa ja energiaa riittää. Tosiaan! Niin se talvi vain katosi. Mukavaa kevättä sinnekin!

      Poista
  8. Ahh, i am in love with your photos!! Your little one seems to be really enjoying planting her mini garden!:) The dress is lovely, no words!! Happy Palm Sunday, Teresa and all yours!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! ♡ Guess what this mini garden is also Finnish Easter tradition. We call it "Rairuoho" and Finnish people plant some grass for Easter decoration. This year I found old seeds and we plant just them.. It's green anyway! I'm mad about sewing and this fabric is from Marimekko.. I bet you love all their other fabrics too :) Happy Palm Sunday!

      Poista
    2. ...another lovely tradition for me to know!:) Sounds beautifully in Finnish:) Hehhee, you are so right, I am a Marimekko fan, too!;))

      Poista
  9. Pääsiäinen oli kyllä ihan parhaimmillaan silloin, kun lapset oli vielä ton ikäisiä <3. Sittemmin siitä (pääsiäisestä) on tullut vähän sellainen "ei-mikään", kun ei enää ole askaltelijoita, eikä trulleja. Mutta kevättä kohti kumminkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sitten ottaa ilo irti näistä traditioista, kun tytöt ovat pieniä. Tänään Pienen silmät loistivat kun käytiin virpomassa ja taisi loistaa minunkin. Kuva muuten löytyy Facebookista.. Ehkä sitä voi vähän askallella... ♡

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡