Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivaa tekemistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivaa tekemistä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Lumimaalausta lasten kanssa

Talvella riittää maalattavaa!


Mikä on lumimaalaus? Maalaisimme lumesta tehtyjä kakkuja lasten kanssa vesiväreillä.


Sain yhtenä päivänä idean, että maalataan lumikakkuja! Se oli hyvä keino  houkutella lapsia ulos. Se oli oikein kivaa tekemistä lasten kanssa.

Mummi oli tuonut oikein isot vesivärit meidän tehomaalaustiimille ja tytöt olivat heti idean kuultuaan mukana! Jee!

Tein isolla ämpärillä lumikakkuja joita neitoset saivat taituroida. Tytöt maalasivat myös hiekkakakkumuoteilla tehtyjä eläimiä.

Meidän talviloma meni muuten flunssassa kotisohvalla.

Lumimaalaus on kivaa talvilomatekemistä. 



Suloinen lumirapu.

Vanhempi  teki hauskoja rapuja ympäri pihaa. Tätä rapugalleriaa piti lähestyä varovasti ettei tallo maalaamattomia teoksia.




Ihanaa viikonloppua!


keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kukkuluuruu! Lastenvaate pop-up

Design-ihanuuksia ja kankaita Jyväskylän pop-up-kaupassa!


Kävin kurkistamassa Jyväskylän Forumiin ilmestyneeseen lastenvaatteiden design-kauppaan. Sieltä löytyy vaatteita aikuisellekin, kankaita ja ihania lastentarvikkeita ja leluja. Kauppa on vielä kaksi viikkoa auki, joten nyt kipin kapin kurkkaamaan.



Vaikka kyseessä on lastevaate pop-up sieltä löytyy myös paljon kivoja vaatteita aikuisillekin. Yo Zenin mekko oli niin mukavan mallinen ja merkiltä löytyi nättejä koruja. Huomaatko kuvassa sinua tuijottavan kissapedon? En tarkoita itseäni!


Jyväskylään tupsahti pari viikkoa sitten design lastenvaatteiden ja tarvikkeiden pop-up-kauppa Kukkuluuruu!. Omat tuntosarveni viuhtoivat, kun tuijottelin kaupan brändilistaa. Ruksasin kalenteriini herätyksen ja infosin lähimpiä facebookryhmiä. Jes!  Ihana kauppa täynnä söpöjä juttuja ja kaikkea ihanaa just mun makuun! Oli pakko käydä heti katsomassa. Lauantaisin kaupassa on jopa lapsille ohjelmaa. Kukkuluuruun tapahtuma sivulle tästä klik! 

Olet varmaan huomanut miten olen hurahtanut kotimaisiin vaatemerkkeihin ja designiin ihan vastaiskuna käyttämättä jääneelle kaapintäytteelle?  Himoitsen yksinkertaisia, helppoja ja hyväntuntuisia vaatteita. Söpöillä kuoseilla varustetut vaatteet tulee puettua päälle suoraan pyykkinarulta myös lapsille. Ja nyt täällä Jyväskylässä on kauppa niitä täynnä! Iso peukku Pop It Up Jkl-tiimille kun keksivät koota kaikki nämä herkut yhteen.


Ja aaah, niitä kankaita! Lalia, Aarrekid, Story of Roo, Viljaminpuoti, Sarah Design ja pääsin niitä kaikkia hypistelemään samaan aikaan. Minulle ja monelle muulle kangashamsterille kankaat tuntuvat käsissä niin ihanalle, kun nettikaupoissa niitä ei pääse koskettelemaan. Ja samoilta merkeiltä on myynnissä myös valmiita lastenvaatteita. Söpöysvaroitus! 

Kävin kaupassa ihan kameran kanssa ja otin kaupassa kuvia, niin voin viedä teidät pikku kierrokselle.


Tämä Viljaminpuodin mekko oli kuin karamelli. Heiltä oli myös muita söpöjä vaatteita ja alennuksessa olevia kankaita.

Tämä sopisi kuin nakutettu meidän Kesäheinälle!


Sarah Design-pipot jäivät myös mieleen. Niihin oli tehty vuori merinovillasta. Tätä herkkukuosia oli myös kankaana.



Poopuan tuttinauhoja olisi ilo antaa lahjaksi vaikka BabyShowereissa.


Tiedätkö Oot niin ihana-vauvakirjan? Niitä oli myös myytävänä ja niihin oli myös lisäsivuja! Katsoin kaihoten kaunista kirjaa. Miksi en koonnut tytöille näitä? 



Lalian kankaita. Tuo oikeassa yläkulmassa oleva Hännät on yksi minun leggarikangassuosikkeja.

Roon uutuudetkin olivat siellä Hiding hats ja Looking for hats. Ostin ihan yhden pienen kankaan. Ja ne lastenvaatteet! Ihastus! ♡
Viininpunainen taitaa olla syksyn trendiväri. Ihana karhu Aarrekidin kuosissa. 


Söpöjä aakkoskortteja ja nuo harmaat kortit olivat heijastintarroja! Tikkerperillä oli myös heijastavia pipoja.

Pieni halusi itselleen pinkit merinovillaiset tumput ja juoksenteli ne kädessään ympäri kauppaa. Ihme kyllä ihanat muumipalikat jäivät toiseksi. Taustalla näkyy myös Reiman vaatteita. Softshel-pukuja ja rukkasia oli hyvässä tarjouksessa.

Aarrekidillä oli myös uudet kauniit kuosit ja ihania vaatteita. Niin pehmeitä! Kuoseilla on sama suunnittelija kuin Arabian Piilopaikka-astioilla. Kuosit on suunitellut Piia Keto.


Jos syyspipo on vielä hakusessa sitä kannattaa hakea täältä! 


Jätin vielä Yo Zenin mekon kauppaan ihan vain siksi että voin palata sinne uudelleen ja uudelleen. Pop-up-kauppaan tulee joka päivä jotain uutta ja pari hyllyä odottaa vielä uusia brändejä. Kauppa on auki 4.9.2017 saakka.

Lauantaisin kaupassa on erilaista ohjelmaa lapsille ja nyt 19.8. SkillD Company järjestää Kukkuluurussa tanssituokioita perheen pienimmille tai vähän isommillekkin. SkillD Company La : klo 10:30, 12:00, 13:30

Kukkuluuruu! Lastenvaate pop-up:n tapahtumasivulla pääset kurkkaamaan aikatauluja ja ohjelmaa. Klikkaa sinne tästä!  

Kaupassa oli niin ihana leikkipaikka lapsille ja shoppailun jälkeen kävimme syömässä seisovasta pöydästä tortiloja Chalupa/Kotipizzassa. Huomasitko, että Pienellä oli päällä Roon kankaasta tekemäni lempimekko?  




*postaus on tehty yhteistyössä Kukkuluuruu! Lastenvaate pop-up kanssa.



lauantai 22. huhtikuuta 2017

Tsuku, tsuku! Oikeita junia ja korttiaskarteluja

Museojunia katsomassa  Suolahdessa


Askartelin veturikortin 1-vuotiaalle pojalle. Kävimme tutustumassa pääsiäisenä myös oikeisiin juniin ja höyryveturiin.

Kävimme katsomassa vanhaa höyryveturia Suolahdella Keitele-museolla. Veturin perässä oli vanha postivaunu ja pääsimme nousemaan sen kyytiin. Kurkkaa millainen veturikortti syntyi. 


Kävimme viime viikonloppuna katsomassa junia Suolahden Vanhalla asemalla. Siellä oli vanha höyryveturi ja lättähatuksi kutsuttu diesel-juna. Pieni on innostunut junista ja niiden näkeminen oikeasti ja kyytiin pääseminen on iso ilo silloin kun sattuu kohdalle.  Keitele-museolla klik säilytetään vanhoja junia ja pidetään niitä kunnossa tuleville sukupolville. Ajoittain junia tuodaan näytille myös Jyväskylään.


Odottelimme asemalaiturilla junan tuloa ja odotus palkittiin ison höyrypilven noustessa puiden takaa ja junasta kuului iloinen vihellys!
Katsoimme silmä kovana kun miehet lappasivat isoja halkoja veturin tulipesään ja ihmettelimme veturista tulevaa höyryn määrää. Sitäkin pääsi ihan läheltä katsomaan.

Veturin perässä oli vanha oranssi postivaunu, joka oli ihan alkuperäisessä asussaan. Aika näppäriä nuo postivaunut, sillä matkan teon yhteydessä kirjeiden lajittelu sujui samaan aikaan.  Pääsime vaunuun ihmettelemään, millaista oli olla oikean vanhan ajan junan kyydissä.  Minua kiehtoi vanhat tavarat ja kyltit. Ihania.

Tapahtumaan tulleet isommat lapset pääsivät myös vanhan ajan resiinojen kyytiin, jotka toimivat rauteilla ihan käsivoimin. Tuolla Suolahdessa on kuulemma veturitalli kääntöpöytineen, niin kuin Tuomas Veturissa. Siellä olisi pitänyt käydä myös.

Mukava retkipäivä ja Pieni puhui junista vielä pitkään.

Höyryveturi 1150 on liikennöinyt myös Heinola-Lahti väliä silloin kun itse olin pieni. Tätä junaa me varmaan ihailimme Heinolan sillalla. Se on valmistettu 1949 Frichs´n veturitehtaalla ja asuu nyt Suolahdessa. Veturi oli tarkoitettu tavaraliikenteelle. Sen kuulemma näkee pyöristä. 

Veturin perässä oli iloisen oranssi postivaunu. 

Veturi päästeli ylimääräisiä höyryjä. 


Sympaattinen roskis! 

Postivaunussa oli seinät peitetty lokerikkohyllyihin. Hauska tuo oven yläpuolinen "jos jotain sattuu"- laatikko.

Paikalla oli kaunis sininen Lättähattujuna. Sillä olisi tänään päässyt ostosmatkalle Tuuriin ja sen voi nähdä Jyväskylän rautatieasemalla illalla paluumatkalla. Junan voi varata myös omiin yksityisajoihin klik


Aseman pihassa oli iloisen värisiä kampia. Ilmeisesti poistettu käytöstä, sillä emme saaneet aikaan kaaosta junaliikenteessä. 


Kampien yllä oli selkeät ohjetaulut.  


Junakorttia


Oli hauska huomata miten hyvin yksiin nämä värit menivät askartelemassani junakortissa ja ratapihan kammissa.  Kortti meni 1 -vuotiaalle Iisakille, jolla oli myös synttärijuhlat pääsiäisen aikoihin.  Junan askartelin aaltopahvista.  Päällystin pahvit silkkipaperilla, jottanyksityiskohdat jäisivät koholleen ja maalasin. Joskus ihan yksinkertainenkin on ihan hauskan näköistä, mutta vie silti aikaa.

Aika sattumaa, miten kortti ja junatapahtuma osuivat niin hyvin yhteen.

Parasta askarteluun käytettävää mustaa muovia saa korupakkauksesta. Siili katosi mystisesti kuvan oton jälkeen.

Junan askartelin aaltopahvista. Liimasin paloja ja korttiin tuli kolmiulotteisuutta. Piirrokset jäivät silkkipaperin ja maalin alle. 

Kirjoittamiseni on hirveän katkonaista. Kesäheinä on alkanut ottaa askeleita pöytiä ja sohvaa vasten ja tuntuu, että häntä pitää olla pelastamassa. Pitäisi tilata uusi taaperokärry, kun pihalta oli rikottu sinne unohdettu oranssi. Tuntuu pahalta, se oli tärkeä Pienelle ja olisi ollut nyt tarpeen muutenkin. Adlibriksellä oli onneksi melko edullisesti Plaston taaperokärry vaaleanpunaisena.  Ärsyttää..





keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Hämä-hämä-häkki

Yhdessä tekemistä pienin sormin

Askartelimme 2 v, tyttären kanssa näitä kauheita hämähäkkejä. Lakunarusta ja mustasta sokerimassasta tuli meille syötävät jälkkärit. 

Iskä muistutti minulle että hämähäkillä on 8 raajaa. Tosiaan, en muistanut. 




Pieni kuiskasi äidin korvaan: leivotaan. No mitä me leivottaisiin? - Hämähäkki!

Puhuin kai halloweenin aikoihin että voitaisiin leipoa hämähäkkejä. Pieni muisti sen ja vaati lupausta pidettäväksi. No miksipä ei, meiltä puuttuikin jälkiruoka. Varmistin mustasta sokerimassasta, ettei siinä ole maitoa ja ruvettiin leipomaan. Iskä oli tuonut lakunarua ja sokerimassaa kaupasta, ei hän enää ihmettele omituisia kauppatoiveita.

Hämähäkkien teko sokerimassasta on kivaa taaperon kanssa, kunhan ei anna pienen  työntää kaikkea massaa ja lakunarua suuhunsa. Sokerihumala vie ilon koko touhusta.  Pyörittelimme kaksi palloa hämähäkin ruumiiksi ja pääksi.  Isompaan palloon tökimme 8 lakunarun pätkää jaloiksi. Yksinkertaista ja helppoa. Itseasiassa mitä rumempi hämähäkki sen parempi.

Emme kuitenkaan raaskineet syödä "hienoja" hämähäkkejä kokonaan vaan jälkiruoaksi kelpasi siitä jalat ja lakupatukasta leikatut silmät.


Ihan itse pikku kätösin tehty herkku.

Tältä hämikseltä hävisi lakupaloista tehdyt silmät. 


Pieni sai leikkiä Batman-puvussaan. En tiedä miksi mutta se tuntui Pienestäkin sopivan hyvin hämähäkkeihin. Vauvalle olisi ollut kiva tehdä mustasta bodystä hämähäkkipuku. Ommella vain mustista  sukkahousuista pötköjä jaloiksi ja täyttää sukkajalat pumpulilla. Hih. Ei taida Kesäheinä olla enää vauva vuoden päästä. Taas niitä hienoja ideoita, mitä ei ennätä toteuttamaan, pitäisi kirjoittaa ylös otsikolla ohi menneet vauva-ideat.

Minulle iski flunssa ja ääni hävisi. Nyt on vain juostava taaperon perässä sillä ääniohjaus ei toimi. Lapsilla oli nuha vähän aikaisemmin, mutta se kai talttui nopeasti marjamehulla, sipulilla ja hunajalla.


Meidän sokerileipuri itse ♡

Kohta rupeaa hyvät ideat olemaan vähissä jos flunssa vielä jatkuu. Mitä pienten lasten kanssa voi tehdä sisällä?

Reimalla alkaa huomenna varaston tyhjennysmyynti! Kurkkaa onko mitään kivaa ilmestynyt verkkokauppaan. Olisi kiva jos löytyisi pukinkonttiin alennuksella  toppahanskoja.

lauantai 27. elokuuta 2016

Pensaslabyrintti ja tunnelmia Nokkakiven huvipuistossa

Kesän viimeistä kertaa Nokkakiven huvipuistossa

Nokkakiven huvipuistossa on ihana pensaslabyrintti. Sinne sisälle näkee hienosti maailmanpyörästä käsin. Paikka olisi valtava ihana vaikka hääkuvauksille. 



Sain viettää hetken omaa aikaa korkeuksissa.

Nokkakiven huvipuiston maailmanpyörässä vanhemmat käyvät vuoronperään levähtämässä. 


Kävimme Nokkakiven huvipuistossa tämän kesän viimeisenä aukiolopäivänä. Ihana pieni huvipuisto sijaitsee Lievestuoressa ihan lähellä Jyväskylää. Mikä paikasta tekee mukavan siellä löytyy todella monta laitetta pienille alle 100 cm jännitettäväksi. Se on hyvää vastapainoa niille huvipuistoreissuille, joissa jokaiseen laitteeseen pitää odottaa vielä useampi vuosi. Meidän ensimmäinen kerta tässä huvipuistossa oli pienen ollessa 11 kuukautta vanha ja silloin hän pääsi kahteen hurjaankin laitteeseen äidin tai iskän kanssa. Nyt kun reipas kaksivuotias osaa jo mennä itse laitteisiin, niin hänelle riitti paljon koettavaa riemunkiljahdusten saattelemana. 

Pienen ehdoton suosikki oli pikkuveturi vaunuineen, jota piti ajella useampaan kertaan. Jonoa ei ollut ja ranneke kädessään pieni pääsi kokemaan veturikierroksia yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta myös karusellisissa ja melontaradalla mentiin monta kierrosta. 

Huvipuistossa on myös ihanan nostalginen karuselli. 

Ja nämä pienet sirkushepat ovat tehneet monet lapset onnellisiksi.

Iskä kävi tuossa vasemman puoleisessa maailmanpyörässä ja pieni oikean puoleisessa. Kaikille siis jotain.


Itseäni kiehtoi eniten pensaslabyrintti, joita olen ihaillut vain elokuvissa ( ainakin Hohto, Dracula ja Pans Labyrinth-leffoissa).  Keksin että jos menen maailmanpyörään voin nähdä koko labyrintin ylhäältä käsin! Se olikin mainio idea ja sain itselleni pinkin vaunun, mikä oli tietenkin hyvin tärkeää. Ajattelin että tuo labyrintti olisi upea kuvauspaikka save the date-kortteihin tai vaikka hääkuviin. Kuvittelelin miltä näyttäisi jos kuvaaja olisikin kuvaamassa maailmanpyörässä alas sokkeloon jossa olisi hääpari etsimässä toisiaan. Pari tietenkin löytäisi toisensa sokkelon keskellä.  Huvipuisto on muutenkin kuvauksellinen paikka ja voisihan kauden päätyttyä kysyä olisiko mahdollista yksityistilaisuuteen? 

Kori keikkui hieman kun yritin ottaa kuvaa kännykällä. Mutta pensaslabyrintti näytti aivan ihanalle. Minun Simspson Converset sopivat aika hyvin kuvaan. 


Eikö olisikin hauska saada morsiuspari tähän kuvaan.



Olin niin onnessani pinkistä vaunusta. 


Meillä oli oiken mukavaa minä pääsin maailmanpyörään, iskä vielä hurjempaan maailmanpyörään ja pieni pääsi oikein moneen laitteeseen.  Meidän pieni kesäheinä nukkui tyytyväisenä. Täytyy muuten kehua, että lastenhoitohuoneeseen pääsi tuplarattailla. Pieni oli paikasta enemmän kuin innoissaan ja minulla ja iskälläkin oli mukavaa. Minäkin sain sen pienen hetken omaa aikaa maailmanpyörässä ilman lapsia ja se tuntui niin hyvälle. 

Olikohan tämä Hullu Gully kauan sitten Linnanmäellä?

Tässä vielä pakollinen maailmanpyöräselfie. Näkyykö pelko?

Osallistun tällä tekstillä Pienen Linnun MakroTex-haasteeseen, jonka aiheena on Elokuu.  Elokuussa koulujen alettua tämä pieni huvipuisto sulkee ovensa. Ovien sulkeuduttua tuntuu jo sille että kesä on ohi.

Muistakaa osallistua arvontaan tuolla Facebookin puolella. Siellä arvotaan hauskoja leivontavälineitä.