perjantai 23. lokakuuta 2015

Hempeä kanervakranssi

Luonto on täynnä koristemateriaalia. Kerää ennen lunta!


Askartelin oveen sydämen muotoisen kanervakranssin. 

Inspiraatio iski kesken sadepäivän ja oli pakko lähteä sateiseen metsään hakemaan kanervia ja risuja. Tuulen tuiverrellessa taistelin saksien kanssa pussillisen kanervan oksia. Metsien läpi kulkevat sähkölinjat ovat parhaita paikkoja kanervien etsintään. Hyvällä omalla tunnolla niitä uskaltaa sieltä noutaa, sillä raivausmiehet pitävä linjat joka tapauksessa matalana.

Minulla jäi vähän kranssinteko hampaankoloon sieltä korttelimuseosta. Onneksi omaa aikaa askarteluun löytyy kotona öisin. Keräsin metsästä ohuita taipuisia koivunoksia, joista muotoilin sydämen mallisen pohjan. Laitoin väliin tukikepin, jotta kranssi pysyy näyttävästi kasassa. Tähän sitten lähdin rautalangalla kieputtamaan pieniä kanervanippuja. Tähän kranssiin meni koko pussillinen kanervaa ja pitkä pätkä rautalankaa.

Jos talvihäät ovat tulossa pöytään sopisi kaunis sammaleesta, kanervista ja puolukanvarvuista tehty köynnös tai pienet kranssit kynttilöiden ympärille. Nyt rupeaa olemaan viimeisiä aikoja hakea tarvikkeet ennen lumen tuloa. Kanervakranssi säilyy ulkona kosteassa, ehkä jopa kevääseen asti.

Muotoilin koivun oksista sydämenmuotoisen kranssipohjan.


Aloitin kanervakranssin punomisen ylhäältä alaspäin.


Punoin ensin toisen puolen ylhäältä alaspäin ja sitten kanervakranssin toisen puolen.

Tältä kanervakranssi näyttää takaa, tämä voisi olla koivuineen kranssin etupuoli.

Kanervan kukat ovat minusta kauniimmat ja jämäkällä pohjalla kranssi pysyy muodossaan kevääseen asti. Minusts tästä kanervakranssista tuli aika kaunis. 



Hei vosiko joku ihana ehdotta hääblogini vuoden hääblogiehdokkaaksi? Ohjeet täällä.
Itse en kehtaa edes salanimellä ilmoittaa.




2 kommenttia:

  1. Ihanan raikkaan näköinen kranssi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Minustakin kranssista tuli aika onnistunut. Raikas se oli kelikin

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡