Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulutähti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulutähti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. joulukuuta 2016

Tähtityyny prinsessatuolille

Vanhaa rokokootuolia koristaa itse tekemäni tähtitityyny. 


Ompelin prinsessatuolille ison valkoisen tähden muotoisen tyynyn. Tähtityyny sopii hyvin valkoiselle rokokoonojatuolille. Kaava tyynytähteen on otettu  tekemästäni paperitähdestä.


Tähtityyny koostuu viidestä yhteen ommellusta sakarasta. Olisi ollut helpompi ommella kaksi tähdenmallista osaa yhteen, mutta saumat tekevät tähdestä huolitellumman. Huomasitko jo meidän pitsiviirin! Kiitos isomummi!

Tähden muotoisella tyynyllä saa koristeltua meidän joulukotia.


Sain päähäni ommella tähden mallisen tyynyn paperitähden mallin mukaisesti, tosin tähän versioon tuli tylpät sakarat. En oikeastaan uskaltanut edes pelätä mihin hommaan oikein lähdin. Onneksi kaava oli jo tutuksi tullut paperisesta tähdestä. Malli löytyy täältä!  Käytin tyynyssä paksua sisustuskangasta, jotta sakarat olisivat napakoita heittäessä tyynyn sohvaa tai tuolia koristamaan. Tyynyn täytteen pihistin lituksi nukutusta tyynystä. Aikaa ompeluun meni yksi iltapäivä, mutta seuraava olisi ollut paljon nopeampi.

Leikkasin kankaan paperitähden kaavan mallin mukaan, mutta lisäsin siihen pari saumavaraa. Huomasin, että leikkaamisen jälkeen oli parempi, kun vähän harsin tähteä kokoon. Pidin kiintopisteinä sakaroiden väliin jääviä kulmia. Tähden keskiosa teki eniten työtä saada fiksusti aseteltua. Ompelin ensin sakarat kokoon nurinpäin käännettynä ja keskiosat ompelin koneella vasta ihan  viimeiseksi. Jätin pienen kolon, jonka kautta sain lopuksi käännettyä tähden oikein päin. Tähden saumat jäivät sisäpuolelle. Harsin käsin kolon kiinni täyttämisen jälkeen.  Tähti oli syttynyt ja taas meiltä kuului laulu: Tuiki tuiki tähtönen!




Tässä kimpussa oli muuten kiva vinkki itsetehtyihin asetelmiin. Kukkaoksan voi maalata teemavärillä koristamaan muuten yksiväristä kimppua. Miten olisi lila, minttu tai oranssi?


Joku tarkkasilmäinen on varmaankin huomannut meille kotiutuneen kaunottaren, valkoisen rokokootuolin. Näin sen sattumalta Facebook-kirpputorilla ja rakastuin täysin. Koko maailma katosi ympäriltäni ja tuijotin vain kuvaa kauniista tuolista. Ennen kuin olin miettinyt hetkeäkään lähti viestiä tuolin myyjälle, ihanaa olin ensimmäinen!  

Perhe yritti ravistella minua hereille tuosta hyvin palavasta rakastumisen tunteensta ja yrittivät paukuttaa järkeä, että ei valkoinen kangastuoli sovi millään taaperoperheeseen. Nakkelin van niskojani kuin Mymmeli ja pidin pääni. Tuoli saapui meille. Minulle tuli hieman huono omatunto, kun sain kuulla, että omistaja oli myynyt tuolin meille turvaan. Oi voi! Mitä olenkaan tehnyt!

No miten kävi? Tuoli on vieläkin entisensä, vaikka lähellä ovat olleet mustikkasoseet ja kahvit. Se on ollut piilossa raidallisen pöytäliinan alla ja kaivan sen taas esiin kun otan prinsessakuvia tytöistä itsestäni. Ehkä tuoli on myös kasvattunut meidän prinsessapuolia esiin ja kotona pestään käsiä useammin.  



Nuo pienet tontut on ostettu Puttipajan myymälästä Vaajakoskelta. Siellä on myös käymisen arvoinen outlet. Tiesittekö muuten että heidän kynttilät valetaan Jyväskylässä?

Ihanaa viikonloppua! 

Tänään on taas perjantai ja Mansikkatilan mailla on Kukkailottelu. Sinne voi käydä linkittämässä omat kukkakuvansa instassa tai linkin omaan blogipostaukseen.  Nämä kukat olivat löytö itsenäisyyspäivän jälkeen Prismasta ja hintakin oli vain euron!





Jes! Tänä viikonloppuna 16.-18.12. on kaikki Iittalan mukeissa ja kupeissa 30 % alennus! Oi tämä Piilopaikka Pakkanen-kuppi on vaan niin ihana, se ehtisi vielä nettikaupasta pukinkonttiin. Pääset tarjoukseen tästä! 

perjantai 18. marraskuuta 2016

Itse tehty paperitähti

Tuiki tuiki tähtönen...

Askartelin ikkunaamme kauniin paperinvalkoisen joulutähden. Piirsin tähteen koristeet mustalla tussilla ja leikkasin reiät rei-ittimellä. Tein askartelumallin, jotta tätä voi kokeilla myös kokematon askartelija.


Tämä meidän uusi tähti sopii paremmin keittiöömme Ateenan aamujen kanssa. 


Askartelin eilen suuren paperitähden. Homma alkoi siitä kun lähdin kaivamaan joulukoristeita ja valoja esiin. Kaikki löytyi siististi omasta lastikostaan, mutta kaupasta ostetusta tähdestä oli pettänyt liimaukset. Lähdin sitä korjaamaan ja huomasin miten helppo se olisi tehdä itse. Niin ja saisin viimein sen suuren paperin valkoisen joulutähden.

Tähdestä tulee niin mieleen meidän Pieni joka haluaa lohduttaa itkevää vauvaa laulamalla kovaan ääneen: Tuuiki tuiki täh-tö-neen! Voi söpöys! Tuli muuten mieleen, että se pitää olla ehdottomasti laululistalla taaperoiden juhlissa ja illanvietoissa niiden uppooutojen laulujen sijaan. Sillä pienetkin haluaa laulaa!


Ihmettelin miksi en ole askarrellut näitä tähtiä aikaisemmin? Ei edes ollut vaikeaa. Ainut vaikeampi juttu on liimaus, mutta ei sekään niin paha ollut. Ajattelin ystävääni Katia ja mieleeni tuli heti nämä tussikoristukset. Hän on vaivihkaa ujuttanut näitä mustavalkoisia ajatuksia päähäni.

Täytyy vielä viritellä valo sisälle, ne pienet patterilla toimivat Led-valoketjut voisi ujuttaa tähteen.


Paperitähden askarteluohje


Ajattelin että teen ensin yhden malliksi ja teen siihen mahtavat koristelut. Piirsin rikkoutuneesta tähdestä kaavat ja leikkasin 5 kappaletta sakaroita. Minulla oli käsillä A3 akvarellipaperia. Sitten tein sakaroihin taitokset ja vähän sommittelin. Vedin taitosviivat puikolla viivotinta apuna käyttäen. Silloin taitteesta tulee siisti ja oikeaan kohtaan.

Mitenkäs ne hulppeat koristeet? Nyt vain otin mustan tussin käteen ja sohin sakaroihin jotain. Tein lisäksi reikiä rei-ittimellä. Hankalin homma on liimaus ja kokoaminen. Mutta pala kerrallaan tähti asettui muotoonsa. Yksinkertainen on kaunista!


Paperitähden askartelukaava ja mallipala.



Tarvitset: 
5 kpl A3 -paperia, Liimaa, Sakset, Viivotin, Puikko, Rei-itin, Tussi, Lankaa ripustamista varten

1. Taita ensin A3-kokoinen paperi kahtia. Mallaa tuo A3-paperitaite kohta, oman paperisi taitteeseen.

2. Piirrä ja leikkaa kaksipuoleisena.  Leikkaa sakaroita 5 kappaletta. 

3. Käytä puikkoa ja viivotinta ja tee taitteet puikkotaitekohtiin. 

4. Koristele sakarat.
5. Liima pitkä liimataite sakaran takaosan samanlaiseen pitkään liimataitteeseen, niin että sauma jää sisäpuolelle. Liimaa samalla tavalla kaikki sakarat. 
6. Liimaa sakarat toisiinsa kiinni lyhyestä liimataitteesta, sen vastakappaleena on toisen sakaran liimataitteeton kohta.  

7. Tee pieni reikä ripustusnarulle.
8. Jos tähden keskelle jää ruma aukko, liimaa siihen paperinpala tai tarra. 

Tästä voi tehdä pienempiä harjoituskappaleita A4-kokoisesta paperista. Jos haluat piirtää sakaran vapaalla kädellä ajattele että sakara on tylpän leijan muotoinen, jossa on kaksi saumavaraa.  
Tämä joulutähti on vielä prototyyppi. Mietin jo etnisen näköistä silkkipaperikoristetta, mutta kaikki riippuu vaan siitä miten  paljon saan aikaa askarteluun.



Mietitkö jo itse miten oman tähtesi koristelisit? 


Nyt voi odotella joulua! Odotan jo niin innolla Muumi kirjajoulukalenterin avaamista. Mitäköhän siellä sisällä on?

Muumi kirjajoulukalenteri.