sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulutähtiä puuhelmistä

Vanha ala-asteen askartelumalli sai päivityksen, ihana kuusenkoriste! 




Askartelin kauniita joulutähti-kuusenkoristeita puuhelmistä ja puuvillakankaasta. Itsetehdyt joulukoristeet tuovat kauniita muistoja tästä joulusta. 


Tämä yksinkertainen kuusenkoristeen askarteluohje on tehty ala-asteella askartelemani mallin mukaan.


Me ollaan askarreltu joulua. Jouluihmisenä sormia syyhyttää askarrella koko ajan jotakin. Ihan kuin rakennettaisiin joulusta suurta spektaakkelia, ainakin siltä on viime aikoina tuntunut. 

Kävimme Plantagenissa kääntymässä ovella, kun kauppa meni nenän edestä kiinni. Pieneltä valui kyyneleet, kun ei päästy kahdestaan kukkakauppaan ja hätäratkaisuna keksin, että oltiinkin menossa Biltemaan. Ihan uusi juttu minulle. Pieni juoksi hyllyjen välissä innoissaan ja löysi ison purkillisen puuhelmiä, joita hän raahasi perässään sinisen liukurin kanssa. Olin yhtä hymyä, en olisi ikinä löytänyt helmiä itse. Pieni juoksi myös sellaiselle hyllylle, joka ratkaisisi myös vauvan lelukaariongelman. Palaan siihen kun saan idean työstettyä. Ihana kauppa askartelijalle, enpä ole edes tullut ajatelleeksi.

Kotona ollaan nyt vauvan päikkäreiden aikaan askarreltu helmistä vaikka mitä. Pieni osaa jo pujottaa helmiä ketjuun ja hänen värivalintansa ovat kauniimpia, kuin minun. Nyt askartelin viimeksi ala-asteella tekemiäni joulutähtiä. Ala-asteella terälehdet tehtiin huovasta, nyt askartelin lehdet verhoista ylimääräiseksi jääneistä paloista. Jotta puuvillakankaiset lehdet eivät purkaantuisi pudotin terälehdet ennen ompelua vesi-erikeepperi-liokseen ja annoin kuivua.   Sillä saa helposti tärkättyä mitä tahansa. Ompelin terälehden alareunaan muutaman piston ja sen jälkeen pujotin puuhelmen lankaan. Sitten ompelin taas uuden terälehden kiinni ja helmen perään. En jaksanut googlata montako terälehteä joulutähdessä on, joten meidän tähdessä on nyt 5 sakaraa. Sitten sidoin ompelulangan alun ja lopun tiukasti solmuun ja tähti oli valmis. Helppoa! Pakkohan sen on olla, näitä tehtiin ala-asteella! 


Alkuperäisen ohjeen mukaan terälehdet askarrellaan huovasta ja keskustaan valitaan vihreät puuhelmet. 


Joulutähti-kuusenkoristeen ohje on helppo. Leikkaa 5 terälehteä. Ompele terälehtiin muutama harsinpisto, pujota helmi, ompele terälehti. Tee noi vuorotellen. Kiristä langan päät yhteen ja solmi. Koriste on valmis.


Osallistun tällä postauksella kauniin Mansikkatilan mailla-blogin Kukkailoitteluun. Onneksi viime kukkailoittelussa nähdyt kukat ovat kauniita vieläkin. Ruusun tosin upotin jo jäälyhtyyn. 


Ihanaa 2. adventtia! 




Kurkatkaapa nuo Drops-langat tuolta Adlibrikseltä. Alpakkalangoissa oli nyt 25% ale. Joululahjoja mummeille, jotka voivat tehdä niistä lisää joululahjoja. Moninkertainen ilo siis!



12 kommenttia:

  1. Vau miten kauniita niistä tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miksiköhän olen haudutellut tätäkin askartelua? En kai raaskinut ostaa puuhelmiä. Onneksi Pieni jo tietää mitä äiti tarvitsee kaupasta. Askallellaaan. ♡♡♡

      Poista
  2. Kauniita ja ihanan raikkaan värisiä. Tänä jouluksi en varmaan enää ehdi tekemään,
    mutta jospa muistaisin myöhemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hyvin ehtii jouluun on vielä monta yötä :P.

      Poista
  3. Kauniit nuo joulutähdet, kyllä niilläkin pelkästään olisi voinut osallistua Kukkailotteluun!<3 Tekee heti mieli kokeilla, mutta ehkä en juuri nyt...;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, enpä edes tullut ajatelleeksi että onhan nuo joulutähdetkin ovat kukkia. No teet sitten kun iskee inspiraatio. :)

      Poista
  4. Kauniita ja ah, niin jouluisia kuvia ♥

    VastaaPoista
  5. Kiitti ! Tätä voi melkein jo kutsua joulutykitykseksi! <3

    VastaaPoista
  6. Kauniit joulutähdet!
    Ihanat kuvat!
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Toivottavasti teillä oli ihana itsenäisyyspäivä. ♡

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Joskus ne parhaat ideat on niitä yksinkertaisesti kauniita. ♡ kiva kun kävit katsomassa!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡