maanantai 26. lokakuuta 2015

Böö! Halloween-kakun koristeeksi marenkihaamut

Hirveän symppaattisia marenkikummituksia!

Marengista pursotettu haamujengi odottaa vielä kakkuaan. Ihan kuin nämä veikeät haamut olisivat pysähtyneet kesken Halloween-juhlien.


Meillä piti olla Halloween-bileet tänään. Tein jo valmiiksi marengista kakunkoristeita juhlia varten. Anopin tekstiviestittelyn jälkeen päätettiin sitten lähteä hakemaan talvirenkaita ja näyttämään pientä. Haamut saavat siis odotella hetken ja juhlat siirtyvät nyt sitten jollekin  muulle päivälle.

Minulla oli ajatuksena tehdä kaikkea hirveän kamalaa juhliin. Mietin mikä olisi helppo, erilainen ja näyttävä kakunkoriste. Kaikkialla on tullut vastaan hämähäkkikakkuja, ne ovat kyllä todella hienoja. Muistin että ensimmäiset marenkini olivat aika haamuja, ne voisivat ollakin hauska joukko kakun päällä. Marenkihaamujen teossa ei tarvitse samalla lailla näprätä, kuin sokerimassan kanssa.

Tein marengit normaaliin tapaan pursottamalla ympyrä-aukkoisen tyllan läpi. Käytän kertakäyttöpursotuspusseja ja Ikean pientä pursotustyllaa, ehkä isompi tylla olisi voinut olla parempi. Muuten ideani onnistui aika hyvin, paitsi jotakin tapahtui uunissa ja sileään pintaan tuli halkeama. En tiedä johtuiko se kun avasin uunin kesken kaiken ja lämpötila laski liikaa uunissa tai sitten se että käytin eri sokeria. Aikaisemmin tällä ohjeella marengit ovat onnistuneet hienosti.

Maultaan ja koostumukseltaan marengit olivat, juuri oikeanlaisia. Kovia ja rapsakoita. Leikkasin lakritsista pieniä paloja haamuille silmiksi ja painoin ne kiinni haamuihin. Sormen lämpö sulattaa lakritsia hieman ja se liimautuu kiinni. Ehkä helpompi olisi käyttää jotakin marmeladia liimaamiseen.

Näin hirveitä näistä nyt tuli! Saa käyttää, mutta ei ole pakko!


Resepti marenkeihin löytyy Kotiliesi.fi-sivuilta
Marenkihaamuista tulee eläväisen näköisiä, kun pursottaa pienellä tyllalla. Ihan kuin kummitusten kädet viuhtoisivat jo ilmaa.


Sytytetään kynttilät ja sammutetaan valot, niin alkaa marenkihaamujen Halloween-bileet.


Tuli aika symppaattisia.



Karmivaa Halloweeniä!




Osallistun alla olevalla kuvalla Pienen Linnun MakroTex-haasteeseen. Aiheena Piilossa.
Haamujengin mentyä juhlinnan jälkeen nukumaan, ihmettelimme mihin katosi pupu? Pupu oli aika hyvässä piilossa.

Hello friends of the Lavender Garden! It's nice to have you here! Happy Halloween!

Mosaic Monday

40 kommenttia:

  1. Cute post, I like the little meringue ghost. Happy Halloween!
    Happy Monday, enjoy your new week ahead!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Eileen! I hope these cute ghost are spooky enough for Halloween party! Happy new week to you too!

      Poista
  2. What a sweet post. I am trying to count those cute ghosts, but I have not finished, with smile!
    Have a happy new week ahead!

    VastaaPoista
  3. Hello! Thank you! I didn't get the number either, but I know couple of ghosts are gone now.Happy new week and mosaic monday!

    VastaaPoista
  4. Oh these are SO SO sweet! Love them! I bet they won't last long....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I bet that too! Merengues tastes sooo sweet. Now I need just bake a cake.

      Poista
  5. Hui! Aivan kamalan pelottavia! ♥
    En ole koskaan yrittänyt tehdä marenkeja, kun sanotaan että on niin vaikea saada niitä kotona onnistumaan, mutta onhan netissä nykyään paljon hyviä ohjeita.
    Kummituksesi ovat aivan loistavia, en olisi uskonut, että marengeista voi saada noin elävän muotoisia. Tulee varmasti hyvät bileet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/marengit Tällä reseptillä ne on aina ennen onnistunut. Nyt menin avaamaan uunia ja oli liian hienoa sokeria. Viimeksi käytin ihan tavallista.

      Hih sattumalta tuli eläväisiä!

      Poista
  6. What fun it would have been to serve the merengue ghosts and they are all cute. I made merengue nests once to fill with little eggs for Easter and they taste good.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh wow! That a merengue nest is a awesome idea!

      I think I will make a Halloween cake for my friends and put these on the top. Maybe these are too cute for eating or too sweet.

      Poista
  7. Too cute! Your meringue ghosts made me smile.

    VastaaPoista
  8. Oi kun on niin söpöjä! Jos viettäisin Halloweenin kotona leipoisin niin paljon kaikkea, nyt kuitenkin se vietetään Helsingissä - jos sitä ensi viikolla sitten jälkitunnelmissa leipoisi :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on mukava tehdä pienen iloksi ja hauskoiksi muistoiksi kaikenlaisia. Onneksi illat ovat pimeitä ensi viikollakin, ei kai se niin päivän päälle ole :) Kiva kun kävit ihastelemassa haamuja!

      Poista
  9. Ihania haamuja ja mikä kiva ideakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauskaa oli, kun näin eilen marenkihaamun myös K-kaupan mainoksessa. Näin ne ideat tulevat yhtäaikaa.

      Poista
    2. Bongasin ne kans tään lukemisen jälkeen! :D

      Poista
    3. Ehkä ne ovat menneet mun alitajuntaan ja kaivatuvat nyt sitten ulos. Hih!

      Poista
  10. Mainio idea tehdä noin noita haamuja.

    VastaaPoista
  11. Ihanat marengit. Pitäisi joskus tehdä niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Marengit ovat kyllä niin makeita, että tarvitsevat kaveriksi kakkua tai piirakkaa ja pannullisen kahvia.

      Poista
  12. Melkein maistan marengin suussani! Herkullisen pelottavia.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, nämä ovatkin aivan hirveitä herkkuja.

      Poista
  13. Hienosti se pupu sopi niiden haamujen joukkoon, ei vaan ollut yhtä pelottava. Kiva kuvasarja :)

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli hauska kokeilla salaman käyttöä tähän. Hassut pupuset ovat välillä milloin missäkin. Nyt on vuorostaan piilossa muumipeikko.

      Poista
  14. Kiva idea! Laitetaan muistiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin voihan marengista tehdä myös lumiukkoja ♡

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Eilen otin yhden iltaherkuksi jäätelön kanssa, niin piti etsiä aaveista se "huonoin". Kaikilla oli niin persoonalliset olemukset etten meinannut raaskia.

      Poista
  16. Ei vitsi miten hauska ja helppo halloween -koriste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, nyt näitä koristeita on tullut jo monessa paikassa vastaan. On kyllä hauskoja ja helppo tehdä :)

      Poista
  17. Mulla tulee välillä leipomuksista halloweenlaatua vaikkei olisi tarkoitus ;D

    with love, Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan samoin, pahin oli se pienen synttäreiden failcake. Onneksi on yleensä varasuunnitelma. Kakku lähti valumaan, niin kuin vesiputous. Voi kamala. Oli todellakin halloweenia. http://belleepoquewedding.blogspot.fi/2015/08/mista-on-trendijuhlat-tehty-sisaltaa.html

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Kiitos! Näistä tuli kyllä aika ilmeikkäitä!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡