Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Paljastuksia Roon synttäriperjantaista! + kangasarvonta

Luvassa ihania kangasalennuksia ja yllätyksiä

Suosikki kangaskaupallani on nyt synttärit! Kurkkaa mitä ihanuuksia on luvassa ja osallistu mahtavan kangaspaketin arvontaan. Me juhlittiin näitä jo vähän etukäteen.



Juhlan kunniaksi ompelin pinkin laatikkomallisen frillamekon Roon Let's go Hat Party trikoosta. 


Perjantaina vietetään Roon synttäreitä. Sain viestiä Roon maailmasta, että nyt juhlitaan kunnolla yhdessä. Faniuteni on huomattu! Jee! Sain arvottavaksi blogissani aivan mahtavan kangaspaketin ja pääsen samalla hehkuttamaan juhlia.

Vuoden aikana olen haalinut kätköihin ison pinon Roon eri kankaita ja olen tykännyt niistä kaikista. Kangasihastuksia ja rakastuksia. Parasta kuosien lisäksi kankaissa on se luomupuuvillan pehmeys ja ehkä myös siksi näistä ompelemani vaatteet ovat olleet tyttöjen suosikkeja. Kun kuosit ovat kauniita niistä on ihana ommella perusvaatteita. Kuosit on osa Ulla-Maj Saarisen suunnittelemaa Roon tarinaa.


Ihanaa, juhlitaan vaan! Let's party!


Minulle ripoteltiin muutamia synttärisalaisuuksia etukäteen. Synttärijärjestelyt tuntuvat muuten olevan hyvin salaiset. Hyss! Hyss!
Myyntiin on tulossa 11 erilaista kangaspakettia ja niissä on herkkukuoseja synttärihinnoin. Niin ja sitten oli se Future sewing suprise!  Näitä odotetaan jo kielipitkällä ja varsinkin Late Night Showta.  Olisikohan tuo yömyöhän häppeninki myös Roon Facebookissa? Synttärit alkavat klo 20.00. Onneksi sitä valvotaan muutenkin kädet pankkitunnuksilla kun samana iltana on Kankaiden yö.

Iloinen uutinen oli myös, että Roon verkkokaupasta voi tehdä synttäritilaukset postikuluttomasti jos valitsee noutopaikaksi jonkun jälleenmyyjän kaupan. Jyväskylässä se on Forumin Elsa & Emil. Jeee! Heillä on myynnissä Roon valmisvaatteita jos ompelutaito on hivenen ruosteessa.

Suosittelen siis kurkkaamaan perjantaina klo 20 Roon Facebookkiin ja nettikauppaan silloin alkaa bileet!


Seuraa Roon synttäreitä Facebookissa ja kahmi kangasalet! Klikkaa tästä! 




Kesäheinällä on samana päivänä 1,5 v synttärit. 





Tämä laatikko sisältää metrin  jokaisesta kolmesta uudesta Roon luomutrikoosta. Sen nimi on Future sewing surprise. TOP SECRET.  Saatu yhteistyönä*



Future sewing surprise 

(3 kuosin yllätysennakko)


Synttäreiksi sain haltuuni mustan laatikon joka sisältää Roon kolme ihastuttavan suloista uutuuskangasta, jotka ilmestyvät helmikuussa. Nämä kankaat tulevat ennakkomyyntiin ylläriboksissa synttäreillä. Tässä hyvin salaisessa boksissa on metrin verran kutakin ihanaa luomutrikoota. Minulla ei ole lupa julkaista kuvaa, mutta sain yrittää kuvailla niitä. 

💖  Tätä kuosia olen odottanut.  Jos tykkäät tussipiirustuksista tämä on sinun juttusi. Se on kuitenkin simppelimpi muiden kuosien kaveriksi. Juuri se oikeanlainen leggarikuosi!

💖 Tiedätkö Curious Cumulus-pilvikuosin? Se on tuossa alla. Tämä uusi on sen  täysi vastakohta ja  ehdottomasti maanläheisempi.  Siinä marmoria ja timanttia. Tämä tumman harmaa, sinertävä ja mustapohjainen murkulakuosi saattaa muuntautua äidin laatikkopaidaksi.   

💖 Jos tykkäät Hiding Hat's värityksestä ja Bunny the Dream readeristä, niin tämä kuosi on ehdottomastin uusi kuosirakkaus.  Tätä leijailevia pupuja sisältävää kangasta ei raaski leikata ja sitä voisi vain silitellä ihastuneena.


KLIKKAA ROON NETTIKAUPPAAN TÄSTÄ!  KLIK!



Curious Cumulus on Roon varmasti suosituin kuosi. Neidillä on jo toinen housuasu samasta kuosista menossa. Ihana! 






Roon goodie bag sisältää metrin tätä Hiding Hats trikoota. Se on yksi synttäreiden alekankaista. Saatu yhteistyönä* 




Roo goodie bag -arvonta


Synttäreiden kunniaksi sain arvottavaksi yhden mahtavan Roon kangaspaketin.

 Paketti sisältää :

💕"Nice to meet you - too!"-setin jossa on:
 1m Nice to meet you trikoota, 
 1m pinkkiä kotimaista trikoota  
 25cm kotimaista resoria.

💕 1 m"Tale of three bears" -joustocollegea

💕1 m "Hiding Hats"-trikoota


Voit osallistua arvontaan kommentoimalla ja jättämällä sähköpostiosoitteesi jolla saat yhden arvan. Toisen arvan saat tykkäämällä Facebook-sivustani. Kolmannen arvan saat seuraamalla blogiani bloggerissa. Ilmoita kommenttikentässä monella arvalla olet mukana. 

Roon goodie bag arvotaan 28.1.2018 satunnaiseen kellonaikaan. Ilmoitan voittajalle sähköpostitse. Roo lähettää paketin sitten perille. 


Onnea arvontaan ja hyviä juhlia! 


Arvonta on suoritettu ja onnetar suosi merikapteenin vaimoa jolla oli arpa nro 299.  Voittajalle on juuri ilmoitettu. Kiitos kaikille osallistumisesta ja Roolle ihanasta palkinnosta! Halaus! 

Toivottavasti pääsemme arpomaan blogissani kankaita pian uudestaan. 💖💕😙





SEURAA FACEBOOKISSA

SEURAA BLOGGERISSA




Roon goodie-bagissa on mukana Nice to meet you too-setti! Näitä kangassettejä on synttäreille luvassa 11 erilaista! Saatu yhteistyönä*.


Paketti sisältää myös metrin Tale of Three Bears kuosia. Varmaankin harmaana. Saatu yhteistyönä*.





Happy Birthday Roo! 



* Postaus tehty yhteistyössä Roon kanssa. Kiitos paljon Roo! I 💖 You! 



Reimalla nyt alen loppufinaali! Nyt alennuksia jopa -50%! Lisäksi tässä alekoodilla :FINALSALE10 10% lisäalennus jo alennettuihin tuotteisiin! Klikkaa 👇💕💕💖💕💕


tiistai 3. lokakuuta 2017

Arvonta! Kätevä ja Tekevä-messuille Lahteen

Nyt on kivat käsityömessut tulossa!



Blogissani on nyt lippuarvonta Kätevä ja Tekevä 2017-messuille Lahteen. Kurkkaa messutärpit ja osallistu arvontaan! 




























Kätevä ja Tekevä 2017 -messut


Käsitöiden ja askartelun ystävät nyt korvat hörölle! Sain blogiini arvottavaksi muutaman lipun  Lahden Kätevä ja Tekevä-messuille klik. Ihanat messut käsitöihin hurahtaneille järjestetään Lahden messukeskuksessa 4.-5.11.2017.

Kädentaitomessut on hieno paikka hakea materiaalia ja  inspiraatioita jouluakin ajatellen. Ja jos kaikkeeen ei aika tai taidot riitä messut on hyvä paikka täydentää pukinkonttia ja ihastella muiden luomuksia, kuten ihania nukkekoteja.


Katsoin juuri, että messuilla on kivaa ohjelmaa ja siellä vilahtaa monta tuttua
bloggaria ja neulontataituri Niina Laitinen esittelee vuoden 2018 sukkakalenterin.

Itseäni houkuttaa ainakin Nuppuprint Companyn, Almandiinin ja Paapii kangaspop-upit!  Niin ja Vimman osastolla on lahtelaisräppäri Eraesmus paikalla esittelemässä printtiyhteistyötä ja tuotteittaan

Tärppinä vielä Askartelumailma Charlotan osasto, josta löytyy täydennykset joulukorttiaskarteluun. Ja lukuisia uusia tuttavuuksia, ideoita ja juttuja hypisteltäväksi.

Ja jos lankaa ja intoa riittää messuille voi alkaa jo tekemään toukkapusseja ja sytomyssyjä lahjoitettavaksi Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Niitä varten on keräyspiste Taito Kymenlaakso /  Taito Shopin osastolla.

Sinne siis!

Klikkaa ohjelmaan tästä! 


Minulla on ollut monenlaista työnalla yhtäaikaa. Silloin ei meinaa tulla valmista... Löysin viimeksi messuilta ihania Sarvis-nappeja ja pitsejä,


 

ARVONTA!  


Haluan palkita yhden lukijani kahdella lipulla Kätevä ja Tekevä-messuille. Arvontaan osallistut olemalla lukijani joko Google+ palvelussa , blogit.fi:ssä tai bloggerissa ja kirjoittamalla kommenttikenttään terveiset ja sähköpostiosoitteesi. Arvonta suoritetaan satunnaiseen kellonaikaan 15.10.2017. Ilmoitan sähköpostilla voittajille arvonnan jälkeen.





Jos olet jo lukijani jätä vain kommenttia ja sähköpostiosoitteesi. Kiitos paljon ihanuus! Ihana, että olet jaksanut seurata! Ja kiitos paljon Kätevä ja Tekevä-messuille lipuista.


Toinen lippupari arvotaan myöhemmin Facebookin  puolella. Vink, vink!


Lukijaksi voit liittyä bloggeriasa  sivun alareunassa jossa kohta: Lue! 👇

Arvonta on päättynyt. Satunnaisnumerogeneraattori arpoi numeron ja voittajalle on nyt ilmoitettu. Kiitos kaikille osallistumisesta. Mukavia messuja ja kässäilyjä!

Paapiin kangaspop-up saapuu Taito-Kymenlaakson osastolle.  Odotan kovasti Vanja Sean lämpimiä neuloksia ja Nuppu Print Companyn kukkakuoseja.   


Kurkkaa Adlibriksen villalanka ale! Socki-langat nyt -25%! Pääset tarjoukseen tästä klik*

torstai 2. helmikuuta 2017

Raakasuklaakurssilla

Ihanaa ja itsetehtyä suklaata!

Miltä tuntui itse tehdä raakasuklaata ja miltä se maistui? Suklaan teko on ihanaa käsityötä, jossa massa vain hupenee maistellessa. Toimiiko raakasuklaa suklaafanille?  Kävimme bloggaajien kanssa Foodin suklaakurssilla. 


Saimme ensimmäiseksi maisteltavaksi ihanan Foodin Aino Mäkelän raakasuklaaherkun. Huomaa että neitokainen bloggaa ja kuvaa itsekin. Oli niin hienosti aseteltu. ♡




Ihanaa! Niin ihanaa! Pääsin raakasuklaakurssille yhdessä muiden JKL-blogit -bloggaajien kanssa. Oma maidoton dieetti on jatkunut jo kuukauden ja viimeinkin pääsin täyttämään suklaahimoni oikein kunnolla. Silmäni avautuivat tähän raakamaailmaan ja nyt fiilistelen miten kivaa oli tehdä suklaata itse!

Sain työparikseni ihanan Unihiekkaa hiuksissa Krissun ja suklaahommat hoitui jutustellen samalla rakkaasta harrastuksesta eli bloggaamisesta. Oli hauska tavata ketä tuttujen blogien takana kirjoittelee. Tapaaminen oli muutenkin mahtavan inspiroiva.

En tiennyt että raakasuklaata on niin helppo tehdä ja ei tarvinnut miettiä temperointia ja riitti että seosta vähän hämmenteli. Raakasuklaan hienous on siinä, että kaakaota ei ole paahdettu, joten kaikki hivenaineet ovat vielä tallella jauhossa. Maussa löytyy vivahteita. Maku on erillainen rakkaaseen Van Houtteniin verrattuna, mutta annan raakajauholle mahdollisuuden.

Sitten Foodin Aino kertoi että kaakaopapu imee herkästi itseensä torjunta-aineita ja että luomutuotteessa niitä ei ole. Se pisti kyllä miettimään, että miten paljon niitä torjunta-aineita on tullut syötyä,  kun rakastaa suklaata. Pitäisiköhän vaihtaa luomu kaakaoseen tai raakaan? Leivontaakin voisi kokeilla raakajuttuja, esim moussena kakun väliin.


Suklaata hämmentäessäni heräsi muutamia vinkkejä! 


  • Raakasuklaakurssi olisi ihan sairaan mukavaa polttariohjelmaa ja paikka löytyisi täältä Jyväskylästä. Foodin Aino Mäkelä  sanoi, että järjestyy, kun ottaa häneen yhteyttä!
  • Toinen sairaan hieno vinkki, mitä en ole tajunnut ennen, että lahjaksi tai häiden vieraslahjaksi voisi  itse tehdä raakasuklaakonvehteja. Raakasuklaa sopii niin monelle allergikolle ja vegaanille ja lopulta niin simppeliä tehdä. Suklaat voisi sitten voisi pakata sellofaaniin tai pikkulaatikoihin.
  • Kolmas on raakasuklaakakut! Sellainen olisi mahtava vaikka kakkubuffeessa tai ihan vaikka tarjottavana toisen kakun rinnalla allergikoille. Kurssilla tapasin Soman raakakakkuleipojan uudelleen, näin hänet vasta häämessuilla ja heiltä saa kakun tilata juhliin jos raakaleivonta ei ole se omin juttu. 
  • Neljäs vinkkini on että raakasuklaan valmistuspaketti on ihan ylisöpö ystävänpäivälahja.  Viinipullon kera voisi tarjoutua tekemään syömään herkkuja yhdessä.


Sulattelimme kaakaovoita vesihauteessa ja sekoitimme siihen raakakaakaota, lucuma-jauhoa ja tocojauhoa, suolaa ja makeutta tuomaan kookosnektaria.  Uusi juttu minulle oli että rasvan pitää täyttyä, jolloin suklaaseos muuttuu mattaksi ruskeaksi pinnaksi, josta ei kuulla rasvaa.  

Pilkoimme suklaaseen hapankirsikkaa! Päivän kohokohta!  Olin niin innoissani! En tiennyt että hapankirsikkaa saa kuivattuna ja se on niin hyvää! Tästä tulee upeat kakut ja herkut vaikka jätskin ja suklaahippujen kanssa.  Kannattaa kokeilla kun tekee jätskiä itse! Odotan sitä hetkeä, että saan taas syödä maitoa. Sitä saa täältä klik.


Raakasuklaamassa laitettiin muottiin ja pakkaseen. Tehtiin pari erillaista muotillista suklaita. Huomasin että se makeutus oli mennyt pohjalle ja nämä jäännössuklaat oli makeampia kuin nuo toiset.





Tälläisiä näistä konvehdeista aitten tuli. Nuo mulperit ja goji-marjat olivat myös hyviä.  Nämä kuvat sopivat hyvin Pienen Linnun MakroTex-teemaan, joka on tällä viikolla ruskea. 



Foodin oli minulle ihan uusi tuttavuus ja leukani loksahtivat monta kertaa auki kuullessani raakasuklaaseen ja firman arvoihin liittyviä juttuja. Perustaja reissaa ympäri maailmaa etsimässä viljelijöitä ja tuo heidän luomuna kasvattamia raaka-aineita Suomeen ihan tänne Jyväskylään. Ideana on että viljelijän ja Foodin välissä ei ole tukkuja, joten se kuka on työn tehnyt saa kunnon korvauksen. On outoa ajatella että syömäni kaakaaonibsien alkuperä on oikeasti tiedossa ja varmaan tiedossa on sen kaverin nimi kuka papuja on kastellut siellä toisella puolella maailmaa, paikassa jonka nimeä en kuitenkaan osaa lausua tai kirjoittaa. Maailma on tuotu ihan lähelle.

Tahtoo myös maailmalle! Voi kun uskaltaisikin pakata lapset mukaan ja lähteä maailmalle etsimään jotain. Pitäisi todellakin leikata poikki nämä mukavuusalueelle sitovat kahleet ja pelot, silloin saattaisi vaikka löytää itsensä. Huokaus! Voih, aurinkoa ja palmuja!


Nämä raakasuklaakonvehdit minä ja Krissu tehtiin ihan itse. Hyvä maku ja niin nameja herkutella teen kanssa. 



 Foodin Aino Mäkelä lupasi yhden paketin meille arvottavaksi. Raakasuklaapaketissa on muotit, vesihauteessa sulatettavaa suklaata ja marjaseospussi. Kiva kun ei tarvitse pitkän kaavan kautta tehdä.


Raakasuklaapaketin arvonta


Muistin teitä kerätessämme Foodin herkkuja kassiin. Ajattelin että  nyt on aika ilahduttaa yhtä onnekasta lukijaa raakasuklaan valmistuspaketilla klik ystävänpäivän kunniaksi. Aino lupasi lähettää paketin perille, kun voittaja on arvottu 6.2.2017 satunnaiseen kellonaikaan. 

Arvontaan voi osallistua jättämällä minulle sähköpostiosoitteen ja tervehdyksen.

Blogiani voi seurata liittymällä lukijakseni bloggeriinblogit.fi tai facebookkiin. Ja jos kiinnostaa muiden jyväskyläläisten blogien päivitykset niitä voi seurata JKL-blogit facebook-sivulla.

Kiitos Aino, Foodin ja JKL-Blogien tytöt! Oli mukava ilta! 

Satunnaislukugeneraattori osui numeroon 25. Voittajalle on lähetetty viestiä. Onneksi olkoon vielä kerran! Ne joiden mieli alkoi tehdä raakasuklaata, niin oman paketin voi tilata Foodin sivuilta. Kiitoksia kaikille ihanille osallistumisesta! <3 <3

Arvonnan voitti Minnea ja hän teki aiheesta ihanan postauksen. Käy kurkkaamassa postaus täältä

tiistai 3. tammikuuta 2017

Giveaway: Liput Suomen Häämessuille

Morsiamet, miksei sulhasetkin huomio! Nyt arvotaan liput Suomen Häämessuille Jyväskylään! 


Kuva: Suomen Häämessut


Uusi vuosi on alkanut ja monien häävuoden korkkaa häämessut! Jyväskylän Paviljongissa järjestetään häämessut 21.1.2017.  Pyysin Suomen Häämessuilta itselleni messulippuja ja samalla sain kaksi lippua arvottavaksi blogissani. Kiitos vain! Ohjeet arvontaan löytyy postauksen lopusta.

Miksi mennä häämessuille?

Itse aion mennä nauttimaan tunnelmasta, hääpukunäytöksestä, ihailemaan kukkia, kattauksia ja viettää ihana päivä jonkun mukaan uskaltautuvan ystävän kanssa. Täältä löytyy lisää ohjelmasta

Vinkkejä häämessuille!

Itseasiassa messuilla kannattaa unohtaa omat häänsä hetkeksi, sillä  omista häistä voi tulla laput silmille ja moni messuilla näkyvä juttu ei niin kiinnostakaan. Jätä "Se ei sovi just meidän häihin" -asenne hetkeksi.

Eihän sitä tiedä miten innostuu moneenkin juttuun, kun asioita katsoo avoimin mielin. Ja sitä saattaa olla vaikka rakentamassa häitä parhaalle ystävälle ja silloin vinkkejäsi kaivataan.  No niin, käsi ylös ne jotka ovat kävelleet messuhallit läpi ja sanonneet  ettei siellä ollut mitään ja unohti nauttia päivästä? Hep!  Nauti, onhan messut kuitenkin täynnä ihania asioita.

Mistä tykkäsin viime vuonna?

Viime vuoden parasta antia oli hääpukunäytös ja kauniit kukkakimput. Paikalla oli myös hyvä kattaus hääesiintyjiä ja ihan uusia hääpaikkatuttavuuksia. Niin ja oli ihania pitopalveluiden maistiaisia, niille iso peukku! Messuilla pääsee hyvin hääfiilikseen ja kotona jaksaa sitten paremmin keskittyä omaan projektiin. Ai niin tosiaan, esiintyihän siellä hääbändi Kruuvauskin viime vuonna.

Tästä pääset viime vuotisiin postauksiin..linkit kuvien alla.


Kevään hääpukumuotia 2016.


Millainen puku sulhaselle? Tässä vinkkejä 2016. 


10-kaunista hääkimppua 2016.


Lounasvinkit! 

Mietin jo päivän ruokailua etukäteen, kun messupäivänä on kiva käydä myös ulkona syömässä. Viime vuonna paikan päältä kahviosta sai kahvia, kinkkuleipiä ja paninia, joten kävimme luonaalla messujen jälkeen intialaisessa Shalimarissa. Paikka löytyy  Matkakeskuksesta ja ruoka on aina yhtä hyvää. Viereiseen tiilirakennukseen on avautunut myös uusi ravintola Qulkuri, josta voisi käydä testaamassa  burgereita. Keskustassa ollaan tykätty Kotipizza/Chalupan buffee-lounaista, jossa saa pitsaa, salaattia ja täyttää itse tortilloja, ihanat maut!  Moni on myös kehunut Sokos Hotel Paviljongin aamupalaa. Nälkäisenä ei kannata mennä kotiin, hyvä ruoka kruunaa päivän.



Nyt arvotaan liput sinulle ja ystävällesi 21.1.2017 Häämessuille Jyväskylän Paviljonkiin!


Osallistua voit jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi. Voit myös kertoa mikä olisi kivaa häissä.  Sinun ei ole pakko mennä naimisiin osallistuaksesi kilpailuun, onhan messuilla paljon juttuja myös muille juhlien ystäville.

Arvon liput satunnaiseen kellon aikaan 15.1.2017. Kurkistakaapa sitten omaan sähköpostiin kolahtiko voitto sinulle. Kyselen voittajan osoitetietoja sähköpostilla, niin lähetän liput sitten pikapikaa postitse.

Onnea arvontaan ja onnea myös niille kenen häävuosi alkoi juuri!

Arvonta on päättynyt ja onni potkaisi tämän tämäm viestin lähettäjää :

"Anonyymi4. tammikuuta 2017 klo 12.53
hoffman.niina@gmail.com
Menisimme häämessuille hyvän ystäväni kanssa inspiroitumaan kaikista ihanista mahdollisuuksista miestemme päänmenoksi!! ��❤"

Voittajalle on lähetetty sähköpostia!


Kiitos kaikille osallistuneille! Ehkäpä nähdään messuilla!
http://www.suomenhaamessut.fi



torstai 11. elokuuta 2016

Muumijuliste-arvonta ja kurkistus muumiystävän makuuhuoneeseen

Meillä asuu muumiystäviä

Blogissa on nyt käynnissä Muumi-julisteen arvonta. Tule osallistumaan! Samalla kurkataan meidän makuuhuoneeseen. Tältä näyttää muumiystävien makuuhuone. Saimme makuuhuoneeseen kauniin Muumitalo nukkuu-julisteen  ja se sopii hyvin makuuhuoneen tyyliin. 

Kauniissa makuuhuoneessa uni tulee paremmin. Ehkä täällä nähdään nyt muumiunia. 


Sänkyyn mahtuu nyt koko perhe. Otimme häkkisängystä laidan pois, joten saimme lisäsiiven tulokkaalle. 

Pienet jalat heiluivat niin kovaa, että sukat katosivat jaloista. 

Niin siinä sitten kävi, pienen muumi-innostus tarttui myös vanhempiin ja kotimme alkaa täyttyä Muumeista! Nyt Muumit valloittivat myös meidän makuuhuoneen. Minulle tuli pesänrakennusvimmassa idea, että olisi hienoa saada kotiin myös Muumi-kirjoista tuttua grafiikkaa. Muistelin miten tarkkaavaisesti pieni tuijotti tyynyliinoja, joissa vilisi muumihahmoja.  Ajattelin että hän varmaan pitäisi nyt "isona" tyttönä myös julisteesta, sillä kuvat olivat mieluisia niissä kirjastosta lainatuista muumikirjoista. 

Satuin Ihanaiset.fi-verkkokauppaan, joka on täynnä ihania muumituotteita. Siis ihan oikea tavarataivas meidän kaltaisille muumihörhöille. Kaupasta löytyy lahjoja muumiystäville ja jopa niitä Muumi-keräilymukeja. Laitoin verkkokauppaan viestiä, että mitä jos laitatte yhden julisteen meille ja yhden blogiini arvottavaksi pienen syntymäpäivän kunniaksi. Sieltä tuli iloinen vastaus, että tottakai ja nyt juliste roikkuu jo meidän seinällä. Hieno juttu ja oli vielä nopeaa toimintaa! 

Ehdin siis hädin tuskin maalata vanhat ruskeat kehykset kalkkimaalilla, kun paketti oli jo lähisiwassa. Kaivoin työkalupakista vintilän(suom. muinaishistoriallinen käsin pyöritettävä porakone ajalta ennen televisiota)  että sain ropattua taulun seinään. Pieni oli innoissaan! Makuuhuone näyttää nyt minusta aika raikkaalle ja kotoisalle. Taulu oli kuin tehty tuohon seinään. Nauratti miten hyvin se käy myös lakanoihin ja tapetteihin. Hihittelin itsekseni, että kun äiti hoitaa niin se on jämpti! 

Pienestä on ihanaa heitellä huivia ilmaan ja laulaa: "Hui sai saa!".

Muumihuivin kuvitus sopii myös uuteen syystakkiin. Ihana huivi! 


Paketissa oli myös aivan ihana muumihuivi! Se on niin ihana, että pieni pitää sitä mekkona ja kuljettaa sitä kaulassaan ympäriinsä. Meillä on ollutkin pientä taistelua kumpi saa huivia käyttää. Itse pitäisin sitä vaunuissa tuulensuojana, omassa kaulassa ja katseen suojana imettäessä, mutta pienen mielestä huivi on ehdottomasti hänen. Saattaa siis mennä toinenkin huivi tilaukseen melko pian.

Nuuskamuikkunen löysi myös tiensä isoon sänkyyn.

Niin se muumijuliste-arvonta! 

Meidän pieni täyttää kohta 2-vuotta ja sen kunniaksi järjestän blogissani arvonnan. Palkintona on tuo samainen Muumitalo nukkuu- juliste, jonka saimme Ihanaiset.fi -verkkokaupasta. Hurraa!

Arvontaan voi osallistua jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteen ja vastaamalla minkä tuotteen tilaisit itse Ihanaiset.fi-verkkokaupasta. 

Palkinto arvotaan 24.8.2016 satunnaiseen kellonaikaan ja kaikki ennen sitä kommentoineet osallistuvat arvontaan. Otan itse yhteyttä voittajaan sähköpostilla ja Ihanaiset.fi toimittaa palkinnon voittajan ilmoittamaan osoitteeseen. Onnea arvontaan! 


Arvonta on suoritettu ja voittajalle on lähetetty sähköpostia! Kiitos paljon kaikille osallistujille. ♡♡ Olisitte kaikki ansainneet oman muumijulisteen. 
Maalasin vanhat ruskeat kehykset kalkkimaalilla valkoiseksi. Sain samalla vanhat kehykset pyörimästä pois nurkista sille kuuluvalle paikalleen.  


Muumitalo nukkuu on minusta aivan ihana kuva makuuhuoneeseen. Ei liian Muumi ja sopii myös aikuiseen makuun.


Facebookkiin on tulossa myös oma arvonta, johon osallistuu kaikki Facebook-sivujen tykkääjät. Nyt voi jo käydä tykkäämässä ennakkoon, niin onnetar saattaa olla suosiollinen myös siellä.

Saa liittyä Bloggerin kautta lukijaksikin, mutta ei ole pakko :)

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Nyt on suklaafondue arvottu!

Oi, oi,  oi! Nyt lähtee mitä makein palkinto voittajalle! 


Suklaafondue-laitteen arvonnan voittaja on nyt selvillä! Nyt yksi onnellinen pääsee herkuttelemaan suklaassa dipatuilla herkuilla. 


Pieni toimi onnettarena.






Meillä oli pieni onnetar arpomassa mitä makeinta palkintoa ystävänpäivän kunniaksi! Blogiarvonnan palkintona oli e-ville.comin lahjoittama suklaafondue-laite!

Arpoja yhteensä 159 kappaletta ja tein söpöt laput pienen fortunan arvottavaksi. Hauskan arvonnasta teki, kun pieni matki käsillään ja "Pumm"-huudahduksillaan näkemäänsä ilotulitusta. Se toi arvontaan oikein juhlan tuntua. Pieni taisi olla oikein tyytyväinen tärkeään tehtävään.

Muumipurkki toimi hienosti arvontamaljana ja pieni  erotteli lappuja ja ojensi niistä minulle yhden. Arvassa oli numero 69 ja arpa kuului Facebook-sivun tykkääjälle Anskulle! Olipa ihanaa tehdä hänet iloiseksi yllättävästä voitosta! Laitoin hänelle viestiä ja sieltä vastasi nopeasti takaisin onnellinen voittaja.

Olisin halunnut, että teistä jokainen olisi voittanut tämän hienon laitteen, mutta nyt palkintoja oli vain yksi. Kiitos kaikille osallistumisesta ja hienoa että teitä oli niin monta!

Jos arvonta herätti halun saada suklaafondue-laitteen oman kotiin, niin sen voi tilata verkkokauppa e-ville.comista. Hintakin on vain huimat 25,95 e. Verkkokauppa e-ville.com toimittaa Kiinassa valmistettuja edullisia tuotteita ja palvelee asiakkaitaan suomeksi ja Suomesta käsin turvallisesti.  Osa tuotteista löytyy Suomen varastolta ja osa tulee suoraan tehtaalta.  Tuotevalikoima on laaja ja kauppa on täynnä kiinnostavia vempaimia. Oma kiinnostus heräsi ainakin  valokuvaustarvikkeisiin ja action-kameroihin. Kiitos e-ville.com!


Ihanaa ystävänpäivää teille kaikille!

Meidän suklaafondue pääsee "akkojen juomajaisiin" ensiviikonloppuna. Ihanaa on päästä viettämään tyttöjen iltaa.  Mitähän hyvää dippaisi suklaaseen?



sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Arvonta ja suklaafondue testissä!

Testasimme synttäreilläni suklaafondueta! 

Eilen vietettiin synttäreitäni ja pääsimme samalla testaamaan suklaafondueta. Dippailimme sulaan suklaaseen hedelmiä ja vaahtokarkkeja. Oi miten hyvää! Nyt blogissani on arvonta ja palkintona ihan oma e-ville.com suklaafondue


Vaahtokarkkien dippaaminen suklaassa on hurjan makeaa. Suklaafondue on kiva ohjelmanumero illan istujaisiin.

Arvontalaulu raikaa! Nyt voin ilokseni järjestää teille blogiarvonnan! Sain verkkokauppa e-ville.comilta arvontapalkinnoksi  suklaafonduen! Jee! Katselin laitetta jo kesällä, mutta en sitä silloin vielä tilannut. Nyt otin e-villeen yheyttä ja sain testattavaksi suklaafonduen ja toisen laitteen teille arvontapalkinnoksi! Vitsi miten hieno synttärilahja!

Mitä kaikkea sulaan suklaaseen voi kastaa? Nyt pilkoin appelsiineja, kiivejä, mangoa, banaania ja jäätelöä. Parasta sulan suklaan kanssa ovat vaahtokarkit, popkornit ja kuivatut karpalot. Ja tietenkin lasilliset kuohuvaa! Niin namia! Meillä oli pöytä täynnä kaikkea hyvää ja pienikin oli innoissaan popkorneista. Nopeasti hedelmät ja suklaa katosivat parempiin suihin.  Tuli kyllä hirveä sokerihumala! 

Niin  miten laite toimii? Sulatin suklaan ensin vesihauteessa ja kaadoin sulan suklaan laitteen kiiltävään pannuosaan. Napsaisin sen jälkeen heat ja motor-napit päälle.  Meidän suklaafonduelaite on aika pieni, mutta siihen saa helposti sulatettua 200 g suklaata.  Neljälle tuo määrä riittää liiankin hyvin. Isommalle porukalle voi sulattaa lisää suklaata ja lisätä kun suklaafondueeseen taas mahtuu. Laite ei itsessään sulata suklaata, mutta pitää sen juoksevana. Aluksi laite ei lähtenyt pyörittämään suklaata, mutta kun lisäsin pari lorausta ruokaöljyä ja sekoitin sen sulan suklaan sekaan, niin ruuvi lähti nostamaan suklaata ylöspäin. Öljy olisi varmaankin pitänyt lisätä jo sulatusvaiheessa. Mitä juoksevampaa suklaa on sen paremmin se kulkee putouksen ruuvissa. Ohjeessa ehdotettiin öljyn sijaan myös likööriä. Toimiihan se sittenkin! 

Haluaisinko suklaafonduen häihin? Suklaassa dippailu saa aikaan kyllä sotkua ja en itse haluaisi valkoiseen pukuuni suklaatahroja. Toisaalta se olisi hauska herkkubuffeessa. Voisihan sitä käyttää myös juustofonduen tarjoiluun.  Pilkotut hedelmät, keksit ja sula juusto voisi toimia iltapalalla. Sillon suklaafondue-laitteen pitäisi olla vähän isompi, jotta laitetta ei tarvitsisi koko ajan täyttää. 

Kaikista parhaiten suklaafondue sopii hyvin illanviettoihin, joissa voi sotkea hyvällä omallatunnolla ja syödä mielin määrin hyvässä seurassa. Hedelmät ovat hyvä lisä tarjoiluu, sillä pelkkä suklaa ja karkit alkavat lopuksi maistumaan liian raskailta. Aikaa pitää varata runsaasti herkkujen esillelaittoon ja yhdessä herkutteluun.

Jos arpaonni ei suosi oman laitteen voit ostaa täältä.

Kettu tuijotteli pöydältä herkkujen määrää. 

Mango toi ihanaa raikkautta suklaakastikkeeseen. Päälle vähän jäätelöä.

Arvontaohjeet!


Saat arvontalippuja seuraavasti:  
1 kpl jättämällä kommenttikenttään viestiä ja sähköpostiosoitteen. 
1 kpl tykkäämällä blogini Facebook-sivusta
1 kpl olemalla blogini lukija Bloggerissa

Voit siis maksimissaan saada kolme arpaa! 
Arvonta suoritetaan ystävänpäivänä 14.2.2016! 

Olkoon Fortuna sinulle suosiollinen!

Kannattaa muuten tarkistaa että kommentti ilmestyy tuonne listaan! Joskus selain ei meinaa tallentaa kommenttia millään.  ♡♡ ♡  


  
Onnea arvontaan! Kiitos e-ville.com ihanasta suklaafondue-palkinnosta ja testilaitteesta!






e-ville.com - Tuhansien tuotteiden valikoima