Näytetään tekstit, joissa on tunniste lempipaita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lempipaita. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Vimman Pandaperhe ja raskausmekko?

Ompelin Vimman  kankaasta  jokapaikan mekon lempimekon kaavalla


Ihastuin kovasti Vimman Pandakuvioiseen kankaaseen.  Ompelin siitä lempimekon, mutta onkohan sen malli minulle ihan väärä?



Mummi tuli katsomaan lapsia, niin pääsimme miehen kanssa kahdestaan ulos. Kävimme Laajavuoressa kylpylässä ja Muang Thaissa syömässä. Äkkiä ylös ja ulos sillä oli vain aamupäivän verran aikaa. 

Pandaperhe-kankaassa on vähän sinistä ja punaista, joten laukkuni sopii siihen niin hyvin. Kengät Andrea Conti klik* ja takki Rocke'n blue klik* ja laukku Tommy Hilfiger.

Ompelin taas jotakin itselle. Nyt vuorossa oli Vimman Pandaperhe-trikoo, jota saa nyt edullisesti. Olin kankaasta tekemässä leggareita tytöille, mutta kuvio alkoi kutkuttamaan omaa silmään niin, että siitä tuli uusi lempimekko. Tietenkin asiaa helpotti se että postista tuli metrin sijaa  1,5 metriä kangasta ja näin oli kuulema tullut muillekin. Jes! Kiitos Vimma!

Muistatte varmaan ensimmäisen lempimekkoni klik?  Nyt sitä samaa käyttäen tuli myös vähän pidempi malli.  En tiedä oliko pidennys onnistunut, sillä kahdesta suunnasta tuli tämä mekko päällä kysymys olenko pieniin päin.  Itse taas onnittelin vasta itseäni, että jee tavoiteshortsit mahtuvat jälleen! Kiva, kiitti! Kertoisin varmaan jos olisin.

Huomasin että, pidän ensimmäistä itse tehtyä lempimekkoani jokapaikassa, ja hyvä että maltan sitä pesuun pistää. Onneksi tämä toinenkin on ihan yhtä mukava ja tykkään pandakuviosta tosi paljon. 

Halusin tehdä mekon taas mahdollisimman helposti ja surautin taas pääntien kääntämällä ja ompelemalla kaksoisneulalla klik läheltä reunaa. Venepääntie on helppo tehdä tällä tavalla, jos omaa silmää ei häiritse,  että pääntie on vähän lörpällä. Ja siihen nähden, että nukuin mekko päällä ja pääntien kautta on imetetty, niin ei tosiaan pöllömpi tapa päästä helpolla. Saattaa olla jopa kauniinpi tapa tehdä näin, kuin se vinksvonks ommeltu kaitale tai ihan väärän värinen resori!  Näitäkin on  nähty.

Paras vaate on se minkä tykkää kaivaa päälleen suoraan narulta vai mitä?




Leikkasin mekkoa hieman muotoon Kainaloiden alta ja vyötäröltä.


Hih, teen mitä haluan ja muut tekee mitä uskaltaa. Huolestun vasta sitten, kun joku kysyy: "tuleekö tädille kaksoset?". 😜🐼🐼


Missä purot solisee ja kauniit kukat kuiskailee, Ja kaikki on niin leppoisaa. Missä salot sinertää ja nurmi on kauniin vihreää, Ja elämä on rauhaisaa... 


Kurkkaa Papun aleet! Ny jo -50%. Siitä nakkikankaasta pitää tehdä paita joskus. Klikkaa tästä!

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Ompelua ensimmäistä kertaa kaksoisneulalla

Vaate on kuin kaupasta, ainakin melkein! 


Nyt rupeaa syntymään kaupasta ostetun näköistä vaatetta. Kokeilin kaksoisneulalla ompelua ensimmäistä kertaa ja tältä se näytti! Itse tehdystä paidasta tuli aika kiva!




Nosh Talvinalle sopii hyvin Suomen juhannukseen ja kuvio ei ole kuitenkaan liian lapsellinen. Kuvat ovat uusimmasta DIY-projektista jonka ensimmäinen osa päivittyi YouTube-kanavalle. Naapurin tytötkin jo löysivät kanavan salapoliisityöllä! Hyvä tytöt!   


Olen päässyt ompeluharrastukseni siihen vaiheeseen, että uskalsin aloittaa kaksoisneulan käytön ompelukoneessa. Alle neljän euron neula löytyi Kärkkäiseltä ja se seisoi pitkään pöydän reunalla ja keräsin rohkeutta tarttua siihen. Pelkäsin, että hermoni palavat neulan kanssa ja suutun koko ompeluharrastukseen samalla lopullisesti. Ei, ei vielä, sillä minulla on monta niin ihanaa kangasta odottamassa ja vasta tuli paketti Aarrekidin alekankaita klik*.


Sain päähäni ommella itselleni ihan perus t-paidan, jotain kivaa ja uutta.Vaikka kangashamsterivarastoni ovat jo aika pullollaan, ainut mukiinmenevä kangas oli tämä hyvin pieni 60 cm pala Nosh Talvinallea, joka muuten on nyt alennuksessa.

Aloitin illalla ompelun ja aamulla paita oli jo valmis toisen projektin kuvauksiin. Sitä voi seurata YouTube-kanavalla! Olen päivittänyt eilen videolinkin YouTubeen.

Vene-mallisesta kaula-aukosta tuli siisti kaksoisneulan tikkauksella. 


Mihin laitetaan kaksoisneulan langat Singerissä?

Ruuvasin auki vanhan neulan pois ompelukoneesta ja ujutin kieli keskellä suuta kaksoisneulan tilalle.Sitten googlettelemaan ja etsimään apua ompeluryhmistä. Eli langat kulkevat siis samaa reittiä kuin mistä normaalistikin langat menevät, paitsi ettei toinen lanka kuljekaan viimeisen  kiristimen kautta.
Singerin ohjeessa luki vain että langoita vasen lankarulla vasemmalle neulalle ja oikea lanka oikealle neulalle.

Mietin, että jes, voiko tämä olla näin helppoa ja yksinkertaista? Sitten tajusin, että eihän minun koneessani ole paikkaa toiselle lankarullalle. Meinasin jo lähteä teippaamaan sukkapuikkoa takaosaan, mutta sitten nappasin puolan valkoista lankaa ja iskin sen lyhyeen lankatikkuun toisen lankarullan perään ja That's it!

No niin langoitus oli valmis!

Langat mahtuvat hyvin tikkuun! 


Kaksoisneulan laitto ei ollutkaan niin vaikea. Vasemman puoleista lankaa ei viritetä tuohon viimeiseen pidikkeeseen.

Kaksoisneulan kanssa langankiristin käännetään isoimmalle.

Miten menevät Singer perusompelukoneessa säädöt kaksoisneulalla?

Muistelin, että tälle ei hirveästi tarvinnut tehdä mitään säätöjä, muuta kuin jotain täysille ja neulan pitää kulkea keskellä ja tikin pituus pitäisi olla sama. Löysin käyttöohjeet Singer 1507 ompelukoneeseen  ja piti vielä varmistaa menikö oikein. En löytänyt ohjetta. Testailtuani ja hyvään lopputulokseen langankiristimen säätökiekko piti olla täysillä, eli kieräytin kiekon kohtaan 9.  Sen perusasetus on yleensä 3-5 ja otin kuvan lähtöasetuksista ennen kuin lähdin muuttamaan asetuksia. Pistopituuden säätökiekko sai jäädä 3:lle, koska muuten tikki on ollut rumaa. Säädöt valmiit!

Hienoa tikkiä piti heti sitten leveillä! Tämän jälkeen jotain tapahtui ja alalanka meni sykerölle ja kangas jumahti siihen. Varmaan tikkauksen henkiolennot eivät pitäneet leveilystäni. Pyysin hengiltä nöyrästi anteeksi, leikkasin langat ja putsasin alalangan kotelon ja kokeilin uudelleen. Nyt osasin jo pitää suuni kiinni. Ja voi kun tuli taas nättiä!

Takana oleva tikki näyttää siksakille. 



Kaunis tuo kaksoineulan jälki, toiselle puolelle tulee siisti siksak-kuvio ja toiselle puolelle tulee tasainen tuplatikkaus. Aika viimeistellyn näköistä ja nyt ei helmat tuota enää niin paljon päänvaivaa, eikä tarvitse ommella sitä ainaista resoria.

On pakko tunnustaa, että viimeinkin tuo Singerin käyttöohje alkoi tuntua kiinnostavalta. Mitä muuta "vain kotikäyttöön, perus pertsa"-koneellani voikaan tehdä ja mitä nuo kaikki jalat ovat?

Ja kun paita oli viimein valmis ja ihan viimeisillä milleillä kuului ping! Neula poikki! Juhannuksena ei sitten ommella.




Käy kurkkaamassa vasta avatun Nokian neulomon Neuloskaupan kankaat! Klikkaa sinne tästä!  Aika ihania!


Ihanaa juhannusta ja nauttikaa tekin yöttömästä yöstä perheen kanssa! Ommellaan sitten taas..