Näytetään tekstit, joissa on tunniste morsiusneito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste morsiusneito. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. elokuuta 2015

Itse ommeltu morsiusneidon mekko

Kääntömekossa on moneksi

Itsetehty liivimekko sopii käytettäväksi molemmin päin. Kun saumat ompelee vuorikankaan ja päällikankaan sisään, vaate on siisti myös nurjalta puolelta.

Keväällä oli ystäväni häät ja, niitä silmällä pitäen ompelin tyttärellemme mekon. Tämä mekko oli ensimmäisen vaatteen ompelu sitten ylä-asteen. Olin päättänyt että ompelen pienelle edes yhden vaatteen äippälomalla. Äitini tuli katsomaan vauvaa että saisin projektini tehtyä rauhassa. Mekon tekemiseen taisi lopulta mennä 3 päivää.

Koska projektini ovat usein viritetty haastavuudelta mahdollisimman korkealle, niin tuli taas sovellettua kaikkia mahdollisia kaavoja uuteen uskoon ja säätää ylimääräisen suunnittelun kannalta. Ideana oli alunperin että mekko olisi nopeasti tehty muutamasta palasta, yksinkertaisesti ja näppärästi.

Käytin mekon ompelussa tavallisen liivimekon kaavaa. Sovelsin kaavaa siten että virittelin nuppineuloilla smokkirypytyksen mekon etuosaan ja leveät rypytykset mekon takaosaan ja vuorikankaaseen. Kaavassa oli yläosa ja helmaosa erikseen, koska kaavanmallissa rypytys tuli vyötärölle. Teippasin kaavat yhteen, ja vasta rypytyksen jälkeen pystyin piirtämään kaavan kankaalle.

Silitin etuosan smokkirypyryksen kiinni pieneen kangaspalaan silitysliimanauhalla. Niitä jää mukavasti aina yli kun ostaa Ikea verhoja.

Mekon ompelu itse säästää hyvän rahan jos morsiusneitoja on useampi. Tässäkin on käytetty huonoa ohutta lakanakangasta vuorena ja päällikankaana on aleessa ollut puuvillainen paitakangas. Kaavoja ompelua varten saa kirjastosta. Tämä on hyvä juttu jos on kaveri ompelukoneen kanssa.


Ompelin mekkoon vuoren, jotta mekko toimisi molemmin päin ja saumat jäisivät piiloon kankaiden sisäpuolelle. Olin jollakinlailla haluton ompelemaan kaula-aukkoon päärmenauhoja ja muita nauhoja joiden tikki on selvästi näkyvissä. Tiedän että oma ompelukonejälki muistuttaa lähinnä humalaista muurahaista ja lopputulos olisi ollut todella epäsiisti. Tuo saumojen ompelu oli aika haastavaa, miten mekko käännetään että oikeat saumat saadaan yhteen. Siinä olikin miettimistä.

Ompelin lopuksi käsin pienen pitsin valkoisen mekon  reunaan. Pitsi saa rauhassa sieltä pilkistellä ja samalla se peittää hyvin vuorikankaan ruman helmasauman.

Äitini sanoo että ompelun pitää olla yhtä hyvä molemmin puolin, jotta vaatetta voi pitää molemmin päin. Ei pitäisi ottaa niin kirjaimellisesti kaikkea. Mutta tässä mekossa hyväksi havaittu sanonta.

Lopputulos oli kaikinpuolin jees. Tätä ompelusta voi jopa käyttää. Nyt tämä neitonen voi pitää joko pinkkiä tai vaaleanpunaista mekkoa. Tai vaikka kesken juhlien voi kääntää tahriintuneen mekon toisin päin. Mekko ei ole vielä ollut käytössä, sillä mekosta tuli ihan liian iso. Mutta ihan hyvin ensimmäisenä vaateompeluna muuten.

Mä olen niin vaatedesigneri! 


Vuorikankaan ja smokkirypytyksen idea on siinä että mekko laskeutuisi päällä kauniimmin ja helma näyttäisi leveämmältä.  Vähän kuin olisi päällä tyllialushame. Vuorikankaan rypytykset on tehty kaula-aukon ja olkainten saumoihin.

Tiesittekö että tsaariperhe kävi laivaretkellään ostamassa pienille tytöilleen valkoisia pellavamekkoja aina samasta paikasta Suomen rannikolta? Kauniit pitsein koristellut mekot sopivat kesäkuumalla mekoiksi jopa kuninkaalliselle. Muistan nähneeni tästä jonkun dokumentin ennen mekkoprojektia.


keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

DIY Sulkapanta pienelle morsiusneidolle

Koristele prinsessan hiuspanta helmin ja sulin

Ihana pitsinen sulkapanta morsiusneidolle on helppo askarrella itse.

Ihana juhlapanta on helppo tehdä itse. Meilläkin on juhlia tulossa. Olen tyttärellemme kaiholla katsellut kauniita hiuspantoja, mutta hinnat ovat olleet vähän kalliita muutamasta helmestä, hiuspannasta ja sulista. Päätin askarrella morsiusneidon päähineen itse. Tottakai osaan- asenteella!

Kerroinkin että kävimme anopin luona synttäreillä. Heidän lähellä Hollolassa on mielettömän ihana askartelumaailma Charlotta. Siellä on rivikaupalla ihania nauhoja, helmiä, tylliä ja pitsejä. Kaikki mitä halusin ja edullisesti. Kerron tästä vielä lisää joskus myöhemmin ihan omassa postauksessa. Löysin askartelukaupasta pieniä helmiä ja ihania koristenauhoja ja kotona oli päästävä askartelemaan.

Joustavaksi hiuspannan materiaaliksi käy sukkahousut. Valkoiset pitsisomisteiset sukkahousut olivat ylimääräisenä jääneet kaapin perukoille. 

Halusin että pannasta tulee joustava. Muistin että häistäni jäi yhdet paksummat pitsikuvioidut sukkahousut ja leikkasin ne pannan pituisiksi suikaleiksi. Ompelin käsin suikaleeseen kiinni palan kultaista tylliä, tein ompeleesta väljän jotta se joustaisi paremmin. Panta joustaa sopivasti, eikä karhea tylli ole päätä vasten. Panta sidotaan takaa joten mahtuu vaikka minulle.


Tein ruusukkeen pitsistä. Leikkasin pitkän suikaleen ja rypytin sen. Ompelin muutaman piston pitsinipun alaosasta ja levitin ruusukkeeksi. Lopuksi ompelin päät yhteen. 

Ruusukkeeseen lisäsin helmiä. Helmet on helppo lisätä, kun ne pujottaa suoraan neulaan ja lankaan ja ompelee helmiketjun kiinni. Lisäsin muutaman helmen rikotusta korusta ja yhdistelmä on aika kaunis. 
Helmet on helpompi ommella kiinni kun ne on valmiiksi ketjussa. 

Ruusukkeen taakse ompelin käsin muutaman kauniin sulan. Sulat olivat ihanan untuvaisia. Varmaankin lähtöisin silkkikanasta. Neula ja lanka jäävät höttöisiin sulkiin kiinni, mutta luulen että ompelu on kestävin kiinnitystapa. Lopuksi ompelin ruusukkeen kiinni pantaan ja työ oli valmis.

Minun pitää askarrella näitä vielä kaksi, kahdelle pienelle ystävälle. Tytöille on tulossa ihanat kakkukutsut. Hankalinta tässä pannassa on saada se puettua pienelle tytön taaperolle, mutta ehkä se onnistuu hyvin varovasti kun hän nukkuu.

Tämä on aika kiva askartelu ja ruusukkeet näyttävät somilta pienillä morsiusneidoilla.


Panta taaperolle on pitkäikäinen kun se sidotaan takaa kiinni, sitä voi käyttää myös äiti prinsessapäivänä.


Pieni Lintu - MakroTex challenge