Näytetään tekstit, joissa on tunniste korttipussi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korttipussi. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. syyskuuta 2016

Korttiaskarteluja: Pikkuleijonan 1-vuotiskortti

Merihenkinen synttärikortti reippaalle yksivuotiaalle!



Pieni leijona onkineen ja pelastusliiveineen koristaa tätä syntymäpäiväkorttia. Askartelin kortin 1 -vuotissynttäreitään viettäneelle reippaalle pojalle. Onkohan tämä nyt se merileijona?

Kortin vene ulkonee hauskasti kortista ja venettä koristaa pojan nimi ja iso kultainen ykkönen. 

Askartelin ihanan merihenkisen leijonakortin, jossa leijona istuu veneessä ja onkii. Pieni ystävämme täytti Kesäheinän syntymän aikoihin yhden vuoden ja olin silloin valmistautunut synttäreitä juhlimaan, kortti tosin jäi ja sitten tulikin jo lähtö synnärille.

Nyt viimein kohtasimme Pikkuleijonan ja hänen äitinsä kanssa ja pieni sai ojennettua lahjansa hänelle. Pienellä oli ollut heitä niin kova ikävä ja sain häneltä kuulla miltein päivittäin nähtäisiinkö Pikkuleijona tänään. Molemmat pienet olivat kasvaneet hirmuisesti viime näkemältä ja olihan meillä vaunuissakin yksi kesäheinä kasvamassa kilpaa.

Aika sympaattinen tuo leijona.


Kortissa on kova merenkäynti. Valkoiset tyrskyt on piirretty maalitussilla.



Onneksi tämä tuore tuplaäitiys ei ole vienyt kaikkia mehuja. Oli mukava saada jotain aikaan pienen nukkussa päiväunia ja Kesäheinän vuorostaan auttaessa keittiön pöydällä. Silloin se vielä onnistui, mutta nyt kääntyillään jo niin vauhdikkaasti, ettei pöydällä pitele mikään. Niin ja tiedättekö miten suloiset ovat ne pienet viuhukädet jotka alkavat heilumaan kovempaa ja kovempaa kitinän ja huudon kanssa? Siinä sitä on mukava askarrella yhdessä.

Olin kyllä aika innostunut kortin askartelusta ja ajatus korttiin lähti, kun näin kuvan tuosta pienestä pojasta järvellä hienoissa pelastusliiveissään. Sitten olikin miettimistä miten kortti tulisi tehdä käytännössä. Onneksi kuviopapereista ja kartongista saa kivan näköistä aikaiseksi. Minusta veneen teko 3D-korttina oli kyllä mainio idea. Veneen tukirunko on tehty aaltopahvinpaloista joiden päällä on kohokuvioitua kartonkia. Minulla ei ollut korttiin mitään mallia, vaan kortti syntyi pikkuhiljaa askartelemalla.



Kesäheinä auttoi askartelussa antaen ohjeita keittiön pöydältä. Vauvan peti oli tehty äitiyspakkauksen kanteen, jonka reunat pitivät pienen pöydällä. Nyt vauvalla on jo kovempi meno ja pöydälle ei ole asiaa

Minulla on ollut aika merihenkinen kausi viimeaikoina ja pieni tyttömme on puettu raitaan ja siniseen. Ei ihme että teema on tarttunut myös askarteluun. Suloisen Lundmyr Älskling -paidan tilasin Ellokselta. (Ostin ihan rahalla). 


Olen tähän korttiin tosi tyytyväinen. Olipa hyvä että sain tällä kertaa pidettyä postauksen piilossa ja nyt se oli hyvä julkaista, kun kortti on jo annettu.  Yllätykset ovat paljon mukavampia, kun ne on oikeita yllätyksiä!

Tältä näyttää tuo vene sisäpuolelta.  Pahvia pahvin päälle.

Onnea oikein paljon Pikkuleijona!

Muistatko miltä näytti Pikkuleijonan kortti viime vuonna? Se löytyy varmaankin Paperiaskarteluhaasteen kansioista.



tiistai 19. heinäkuuta 2016

Rippijuhlakortti kohopulverilla

Pieniä askarteluja


Askartelin rippijuhliin vähän erillaisemman rippikortin. Kortti oli pussi, johon oli piilotettu ihana rippilahja. Kaikki tämän postauksen kuvat on kuvannut lahjan saaja Viivi Kuusela.

Kortti osallistui myös Facebookissa olevaan paperiaskarteluhaasteeseen


Veljen tyttärelläni oli rippijuhlat vähän aikaa sitten. Oli pakko kokeilla kohokuviointipulveria ja kuumailmapuhallinta myös siihen. Kulta ja musta pahvi sopivat jotenkin yhteen ja pahvi muuttui kovasti liitutaulun näköiseksi. Tykkään kovasti korttipusseista ja niiden askartelusta, sillä pussissa on mukava säilyttää ihania pieniä muistoja. Uskon että kun kortille antaa käyttötarkoituksen se saattaa säilyä pidempään, kuin normaali askarreltu kortti. Saaja näytti myös pitävän kortista ja sen sisällöstä.

Oli aivan ihanat rippijuhlat ja tyttö oli kasvanut jo niin kauniiksi. Hän on myös taitava valokuvaaja ja tässä postauksessa otetut kuvat ovat hänen käsialaansa. Kuvat ovat minusta niin hienoja, että mietin jo pitäisikö vaihtaa blogilleni kuvaaja.  Rippijuhlat ovat kyllä tärkeä etappi aikuistumisessa ja jokainen varmaan muistaa omansa kuin eilisen päivän. Ja onhan se hauska vertailla omaa rippikuvaansa ja katsella sitten peilistä miten aika on tehnyt tehtävänsä. Hyvässä ja pahassa.

Kohokuviointipulverin, kuumailmapuhaltimen ja kohokuviointikynän ostin Suomalaisesta kirjakaupasta. Viime aikoina olen huomannut miten monikäyttöinen tuo setti voi olla. Palataan siihen vielä.


Nyt pitää jo rientää, kohta lähdetään leikkipuistotreffeille. En muistanutkaan miten tämä äitiysloma on näin kiireistä aikaa.





Kiitos Viivi kauniista juhlista ja ihanista kuvista!


tiistai 5. huhtikuuta 2016

Suloinen vauvakortti poikavauvalle

Vauvahuumaa korttiaskartelussa

Askartelin hempeän norsukortin  poikavauvan perheelle. Kortti koostuu pitsistä, kehyksistä, massapalloilmapalloista, norsusta ja paperikukista. 

Jätin korttiin ihan pienen tyttömäisen yksityiskohdan antamaan väriä. Norsut tuovat onnea silloin, kun niiden kärsät sojottavat ylöspäin.

Olen tänä keväänä saanut askarrella suloisia kortteja vauvoja saaneisiin perheisiin. Yksi onnistuneimmista korteista on tämä norsukortti joka meni keramiikkakaverini perheeseen. Minusta on hienoa huomata, miten inspiraatioita ammentaa vieruskaverista ihan tiedostamatta omiin töihin. Nyt olen huomannut lasittaneeni kaverin tapaan viimeisimmät keramiikkatyöni valkoisella entisen värikirjokokeilujen sijaan. Ihan mukavaa vaihtaa töistä ajatuksia, inspiraatiota ja samalla jutella vauvajuttuja.

Halusin askarrella melko hillityn, mutta suloisen kortin. Jotenkin omaa vauvahuumaa helpottaa näiden söpöyksien askartelu ja samalla saa omat ajatukset kohdistettua myös uuteen tulokkaaseen. Askartelin aaltopahvista pienen norsun ja päällystin sen silkkipaperilla. Leikkelin kuviosaksilla erikokoisia kehyksiä ja verhoista purkamastani pitsistä askartelin korttiin kivan taustan mustavalkoisen kuviopaperin kanssa.  Kortin kruunaavat tietenkin raidalliset paperikukat. Ohje näihin paperiruusuihin löytyy täältä. Kuulema kortti oli hillittyine väreineen oikein onnistunut.

Kortti oli pieni paperipussi, johon voi nyt säilöä kaikki ihanat pienet vauvamuistot. Keräsimme keramiikkaporukan kanssa lahjaksi myös ihanat villaiset junasukat, jotka piilotimme pussiin. Kortti ja lahja olivat saajalle mieleen ja myös lahjan antajille.

Korttipussiin oli kirjoitettu myös ihana teksti:

"Kauneimmat asiat elämässä eivät ole nähtävissä. Ne ovat tunnettava sydämellä.”

— Antoine de Saint-Exupery, Pikku Prinssi


Olen ihastunut näihin massapalloilmapalloihin. Massapallo halkaistaan jykevillä saksilla ja painetaan hieman soikioksi. Massapallo päällystetetään sitten silkkipaperilla ja ylimääräinen paperi jätetään alaosasta liimaamatta ilmapallon suuaukoksi. 


Tältä vauvakortti lopulta näytti. 


Osallistun tällä postauksella osallistun MakroTex -haasteeseen, jonka teemana on iloinen. 


tiistai 15. maaliskuuta 2016

Hattaran pinkit ristiäiset ja ristiäiskortti

Pienen prinsessan kastejuhla

Tässä hauska askarteluidea kastelahjaksi. Askartelin suloisen pupukortin ristiäiskortiksi ja kortti toimii samalla lahjan kääreenä. Tämäkin on korttipussi. 
Suloiset ristiäisruusut koristivat kahvipöytää.


Ihana idea oli lisätä prinsessakakkuun blingejä koristeita. Koristeet eivät olleet syötäviä, mutta ne sai helposti syrjään kakkua leikatessa. Tämän kakun taitava tekijä löytyy myös Facebookin leipomisryhmistä.


Pieni olisi halunnut niin kovasti prinsessapiparin. 



Kuten jo kerroinkin viikonloppuna oli oikein prinsessajuhlien superviikonloppu. Kävimme pienen serkkujen luona 10-vuotisjuhlissa ja seuraavana päivänä kastettiin pieni kummityttöni. Pieni Tipu sai kauniin prinsessanimen ja olin niin onnellinen ystäväni perheen puolesta. Vaikka matkaa meillä on kotiemme välillä, niin toivon että matka ei ole silti liian pitkä. Muistatteko muuten sen tekemäni babyshower-kakun? Pupun kaulassa oleva "YES" oli vastaukseni perheen kummiuspyyntöön, en tosin kertonut sitä silloin muille tytöille.

Meillä oli kovasti kiirettä ja kävimme juhlien välissä äitini luona lepäilemässä. Pieni sai juosta isompien serkkujen mukana ja juoksukavereita löytyi myös ristiäisistä. Pienellä oli niin mukavaa! Minua jännitti hirmuisesti kastetilaisuus ja taas silmiäni koristi tuttu vesikalvo. Ääni väristen lauloin virttä: "Ystävä sä lapsien". Kai siellä kirkossa pitää aina vähän nyyhkiä.

Olen joskus miettinyt mitä kummius lopulta on? Minulla on ollut ihana kummitäti, joka muisti joka joulu ja syntymäpäivä, kunnes sitten kasvoin isoksi. Toivottavasti olen edes joskus osannut hoitaa omia kummitehtäviäni, vaikka onhan kummius muutakin, kuin ne lahjat. Minulla on nyt aivan ihanat prinsessat kummilapsina ja mukavaa on päästä heitä näkemään. 

Syntymäpäiväkortin esittelinkin jo aikaisemmin mutta halusin näyttää teille myös askartelemani ristiäiskortin. Kortti oli kakkua mukaillen puputeemainen. Tämä kortti tuli korttipussiksi, joka sisälsi ihanan pinkin neulesetin. Olin jo aikaisemmin vienyt lahjaksi nämä kukkapöksyt  ja pannan vauvakuvia varten. Niistä jää kiva muisto säilytettäväksi omille lapsille. 

Ristiäiskortista tuli aika suloinenruusuineen ja pupuineen. Ruusujen askarteluohjeen löydät täältä.

Hauskoja ilmapallokoristeita voi askarrella massapalloista päällystämällä sen silkkipaperilla.






sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Onnittelukortti uuteen kotiin Washi -teipillä

Askartelukipinä jatkuu!

Askartelin hauskan koirakortin. Washi-teipillä sai aikaan hauskan talon ja valmiiksi kuvioidulla paperilla saa valmiiksi kauniin taustan kortiin. 

Jotta kortti ei olisi niin mustavalkoinen väritin yhden kukan punaiseksi.



Käytin kirjaimissa aakkosleimasimia. Valkoinen leimasinväri oli miltein olematon ja liian siisti mustalla pohjalla, joten korjailin sitä vielä valkoisella maalikynällä.


Paperiaskarteluhaasteena oli washi-teipit. Omista kätköistäni löytyi tasan yksi rulla kuviollista koristeteippiä, jonka aiheena oli matkustelu. Kokeilin nyt washi-teippiä ensimmäisen kerran, ja pitää kyllä sanoa että askartelu tehty helpoksi teipin kanssa. Teippejä on saatavilla mitä erillaisempia värejä ja kuvioita ja miksei teipeillä voisi askarrella kauniit kutsukortitkin. Ainakin teippien mahtava kuviovalikoima ei ole esteenä.

Nyt askartelu  aiheena oli onnittelukortti Pikkuleijonan perheelle, jotka muuttivat naapurista uuteen kotiin. Aika hiljaista on ollut.

Päätin taas kerran askarrella kätevän korttipussin ja lähdin hahmottelemaan siihen jotakin aiheeseen sopivaa. Tein teipistä talon laudoitusta liimaamalla pätkiä silkkipaperin päälle ja sitten sotkin liiman, maalin ja paperisilpun kanssa useamman tunnin. Leikkelin korttiin vielä vapaalla kädellä koiria, jotka pomppivat lumihangessa. Kortti oli helppo koota kuviollisen paperin päälle ja niistä onkin helppo saada aikaan kaunis kortti.

 Nyt kun viimein tajusin kuvioteipin mahdollisuudet, niin tuli kumma himo saada rullia lisää. Niitä löytyy kivasti täältä. Kävin eilen hamstraamassa askartelutarvikkeita ja juuri noita kuviopapereita Suomalaisen Kirjakaupan aleesta, niin en ihan heti lähde teippejä ostamaan.


Sitten vähän tylliä ja nappeja. Maalasin valkoisella akryylimaalilla hieman kuviopaperin reunoja.

Tämmöinen korttipussi siitä tuli! Aika ihana eikö?

Haasteet: Paperiaskarteluhaaste, Rubber Dance -haaste

lauantai 14. marraskuuta 2015

Kiitoskortiksi valokuvia sisältävä korttipussi

Meneekö teilläkin kiitoskuvat vasta jouluna?


Monikäyttöinen korttipussi on kiva lahja kun sen täyttää vaikkapa valokuvilla. Ideanani on täyttää korttipussi hääkuvilla ja lähettää se vieraille muistona ja kiitoksena upeasta päivästä

Jos nyt tekisin kiitoskortteja, niin tekisin ehkä tällaiset korttipussit. Piilottaisin pussiin sisälle valokuvaajan kuvaamat otokset häistämme ja se olisi kokonaisuudessaan kaunis muisto päivästä. Pussissa kuvat säilyisivät hyvässä tallessa ja korttiin mennyt iso työ ei menisi niin herkästi roskiin.


Edelleenkin ihastelen hääkuvaajamme Riku Suonion ottamia kuvia ja vieraidemme kauniita asuja. Upea päivä. 

Leikekirjamaisessa askartelussa ei ole niin millin tarkkaa mihin paperit on liimattu. Kun leikkaa kaikki  osaset sarjatyönä kortit ovat nopeasti valmiita. Kortin perhonen on aihio perhosmobilesta. Tämä kortti on kyllä perhosmiehelle mieluinen. Hän sanoi että voisimme mennä ensi kesänä katsomaan oikeita apolloja.


Olkoot päiväsi monet ja onnelliset!



Meillä oli isoja haaveita kiitoskorteista. Tilasimme kaikki hääkuvat kolmena kappaleena Ifolorilta, jotta saisimme lähetettyä vieraillemme heistä otettuja kuvia. Onneksi kuvia riitti ja kaikki näyttivät kuvissaan kauniilta. Kuvien taakse kirjoitimme omakätisesti kiitokset ja terveiset.  No se ikävin puoli oli se, että tuli häiden jälkeinen lamaannus ja askarteluväsymys. Lopulta kuvat menivät joulukorttien mukana. Syvä huokaus, no nyt meni näin!


Tämmöinen oli se joulukortti, joka lähti kiitoskuvien mukana. Virkkasin jokaiseen korttiin erikseen pitsikukkamallin omasta päästä. Huoh, olisi pitänyt ehkä harrastaa askartelua vähän enemmän.


Suomalaisesta löytyy nyt ihan kivasti noita askartelutarvikkeita ja ne saa tilattua nyt myös kotiin saakka. Pitää käydä ostamassa ainakin "hyvää joulua"-leimasin. Taidan koota kivat kuvat pienestä mummeille ja kummeille näihin korttipusseihin. Se on varmasti kiva yllätys ja ehkä kiva myös joulukorttina.


torstai 22. lokakuuta 2015

Korttipussin askartelua

Näyttävä korttipussi on kiva lahja

Kaunista korttipussia saaja voi käyttää pienien aarteiden tai korttien säilömiseen. Tämä pussikortti on menossa kihlajaiskortiksi.

Ikeasta löydettyyn tagi-lappuun kirjoitin onnittelutekstin saajille. 


Sammakkoprinssi odottaa suutelijaansa. Kiss me! Siirtokuvatekniikalla saa siirrettyä vaikka oman hääkuvan pahville, puulle tai no melkein mihin vaan.

Eilen kävin alakerrassa askartelemassa. Pikkuleijonan äiti lupasi opettaa minulle siirtokuvatekniikkaa. Kolme tuntia meni ihan siivillä ja sain aikaiseksi kolme sydämen muotoista aaltopahvin palasta, joihin oli siirtynyt kaunis kuva. Yhdestä niistä näpräsin korttiviritelmän paperiaskarteluhaasteeseen ja toisesta syntyi korttipussi.


Minusta on todella hienoa, että on joku kenen kanssa voi askarrella. Oma askartelu ei ole sillon, niin pää pussissa touhuamista, vaan  toisen kanssa tekeminen on uusien ideoiden ja näkemyksen vaihtoa. Pikkuleijonan äiti sai myös kortti-inspiraation ja hän jäi luomaan vielä lisää uusia hienoja kortteja.  

Paperiaskarteluhaasteena oli aiheena nyt höyhen. Pikkuleijonan äiti poltti korttiin kauniit reunat ja hänen kätköistään löytyi nappeja ja enkelikuvia.  

Kuvien pinnassa on steariinilla sulatettu vahamainen kalvo. Hauska tuo siirtokuvatekniikka. Voisi järjestää yhden illan askartelukurssin jos olisi osallistujia täällä Jyväskylässä. Tekniikka sopii vaikka kutsujen, pöytäkylttien ja tai hääkuvalla varustettujen kiitoskorttien askarteluun. Voi laittaa viestiä, niin voisi järjestää kurssin ennen joulukorttien lähetyspäivää.


Sain viimeinkin toteutettua korttipussi-idean kihlaparille, se oli leijunut ilmassa jo pitkään, mutta jotain ideasta puuttui. Jotenkin ollut vähän alamaissa ja nyt töytäisy uudella siirtokuva-idealla sai taas sormiini säpinää. 


Tämä mustavalkoinen on kyllä kiva yhdistelmä kihlaparin korttipussiin. Juhlien jälkeen pari voi koota saamansa kortit tähän pussiin ja se on kiva säilytyspaikka ystävien viesteille ja pienille aarteille. Pussi toimii onnittelukorttina ja sisälle voi piilottaa jotakin kivaa, vaikka suklaata! 

Eikö ole kiva idea?

Kävimme Kuopion matkalla Ikeassa ja sieltä tarttui ihania askartelutarvikkeita. Tagi-lappuja, silkkipaperia, paperipusseja ja uudet askartelulaatikot. Morsiamet katsokaapas tuon sunrid-kankaan hintaa!



Niin ja olen kokonaan unohtanut kertoa, että voitin paperiaskarteluhaasteen arvonnassa super ihanan askartelutarvikepaketin. Olin ihan täpinöissäni kun kirjekuori tupsahti postista. Nyt näitä nauhoja oli ihana hyödyntää Korttipussin askartelussa.


Olen niin iloinen tästä siirtokuva -ja korttipussi-ideasta että väsymys kaikkosi.