Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangas. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Paljastuksia Roon synttäriperjantaista! + kangasarvonta

Luvassa ihania kangasalennuksia ja yllätyksiä

Suosikki kangaskaupallani on nyt synttärit! Kurkkaa mitä ihanuuksia on luvassa ja osallistu mahtavan kangaspaketin arvontaan. Me juhlittiin näitä jo vähän etukäteen.



Juhlan kunniaksi ompelin pinkin laatikkomallisen frillamekon Roon Let's go Hat Party trikoosta. 


Perjantaina vietetään Roon synttäreitä. Sain viestiä Roon maailmasta, että nyt juhlitaan kunnolla yhdessä. Faniuteni on huomattu! Jee! Sain arvottavaksi blogissani aivan mahtavan kangaspaketin ja pääsen samalla hehkuttamaan juhlia.

Vuoden aikana olen haalinut kätköihin ison pinon Roon eri kankaita ja olen tykännyt niistä kaikista. Kangasihastuksia ja rakastuksia. Parasta kuosien lisäksi kankaissa on se luomupuuvillan pehmeys ja ehkä myös siksi näistä ompelemani vaatteet ovat olleet tyttöjen suosikkeja. Kun kuosit ovat kauniita niistä on ihana ommella perusvaatteita. Kuosit on osa Ulla-Maj Saarisen suunnittelemaa Roon tarinaa.


Ihanaa, juhlitaan vaan! Let's party!


Minulle ripoteltiin muutamia synttärisalaisuuksia etukäteen. Synttärijärjestelyt tuntuvat muuten olevan hyvin salaiset. Hyss! Hyss!
Myyntiin on tulossa 11 erilaista kangaspakettia ja niissä on herkkukuoseja synttärihinnoin. Niin ja sitten oli se Future sewing suprise!  Näitä odotetaan jo kielipitkällä ja varsinkin Late Night Showta.  Olisikohan tuo yömyöhän häppeninki myös Roon Facebookissa? Synttärit alkavat klo 20.00. Onneksi sitä valvotaan muutenkin kädet pankkitunnuksilla kun samana iltana on Kankaiden yö.

Iloinen uutinen oli myös, että Roon verkkokaupasta voi tehdä synttäritilaukset postikuluttomasti jos valitsee noutopaikaksi jonkun jälleenmyyjän kaupan. Jyväskylässä se on Forumin Elsa & Emil. Jeee! Heillä on myynnissä Roon valmisvaatteita jos ompelutaito on hivenen ruosteessa.

Suosittelen siis kurkkaamaan perjantaina klo 20 Roon Facebookkiin ja nettikauppaan silloin alkaa bileet!


Seuraa Roon synttäreitä Facebookissa ja kahmi kangasalet! Klikkaa tästä! 




Kesäheinällä on samana päivänä 1,5 v synttärit. 





Tämä laatikko sisältää metrin  jokaisesta kolmesta uudesta Roon luomutrikoosta. Sen nimi on Future sewing surprise. TOP SECRET.  Saatu yhteistyönä*



Future sewing surprise 

(3 kuosin yllätysennakko)


Synttäreiksi sain haltuuni mustan laatikon joka sisältää Roon kolme ihastuttavan suloista uutuuskangasta, jotka ilmestyvät helmikuussa. Nämä kankaat tulevat ennakkomyyntiin ylläriboksissa synttäreillä. Tässä hyvin salaisessa boksissa on metrin verran kutakin ihanaa luomutrikoota. Minulla ei ole lupa julkaista kuvaa, mutta sain yrittää kuvailla niitä. 

💖  Tätä kuosia olen odottanut.  Jos tykkäät tussipiirustuksista tämä on sinun juttusi. Se on kuitenkin simppelimpi muiden kuosien kaveriksi. Juuri se oikeanlainen leggarikuosi!

💖 Tiedätkö Curious Cumulus-pilvikuosin? Se on tuossa alla. Tämä uusi on sen  täysi vastakohta ja  ehdottomasti maanläheisempi.  Siinä marmoria ja timanttia. Tämä tumman harmaa, sinertävä ja mustapohjainen murkulakuosi saattaa muuntautua äidin laatikkopaidaksi.   

💖 Jos tykkäät Hiding Hat's värityksestä ja Bunny the Dream readeristä, niin tämä kuosi on ehdottomastin uusi kuosirakkaus.  Tätä leijailevia pupuja sisältävää kangasta ei raaski leikata ja sitä voisi vain silitellä ihastuneena.


KLIKKAA ROON NETTIKAUPPAAN TÄSTÄ!  KLIK!



Curious Cumulus on Roon varmasti suosituin kuosi. Neidillä on jo toinen housuasu samasta kuosista menossa. Ihana! 






Roon goodie bag sisältää metrin tätä Hiding Hats trikoota. Se on yksi synttäreiden alekankaista. Saatu yhteistyönä* 




Roo goodie bag -arvonta


Synttäreiden kunniaksi sain arvottavaksi yhden mahtavan Roon kangaspaketin.

 Paketti sisältää :

💕"Nice to meet you - too!"-setin jossa on:
 1m Nice to meet you trikoota, 
 1m pinkkiä kotimaista trikoota  
 25cm kotimaista resoria.

💕 1 m"Tale of three bears" -joustocollegea

💕1 m "Hiding Hats"-trikoota


Voit osallistua arvontaan kommentoimalla ja jättämällä sähköpostiosoitteesi jolla saat yhden arvan. Toisen arvan saat tykkäämällä Facebook-sivustani. Kolmannen arvan saat seuraamalla blogiani bloggerissa. Ilmoita kommenttikentässä monella arvalla olet mukana. 

Roon goodie bag arvotaan 28.1.2018 satunnaiseen kellonaikaan. Ilmoitan voittajalle sähköpostitse. Roo lähettää paketin sitten perille. 


Onnea arvontaan ja hyviä juhlia! 


Arvonta on suoritettu ja onnetar suosi merikapteenin vaimoa jolla oli arpa nro 299.  Voittajalle on juuri ilmoitettu. Kiitos kaikille osallistumisesta ja Roolle ihanasta palkinnosta! Halaus! 

Toivottavasti pääsemme arpomaan blogissani kankaita pian uudestaan. 💖💕😙





SEURAA FACEBOOKISSA

SEURAA BLOGGERISSA




Roon goodie-bagissa on mukana Nice to meet you too-setti! Näitä kangassettejä on synttäreille luvassa 11 erilaista! Saatu yhteistyönä*.


Paketti sisältää myös metrin Tale of Three Bears kuosia. Varmaankin harmaana. Saatu yhteistyönä*.





Happy Birthday Roo! 



* Postaus tehty yhteistyössä Roon kanssa. Kiitos paljon Roo! I 💖 You! 



Reimalla nyt alen loppufinaali! Nyt alennuksia jopa -50%! Lisäksi tässä alekoodilla :FINALSALE10 10% lisäalennus jo alennettuihin tuotteisiin! Klikkaa 👇💕💕💖💕💕


keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kukkuluuruu! Lastenvaate pop-up

Design-ihanuuksia ja kankaita Jyväskylän pop-up-kaupassa!


Kävin kurkistamassa Jyväskylän Forumiin ilmestyneeseen lastenvaatteiden design-kauppaan. Sieltä löytyy vaatteita aikuisellekin, kankaita ja ihania lastentarvikkeita ja leluja. Kauppa on vielä kaksi viikkoa auki, joten nyt kipin kapin kurkkaamaan.



Vaikka kyseessä on lastevaate pop-up sieltä löytyy myös paljon kivoja vaatteita aikuisillekin. Yo Zenin mekko oli niin mukavan mallinen ja merkiltä löytyi nättejä koruja. Huomaatko kuvassa sinua tuijottavan kissapedon? En tarkoita itseäni!


Jyväskylään tupsahti pari viikkoa sitten design lastenvaatteiden ja tarvikkeiden pop-up-kauppa Kukkuluuruu!. Omat tuntosarveni viuhtoivat, kun tuijottelin kaupan brändilistaa. Ruksasin kalenteriini herätyksen ja infosin lähimpiä facebookryhmiä. Jes!  Ihana kauppa täynnä söpöjä juttuja ja kaikkea ihanaa just mun makuun! Oli pakko käydä heti katsomassa. Lauantaisin kaupassa on jopa lapsille ohjelmaa. Kukkuluuruun tapahtuma sivulle tästä klik! 

Olet varmaan huomanut miten olen hurahtanut kotimaisiin vaatemerkkeihin ja designiin ihan vastaiskuna käyttämättä jääneelle kaapintäytteelle?  Himoitsen yksinkertaisia, helppoja ja hyväntuntuisia vaatteita. Söpöillä kuoseilla varustetut vaatteet tulee puettua päälle suoraan pyykkinarulta myös lapsille. Ja nyt täällä Jyväskylässä on kauppa niitä täynnä! Iso peukku Pop It Up Jkl-tiimille kun keksivät koota kaikki nämä herkut yhteen.


Ja aaah, niitä kankaita! Lalia, Aarrekid, Story of Roo, Viljaminpuoti, Sarah Design ja pääsin niitä kaikkia hypistelemään samaan aikaan. Minulle ja monelle muulle kangashamsterille kankaat tuntuvat käsissä niin ihanalle, kun nettikaupoissa niitä ei pääse koskettelemaan. Ja samoilta merkeiltä on myynnissä myös valmiita lastenvaatteita. Söpöysvaroitus! 

Kävin kaupassa ihan kameran kanssa ja otin kaupassa kuvia, niin voin viedä teidät pikku kierrokselle.


Tämä Viljaminpuodin mekko oli kuin karamelli. Heiltä oli myös muita söpöjä vaatteita ja alennuksessa olevia kankaita.

Tämä sopisi kuin nakutettu meidän Kesäheinälle!


Sarah Design-pipot jäivät myös mieleen. Niihin oli tehty vuori merinovillasta. Tätä herkkukuosia oli myös kankaana.



Poopuan tuttinauhoja olisi ilo antaa lahjaksi vaikka BabyShowereissa.


Tiedätkö Oot niin ihana-vauvakirjan? Niitä oli myös myytävänä ja niihin oli myös lisäsivuja! Katsoin kaihoten kaunista kirjaa. Miksi en koonnut tytöille näitä? 



Lalian kankaita. Tuo oikeassa yläkulmassa oleva Hännät on yksi minun leggarikangassuosikkeja.

Roon uutuudetkin olivat siellä Hiding hats ja Looking for hats. Ostin ihan yhden pienen kankaan. Ja ne lastenvaatteet! Ihastus! ♡
Viininpunainen taitaa olla syksyn trendiväri. Ihana karhu Aarrekidin kuosissa. 


Söpöjä aakkoskortteja ja nuo harmaat kortit olivat heijastintarroja! Tikkerperillä oli myös heijastavia pipoja.

Pieni halusi itselleen pinkit merinovillaiset tumput ja juoksenteli ne kädessään ympäri kauppaa. Ihme kyllä ihanat muumipalikat jäivät toiseksi. Taustalla näkyy myös Reiman vaatteita. Softshel-pukuja ja rukkasia oli hyvässä tarjouksessa.

Aarrekidillä oli myös uudet kauniit kuosit ja ihania vaatteita. Niin pehmeitä! Kuoseilla on sama suunnittelija kuin Arabian Piilopaikka-astioilla. Kuosit on suunitellut Piia Keto.


Jos syyspipo on vielä hakusessa sitä kannattaa hakea täältä! 


Jätin vielä Yo Zenin mekon kauppaan ihan vain siksi että voin palata sinne uudelleen ja uudelleen. Pop-up-kauppaan tulee joka päivä jotain uutta ja pari hyllyä odottaa vielä uusia brändejä. Kauppa on auki 4.9.2017 saakka.

Lauantaisin kaupassa on erilaista ohjelmaa lapsille ja nyt 19.8. SkillD Company järjestää Kukkuluurussa tanssituokioita perheen pienimmille tai vähän isommillekkin. SkillD Company La : klo 10:30, 12:00, 13:30

Kukkuluuruu! Lastenvaate pop-up:n tapahtumasivulla pääset kurkkaamaan aikatauluja ja ohjelmaa. Klikkaa sinne tästä!  

Kaupassa oli niin ihana leikkipaikka lapsille ja shoppailun jälkeen kävimme syömässä seisovasta pöydästä tortiloja Chalupa/Kotipizzassa. Huomasitko, että Pienellä oli päällä Roon kankaasta tekemäni lempimekko?  




*postaus on tehty yhteistyössä Kukkuluuruu! Lastenvaate pop-up kanssa.



maanantai 12. kesäkuuta 2017

Lempipaidan malli kopioitui omaan lempimekkoon

Esittelyssä elämäni toinen itse tehty aikuisten mekko. 

Eilen aamulla sain inspiraation ommella itselleni mekon vanhasta lempipaidasta otetulla kaavalla. Lempipaidan malli olikin yllättäen se mikä oli viimeaikoina kummitellut mielessä.  Tämä mekkomalli on helppo ja yksinkertainen aloittelijaalle ja malliin sopivaa kangastakin löytyi.

Mekkoni on aika hauska, se toimii hyvin Bart Simpson Converse-kenkien ja ICANIWILL-trikoiden klik* kanssa. Trikoot on saatu House of Brandonilta.  Tiedän, aika erikoinen yhdistelmä, mutta hyvin voisi olla jalassa sukkahousut ja korkokengät.


Ompelin mekkoon taskut ja taskuihin Mehujäätaikaa-kankaasta väriläiskät. 


Aika graffittinen tämä minun asu! Lempimekkokangas on Roo:lta ja sen nimi on Cloud of Dreams Sweat. Klik  Valkoinen loppui, mutta muut värit ovat alennuksessa. 


Tiedättekö sen yhden paidan, jonka ottaa aina ensimmäiseksi käteen kun kurkottelee vaatekaappia? Minun lempipaitani on Seppälästä kauan, kauan sitten ostettu luomupuuvillainen kaapu. Se on kokoa XL, jotta se aina mahtuu päälle ja tunnen itseni siinä hiukan pienemmäksi. Paitarakkaus on mustavalkoraidallinen ja en edes tiedä onko se yöpaita vai normipaita, mutta kuitenkin pidän sitä päivin ja öin. Paitaressu on kulunut, kauhtunut ja pituus kadonnut leveyteen, mutta se on silti niin mukava päällä. Ihana havahtua pohtimaan miltä se näyttää kun sen vetäisee päällee kauppaan tai leikkipuistoon. Ja miltä se näyttää ilman meikkiä leggareiden kanssa ja kun hiukset on vetäisty äitinutturalle. Paita vilahtaa täällä klik.. Voi hirvitys!

Mut ei hätää! Minulla on nyt uusi lempipaita. Ompelin uuden lempipaidan tai siis mekon ja käytin kaavana rakasta riepua. Jos jotain hienoa uudesta paidasta haluaa sanoa, niin siinä on ainakin kiva kangas ja söpöt kangassuikaleet taskuissa. Niin ja onhan se jo iso parannus tuohon edelliseen. Melkein siis jo ihmisvaate.

Mekko oli toinen ompelukseni itselle, se ensimmäinen olikin luomus taidenäyttelyn avajaisiin. Palataan siihen ehkä joskus, se taisi vilahtaa jossain ompeluryhmässä jo. Tämä mekko on helppo, mukava ja monikäyttöinen. Ihana perusvaate, jota aina tarvitaan. Kiitän edelleen onneani, että hommasin keväällä saumurin. Taidot karttuvat ihan itsestään ja voihan tämäkin mekko päällä myös nukkua. Tosin minulla on tätä kirjoittaessani päällä taas vanha rakas raitapaita..

Kangas on Roon Cloud of Dreams Sweat.  Mies kysyi onkohan tuo kuosi vähän liian mummo, mutta minusta ei ollenkaan. Nyt mehujäätaskuilla mekko voisi olla mieheni mukaan myös suoraan Pikkukakkosesta. Nyt kun mekko on valmis ja kuvattu, niin oli se miehestäkin ihan onnistunut ja sopii minulle ja ikäisilleni ihan hyvin. Kuvauspaikalla soitti muuten Kengurumeininki muutamaa tuntia aikaisemmin, olisihan tuo festarilookistakin käynyt. 🌞

Leikkasin yläosasta ja alaosasta kaavan leivinpaperille ja kankaan päällä levitin kaavat jotta mekosta tuli sopivan mittainnen. Otan kaavan aina vasemmasta puoliskosta vaatetta ja kopioin sen leivinpaperin läpi piirtänmällä samanlaiseksi kaavan oikealle puolelle. Oman kaavan saa helposti vanhasta paidasta. 


Smash Capitalism.. tuli ihan "sattumalta" kuvaan. 

Idea kuviin tuli Minnean Muruja blogista. Kauppareissulla kiepsaistiin auto parkkiin Kankaan pihaan ja lapset katsoivat  autossa, kun iskä otti minusta pari kuvaa ja matka jatkui. Tosiaan ihan täydellinen Drive in Photoshoot.  
Mulla on taas jotain tulossa käy kurkkaa Facebookin puolella mitä! Klikkaa sinne tästä!


maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kiertelyä Kädentaidot -ja Antiikkimessuilla

Ihastuksia ja löytöjä!



Tiedättekö mikä on pahin yhdistelmä himohamstraajalle? Kädentaito, Antiikki ja keräily ja Hyvinvointimessut olivat samaan aikaan Jyväskylässä. Hienot messut! Tuli paljon uusia ideoita, esillä oli kauniita käsitöitä, hyviä materiaaleja ja taitavia tekijöitä. Pöytien ympärillä pyöri paljon harrastajia ja mietin olenko nähnyt tuon ja tuon eri facebook-ryhmissä.


Vanja Sealla on ihania neuloksia ja hieman jäi harmittamaan etten ostanut kangasta tunikaan. Nämä kankaat ovat paksua neulosta ja niistä syntyisi kaunis tunikaneule. Pitää käydä häntä katsomassa Fiskarssissa, kun sinne päin osuu tai tilata pala nettikaupasta. Ihana räyh-kisu! 


Kauneven ihanat kissahousut ja kuosin suunnittelussa on ollut mukana myös ekaluokkalaisia. Niin söpöt! Kauneve löytyy myös Weecosista


Oma koukutukseni oli kankaat ja ihastuin kissakouseihin! Niitä oli  Kaunevelta klik ja Vanja Sealta klik. Olen niin innoissani siitä miten uusia kuoseja luomupuuvillassa pulpahtehtelee joka puolelle ja miten valtavasti on valikoimaa kotimaisissa lastenvaatteissa ja varsinkin jos tekee itse.

 Voi apua, onko minulla ompelukuumeen lisäksi kissakuume?




Nuppu Print Companyn kankaat, kortit ja pussukat olivat niin ihania. En oikein osannut valita, minkä kukkasen ottaisi.. 



Olin kuin karkkikaupassa. Mitä te olisitte valinneet! Nuo PaaPiin-kuosit ovat niin söpöjä! 

 Nuppu Print Comppanylla klik oli oma kaunis osasto ja sieltä oli pakko ostaa ainakin yksi pieni kangaspala. Nupun kuosit taitavat olla uusi Letti, sillä kukkia näkyy nyt joka puolella. Pieni jo tilasi itselleen mekon Nupun kankaasta. ♡ Kyllä äiti tekee!

Indie Fabricsin osastolla kävin moikkaamassa PaaPiin klik Anniina Isokoskea, häntä haastattelin lehtijuttuun aikaisemmin.  Heidänkin osasto oli kuin karkkikauppa, jossa oli hyvät messualennukset. Linkkaan jutun Facebookkiin, niin voitte kurkata sen sieltä!

Mitä uutta? Uusin löytö oli korkkikangas, josta voi ommella laukkuja, tyynynpäällisiä, lippiksiä ja mitä nyt sattuu keksimään. Sain rullan Ullakalta klik testaukseen. Päässä pyörii niin monta juttua mitä tuosta kankaasta voisikaan tehdä. Se toimii niin hyvin modernin skandinaavisen sisustuksen aallossa. Kangas tulee myyntiin verkkokauppaan näinä päivinä.

Sitten ihastuin munien maalaukseen. Ylin kuva on juuri noista Pisanka-munista. Jyväskylässä on ihan oma munien maalausryhmä Taitokeskuksessa klik torstaisin. Syvä huokaus, tuo tekniikka soveltuu niin moneen!




Yksi suosikkiosastoistani on vanhan rouvan ylläpitämä, josta löytyy vanhan ajan käsityötarvikkeita. Ostin häneltä pitsin joka on kiertänyt häissä, ristiäisissä ja monissa jutuissa mukana. Nyt ostin lisää pieniä pitsejä joita raaskin ommella tyttöjen mekkoihin. Niin ja nuo napit! Hänellä on usein osasto eri messuilla Jyväskylässä. 

Mitä sinä ompelisit korkkikankaasta? Kangasta myytiin 50-70 cm paloina ja sitä voi tiedustella Ullakalta klik*

Viereisessä hallissa oli myös antiikkimessut, jossa oli vielä suomalaista designiä, keräilyharvinaisuuksia ja sitä antiikkia. Jäin juttelemaan myyjälle ja mies kertoi että oli kerännyt kaikkea mahdollista kallista, kaunista ja nyt viimein hän huomasi, ettei niitä enää tarvitsekaan. Hän myi niitä yksitellen pois kaiken sen keräilyn jälkeen. Suuri määrä aikaa, tilaa ja tietysti rahaa kiinni tavarassa.

Mihin sitä oikeasti tarvitsisi 2500 euron lautasta? Ehkäpä rahalla voisi saada muunlaistakin onnea. Kaipiaisen lautaset olivat kadehdittavan kauniita ja kyllä haluaisin sellaisen vielä joskus. Onneksi minulla on kuva jota voin ihastella, mutta onhan se erilainen kuin se tunne, että omistaa jotain. Vai onko?

Niin ja ne Nanny Stillin Harlekiinit! Voi ihanuus!

Birger Kaipiaisen Duetto-lautanen. Myyjällä oli näitä isompinakin. 

Nämä ovat oma päiväuneni! Nanny Stillin Harlekiinit, jouduin jättämään heidät osastolle. Hei, hei kaunokaiset ehkä me näemme joskus!


Kurkkaa mitä kotiin lähti instan puolella ja millaisella asulla käytiin virpomassa! Klikkaa instaan!