torstai 8. joulukuuta 2016

Maidoton suklaahalko, helppoa herkkua

Vieraita tulossa? Tässä helppo herkku!


Suklaakääretorttua on joulun aikaan suklaahalko.Tässä ihana maidoton resepti. Helppokuin mikä! Tässä myös itsenäisyyspäivän kuulumiset.


Kääretortussa on pilven pehmeä pohja ja sisällä ihanaa maidotonta suklaavaahtoa. Pakko olla hyvää, sillä vaahtoon sulatetaan kokonainen Pandan suklaalevy.

 Leivoimme Pienen kanssa jälkiruoaksi ihanaa suklaista kääretorttua, naureskelin että se on meidän maidoton jouluhalko. Pienen kanssa leipominen on joskus vähän työlästä, voit vain arvata.  Mutta uskon että se palkitsee lopulta! Nytkin kävi niin että suklaata, jauhoja ja kaakaojauhetta oli ympäriinsä vasta pestyllä lattialla. Nopea Pieni oli tajunnut tilanteen ennen minua ja oli käynyt hakemassa kuivumassa olevan mopin ja pesi sillä lattiaa aika tottuneen oloisesti.  Hienosti pesikin, lattialle tuskin jäi mitään. 2 v ja 4 kk vanha neiti osaa kyllä aina yllättää. Ihana reipas kulta. Hän oli niin innoissaan tulevista vieraista.

Jälkiruokaa tehtiin itsenäisyyspäivän kunniaksi, kun Pienen kummitäti kävi suloisen pikkutontun kanssa tervehtimässä meitä. Oli ihanaa tehdä hyvää ruokaa ja nähdä ystävä pitkästä aikaan. Kävimme tyttöjen kanssa sulattelemassa suklaaherkkua lenkillä kirpakassa pakkaskelissä. Kesäheinä jäi sisälle iskän kanssa. Vedimme tyttöjä pulkassa pitkin hiekkaisia teitä. Oli muuten mahtavan näköistä kun varmaan paraatista palaava lentokonelaivue teki muodostelmassa ylilennon. Woow! Ihan olin tilannut itsenäisyyspäivän ohjelmanumeroksi! Upea auringonpaiste ja ystävä piristivät kummasti.

Meillä pöytä oli katettu itsenäisyyspäivän kunniaksi pienille ja suurille vieraille.


Tytöt söivät reippaasti pääruoan ja jälkiruokakin kelpasi.

Löysin kaapista vanhat pellavaiset lautasliinat. Ne toimivat nyt lautasten alusina. Nuo Arabian Artica-pastalautaset on löytö Palokan Iittala Outletista. Niissä oli vielä Made in Finland-tarra. 


Tässä teilleki tämän todella helpon maidottoman herkun ohje. Suklaavaahto on tehty maidottomasta Go Green-vispistä ja Pandan suklaalevystä. Täytteessä ei käytetä liivatetta, joten on tosi helppo ohje! Pohjana oli kielen mennessään vievä suklaakääretorttupohja. Yhdessä ovat kyllä kuin suklaapilviunelma.


Maidoton suklaahalko eli suklaakääretorttu on helppo tehdä. Se tulee uunisss 6 minuutisssa. Vain täytteen jäähdyttämiseen menee vähän aikaa.

Suklaahalko eli suklaakääretorttu resepti


Ainekset:


Pohja:
1 dl sokeria
3 munaa
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivin jauhetta


Täyte:
1 levy Pandan tumma suklaalevy
1 prk  Go Green-vispiä
0,5 dl kauramaitoa



Valmistusohje:



Laita uuni päälle 225 °C asteeseen. Laita uunipelti ja leivinpaperi valmiiksi.


Sekoitan torttupohjan kuivat aineet keskenään vehnäjauho, perunajauho, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe.


Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi paksuksi vaahdoksi. Vatkaa pitkään ja hartaasti.


Palaa takaisin kääretottupohjan pariin. Sekoita taikinavaahdon joukkoon kuivat aineet siivilän läpi kevyesti sekoittaen. Katso, että jauhot sekoittuvat taikinaan kunnolla.


Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja laita pelti uuniin keskitasolle. Anna olla uunissa 6 minuuttia.


Laita pöydälle leivinpaperi ja ripottele siihen sokeria. Tähän kipataan valmis torttupohja, kun se tulee uunista. Sokeri helpottaa pohjan irtoamista uudesta paperista.


Ota kääretorttupohja uunista. Kippaa pohja ylösalaisin toiselle leivinpaperille ja vedä kevyesti irti uunissa ollut leivinpaperi tortun pinnasta. Anna jäähtyä.


Laita suklaa ja kauramaito mikroon. Sulata suklaa vähän (30 sek.) kerrallaan ja sekoita.

Vispaa kaurakerma pienessä muovikulhossa vaahdoksi. Se on aluksi kuin jotain tahnaa, mutta kyllä se siitä vatkautuu. Oletko muuten huomannut että kulhon koko vaikuttaa vispaukseen? (Pienempi kulho on parempi vispaukseen ja pullataikinan tekoon se isompi.)


Sekoita sulatettu suklaa ja kauravaahto keskenään varovasti.


Levitä suklaavaahto tortun pinnalle, kun torttu on jäähtynyt.


Kääri torttu rullalle leivinpaperia apuna käyttäen ja kääri leivinpaperi rullan ympärille tiukasti. Varo täyte saattaa valua, mutta se jähmettyy sitten jääkaapissa.  Laita torttu jääkaappiin jähmettymään.


Koristelin tortun maidottomilla suklaanonparelleillä. Ruma mutta hyvää.

Herkullista joulukuuta! 
Osallistun näillä kuvilla Pienen linnun Makrotex-haasteeseen, jonka aiheena on Joulukuu. Käy kurkkaamassa muiden joulukuun kuvat! 

14 kommenttia:

  1. Ihanasti tyttöset siellä istuvat pöydän ääressä! Varmasti kelpasi noin hyvät herkut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nätisti tytöt istuivat. Tosin pienimmät tytöt jäivät ilman torttua, mutta eiköhän heidän herkkuaika tule ennen pitkään. Parin kuukauden päästä päästään kokeilemaan jo tuota syöttötuolia Kesäheinän kanssa.

      Poista
  2. Istuvat neidit kyllä niin juhlavasti pöydässä!

    Tuo halko näyttää liian herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöytäseura oli kyllä mainiota 👌 Tuon halon huono puoli on se että se loppuu kesken. :) Kiitos!

      Poista
  3. Oi taivas miten ihana postaus!
    Torttu näyttää tosiaan unelmanpehmeältä ja herkkupöytään pujahtanut auringonsäde kruunasi kaiken, täydellisyys saavutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten kauniisti sanottu! Minullakin taitaa olla hetkeni :) ♡

      Poista
  4. Kaunis kattaus teidän pöydällä suurena juhlapäivänä. Herkullisen näköinen kääretorttu. Kauramaito tuntuu jännittävältä raaka-aineelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kauramaito on kyllä yllättävän hyvää, jotkut maistuvat vähän oudolle. Niin ja parasta ettei tuo kerma juoksetu niin kuin normikerma. Kiitos!

      Poista
  5. Herkullisen näköinen kääretorttu, nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, piti tehdä ihan toinen torttu perään :) helppoa hyvää!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡