torstai 3. marraskuuta 2016

Vitriinin tuunausta kalkkimaalilla

Hyllyn ehostusta vanhan näköiseksi Jeanne d´Arc Living Vintage-maalilla!  



Maalasin puunvärisen vitriinin uuteen uskoon. Mattapintainen kalkkimaali on helppoa käyttää ja sillä voi maalata kotona sisällä melkein mitä tahansa. Käytin Jeanne d´Arc Living Vintage-maalia.
Samalla maalilla on käsitelty keittiön pöytä, tuolit ja lamppu. Jätesäkkien päällä on hyvä maalata. Halloween -pöytäliina pääsi maalaussuojaksi.

Maalasin meidän keittiössä lojuneen vitriinin valkoiseksi kalkkimaalilla. Onneksi kalkkimaalilla maalailu ei ole kovin vaikeaa. Maali on tuoksutonta ja vesiohenteista, joten sillä voi maalata sisälläkin. En uskaltaisi sillä maalailla, jos siitä tulisi haittoja meidän pienten herkkiin neniin.  Ostin sitä taas lisää Sisustus Nostalgiasta.

Projektina oli mäntypuinen vitriini. Ostin vitriinin kauan sitten yksiööni Lidlistä. Se oli ihanan kevyt ja pieni ja se on edelleen täynnä sitä rakasta romua. Oi voi! En voi sille mitään, että rakas romuni tuo minulle niin paljon iloa. Toivoin että maalaus valkaisisi myös näkymää mäntyrappujen suuntaan, mutta luulen että tarvitsisin myös siksi isomman vitriinin ja sen myötä lisää valkoista pintaa.



Vitriini on nyt valkoisempi. Ihan kuin mattavalkoinen heijastaisi valoa enemmän. Ainakin siltä se näyttää kuvissa.  Meidän Muumi kirjajoulukalenteri tuli! Jee!


Ikkunat on vielä pyyhkimättä. Testasin että maali lähtee helposti lasista irti, joten jätin teippaamatta. Täytyy pyyhkiä maalit pois nurkista rätillä ja grillitikulla. Sävyinä oli soft cream ja tuo tummempi on warm latte.
Rappujen alla on meidän tyttöjen keittiö. Jätin yhden hyllyn tyhjäksi kioskileikkejä varten.


Vintage-maali tarttuu ihan hyvin lakattuunkin pintaan, mutta onneksi meidän vitriiniä ei ollut koskaan käsitelty mitenkään. Maalasin sinne tänne pohjalle tummempaa maalia pohjamaaliksi. Ajattelin että olisi hienoa että tumma maali kuultaisi vaalean alta ja ehkä joskus vitriinissä olisi monta eri väristä maalikerrosta näkyvissä kulumien kohdalla. Maalasin pari valkoista kerrosta ja huomasin että pinnasta tulee tasaisempi siellä missä oli alla tummempaa maalia.  Olisi varmaan pöytäänkin pitänyt maalata tummempi kerros alle.

Halusin jättää vitriinii  sellaisen käytetyn ja kuluneen vaikutelman. Päätin tehdä kulumaa myös itse. Kulumaa sain aikaiseksi pyyhkimällä kostealla rätillä kerroksia pois, kun maali on vielä märkää. Maali kuivuu todella nopeasti, joten sain vitriinin valmiiksi saman illan aikana. Minun pitää lisätä vielä vitriinin pintaan vaha. Maali on täysin matta, joten siivotessa vähän hankala. Vahaamalla pinnasta lähtee pöly ja tahrat helpommin. Olen käyttänyt keittiön pöytään huonekaluille tarkoitettua mehiläisvahaa ja pöytä on pysynyt siistinä. Tosin välillä pitää paikkamaalata, kun lusikka hakkautuu pöydän pintaan.

Ehkä teen kaappiin vielä jotain maalausjuttuja, joten en vahaa ihan vielä. En vielä tiedä mikä tästä tulee. Antaa asian elää!

Männynvärinen vitriinin viereen oli sijoutettu myös Pienen taiteilupöytä. Pieni kutsuu itseään taiteilijaksi ja maalailee vesiväreillä pöydällään päivittäin. Pienenkin mielestä vitriini kaipasi maalia ja oli myös muutaman vedon maalannut vitriinin kylkeen. Tietenkin äidin avuksi.


Mitä sanotte tuliko pilattua hyvä vitriini?




Kurkkaa tästä muut kalkkimaalauspostaukset.




2 kommenttia:

  1. Ei tullut kyllä pilattua, kivalta näyttää, ja sopii hyvin yhteen nyt tuolin ja pöydän kanssa. Ihana tuo kuva, kun toinen kurkkaa vitriinistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen vitriiniä nyt sulatellut ja näköjään noihin menee oma aikansa. Ehkä huolittelen tuota vähän. Hih! Pieni oli kyllä koko ajan apuna ja suti maalia (vesiväriä) tuonne vitriinin taakse. Ja halusi ehdottomasti tulla myös kuviin. ♡ Reipas kulta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡