tiistai 9. elokuuta 2016

Keramiikkataidetta Höyrygalleriassa Korpilahden satamassa

Pikainen päiväretki teki hyvää 

Kävimme tutustumassa Liisa Louhiala-Pärnäsen ja Ulla Harjun taidekeramiikkaan vanhaan höyrysahaan rakennetussa Höyrygalleriassa. Galleria ei ole kaukana sillä elokuinen tuuli pöllytti hiuksiamme Korpilahden satamassa Päijänteen rannalla. Satama on mukava retkikohde laiskan päivän ratoksi.

Höyrygallerian yläkerta on omistettu näyttelyille ja alakerrassa toimii Emalipuun ihana taidemyymälä. Ajatella että satavuotta sitten tässä rakennuksessa on ollut valtava höyrykone sahakoneiden sydämenä.




Kävimme piristämässä arkea Korpilahden satamassa. Kaunis pieni satama ja Päijänteen eteläisempi tuulahdus piristivät vähän kodin vangiksi jäänyttä äitiä. Muistelin, että Korpilahden satamassa on Höyrygalleria, jossa on aika ajoin ihania näyttelyitä. Nyt siellä alkoi sopivasti Yhdessä jaettua-näyttely, jossa oli esillä  Liisa Louhiala-Pärnäsen ja Ulla Harjun taidekeramiikkaa. 

Olipa ihana näyttely, josta oikein imi inspiraatiota tulevaa keramiikkasyksyä varten. Näyttelyssä oli ihana uppoutua kauniiseen muotoiluun ja samalla yrittäen arvata miten teokset oli luotu. Hauska oli huomata miten kahden eri taiteilijan tyylit sopivat niin hyvin toisilleen, mutta silti ilman nimilappujakin erotti kummalle työ kuului. Ehkä. Oli mukava miettiä mistä inspiraatiot eri töihin olivat saaneet alkunsa ja mikä oli toiminut innoittajana. Kauniita! Nyt melkein odottaa innolla kansalaisopiston keramiikkakurssille pääsyä. Tosin en usko koskaan pääseväni vuosienkaan työn jälkeen samaan tasoon, kuin näillä naisilla.





Ihana idea yhdistää musta savi ja kuin kääretortusta tursuava kermainen lasite. 


Yksinkertaisen kaunista muotokieltä, kiehtovia lasiteratkaisuja  ja kuvansiirtomenetelmää. 

Ihastelin näitä relieffejä. Hauska kun esineistä on jäänyt haamut lasitteen pintaan.

Shakki!

Katsoin ensin että ompa kauniit pahkahyllyt ja sitten oli katsottava tarkemmin. Eläväinen pinta melkein huutaa koskettamaan tuntuuko esine kylmälle vai lämpimälle. Jätin koskematta. 



Höyrygallerian alakerrassa on myös ihana Emalipuu-puoti täynnä kaikkea kaunista käsitöitä ja taidetta. Tai voiko niitä edes erotella? Purin hammasta, jotta en olisi sortunut hormonihuumassa ostamaan kaikkea. Melkein sorruin. Höyrygalleria on jo itsessään kiva nähtävyys. Rakennus on tehty 1900-luvulla höyrykäyttöiseksi sahaksi ja vanha tiilirakennus toimi sen voimalana. 

Korpilahden satamassa on myös leikkipuisto, johon sain pienen ja iskän hetkeksi parkkiin, jotta itse pääsin gaĺleriaan. Kaunis kerta kaikkiaan tuo satama. Kävimme viereisessä ravintolassa salaatilla. 

Ihana uusi elämä tällä vanhalla sahalla ja kaunis muisto kauniilta ajalta. Höyrykoneesta tuli mieleen että tämän sahan rakentamisvuonna Pohjoismaiden suurin höyrykone oli Tampereen Finlaysonilla. Kävimme viime kesänä ihastelemassa niitä,  

Korpilahden satamassa on kauniit kukkaistutukset. Tuuli on alkanut tuntua kylmälle, siinä on mukana jo syksyä. Elokuu ja kesä on pian ohi.

Korpilahden satamassa on myös mukava leikkipuisto. Sinne pieni ja iskä jäivät mielellään leikkimään, kun minä kävin kurkistamassa galleriaan. 


Minun pieni kaksi viikkoa vanha kesäheinä otti päiväunia meidän mukana. Hänestä ei ollut nyt taidekriitikoksi, sillä pikkuruinen nukkui kiltisti koko reissun.

Pieni pääsi ihastelemaan purjeveneitä, jotka pysähtyivät satamaan kahville. Hei hei! 


Osallistun näillä kuvilla Pienen linnun MakroTex-haasteeseen, jonka aiheena on: Elokuu. Nämä kuvat oli otettu kännykkäkameralla, sillä lähtökiireessä kamera unohtui kotiin. Hyvä niin!

24 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen paikka, etenkin nuo reliefit sykähdyttivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Arvasin että saattaisit tykätä. ♡ Tuo näyttely on tuolla koko elokuun, niin on vähän aikaa vielä käväistä.

      Poista
  2. Kauniita hetkiä ja mukavaa yhdessäoloa♥ Ihana postaus ja upeat elokuun kuvat♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin oli mukava päästä ulos tuulettumaan pienen vauvan kanssa. Ihana että pidit!

      Poista
  3. Kivat kuvat ja mielenkiintoista taidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tykkään käydä näyttelyissä, mutta aina teokset eivät innosta lainkaan. Ihana tunne kun jotkut asiat lyövät kipinää.

      Poista
  4. Reliefit ovat kivoja. Meillä on samantapainen lasitettu työ miehen veljenpojan tekemä, mutta vihreäsävyinen.
    Onnittelut pienestä kesäheinästä ja siunauksen toivotukset koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon. ♡ Odottelimme kesäheinää vasta elokuun puolessa välissä, mutta tyttö päätti syntyä jo heinäkuussa. Ihanaa tämä vauva-aika, mutta ihana päästä myös ulos.

      Oi teos on varmaan hieno. Miehesi veljen poika on varmaan aika kokenut keramiikkataituri?

      Poista
  5. Upeaa taidetta ja mukavia yhdessäolon hetkiä <3

    Kaunista elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Teillä on ollut kiva elokuinen päivä, pienille ja isoille sopivasti nähtävää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oli pienelle tuo puisto vieressä. Taapero keramiikka näyttelyssävoisi olla aika hurjaidea.♡

      Poista
  7. Muutama kesä sitten kävin tuolla, on kiva paikka. Silloin esillä oli huovutettuja käsitöitä, mm. ihania villamekkoja :) Aika hiljainen paikka yleisömäärältään ailloin, miten lie tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hienoa, että paikla osui matkan varrelle. Siellä on upeat maisemat muutenkin. Olen katsellut että viime aikoina on ollut mielenkiintoisia näyttelyitä ja varmaan ne ovat tuoneet kävijöitäkin.

      Poista
  8. This place would be a great attraction to me, too! Steam machine sounds exciting (as i♡ anything Steampunk:) and, of course, beautiful ceramics! And what a lovely place to spend a day out for a whole family! Missing beautiful Finland! :)
    Regards to all of you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Hi Zara! That place is an old steam sawmil. But that old steam machine is now gone. You can see those in Tampere Finland. I love these places what have a little story to tell and ofcourse i love art and ceramics too. Perfect combination!

      Poista
  9. Upeita taide teoksia ja kiva yhteinen elokuun päivä teillä.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Pikku retket tekevät kyllä terää :) Kiitos kävin osallistumassa.

      Poista
  10. Onpa kauniin näköinen paikka ja mielenkiintoisia töitä. Ja voi tavaton mikä ihana pieni! Siinä taideteosta parhaimmillaan. Kaunis ja suloinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tytöt ovat varmaan noista itse tehdyistä jutuista ihanimpia!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡