perjantai 16. lokakuuta 2015

Belle Époqueta etsimässä: Kuopion Korttelimuseo

Mihin mennä Kuopiossa? No tietenkin korttelimuseoon!

Hauskaa! Tämä on savolainen puujalkavitsi! Kivaa tekemistä löytyy Kuopion korttelimuseosta. Ihanat nuo takana olevat ikkunat! 

Minna Canthin koti Kanttila Kuopiossa. 1900-luvun alussa talo muutettiin jugend-tyylin mukaiseksi. Onneksi rapistuva talo on säästynyt näille päiville. 


Kuopio on ollut Suomen parhaiten säilyneitä puutalokaupunkeja.  Mittavat tulipalot  eivät ole kaupungissa tehneet tuhoa. Kuitenkin 1900-luvun puolivälistä alkaen Kuopiossa on purettu vanhaa kortteli kerrallaan.  Tottahan se on ei kaikkea voi suojella, jos korjaaminen on jo mahdotonta.



Hei, hei Savo! Täällä ollaan! Tulimme eilen tänne Kuopioon ja kivaa on ollut! Sain serkultani ihanan vinkin ja päätimme käydä vierailemassa Kuopion korttelimuseossa. Ei oikein tiedetty mitä nähtävää on Kuopiossa. Korttelimuseo sijaitsee kävelymatkan päässä keskustan parkkihallista parin korttelin päässä Tuomiokirkosta.

Kävelimme sokkona suuntana kaunis korttelimuseo ja harhailimme ympäri Kuopion katuja etsien katseellamme puutalokorttelia. Niitä olikin säilytetty onneksi useita! 
Näin erään sisäpihan läpi kuvista tutun näköisen talon, se oli kuin olikin Kanttila. Minna Canthin koti.  Minulla on tapana kaivella, ennen reissua historiallisia paikkoja ja siksi harhailu tuntemattomassa kaupungissa ei lopulta ole harhailua. Tiesin, että nyt ollaan lähellä.


Kuopion korttelimuseo löytyy kirkosta parin korttelin päästä Kirkkokatu 22. 


Ihana korttelimuseo löytyi ihan läheltä ja pääsimme tutustumaan ihanaan taloryhmään ja erilaisiin korttelin taloihin tehtyihin näyttelyihin. Hauskinta paikassa on se että museossa on ajateltu lapsia monin hauskoin tehtävin ja nyt siellä oli kranssityöpaja lomalaisille. Museota kiersikin monta perhettä samaan aikaan ja pienet näyttivät olevan innoissaan!

Kauniit kalusteet ja upeat valaisimet tekivät säätyläisten elämän loistavaksi. Ihastuin tuohon mattoon ja peiliin.


Ennen vanhaan keittiössä on ollut tunnelmallista. Nyt museosta tosin puuttui hellassapalavan puun tuoksu. Olisi ihanaa jos kun huhuiltiin päivää taloon niin joku olisi huutanut että: " päevöö päevöö, tulkee sissään ja ottakee kahvetta". 

Ihan mielettömän kauniit kuvioita ja ornamenttejä. 

Museossa on paljon nähtävää käsityöläisille ja vanhaan tyyliin kotiaan kunnostaville.

Omia suosikkejani oli tietenkin Minna Canthin huone joka sisältää Kanttilassa ollutta esineistöä ja aikalaista museotavaraa. Talo on sisustettu 1800-luvun lopun säätyläiskodin tyyliin ja siellä on paljon ihasteltavaa ja olisi tehnyt mieli hypistellä niitä kaikkia. 

Hauska oli myös vanha apteekki, jossa kuivui yrttejä ja nähtävillä oli erikoisia lääkkeiden ja rohtojen valmistamiseen tarkoitettuja työkaluja. Leikimme pienen kanssa, että olemme oikeasti vanhan ajan apteekissa. 

Me ei jaksettu jäädä kranssityöpajaan, pienen myöntämä museo aika olisi loppunut samantien. Onneksi pieni jaksoi hyvin talosta toiseen ja monta kertaa pieni sormi osoitti uutta kohdetta. 
Siis aivan ihana tupa, kaikki näytti idylliseltä. Olisin voinut viettöä loppuloman täällä tuvassa. Oli muuten aivan ihastuttavat puhtaat matot joka huoneessa.

Tuolla hyllyllä on aivan ihania kuivakakkuvuokia. Olisin halunnut hypistellä noita kaikkia.


Leikimme pienen kanssa apteekkarin talossa että tulimme ostamaan lääkettä pipiin. 


Piha on ihana viihtyisä ja pääsimme kokeilemaan puujaloillakävelyä, tosi hauskaa! Pientäkin nauratti! Taaperon kanssa museokäyntiaika on rajallinen ja mukava oli hetki istahtaa pihakeinussa ja syödä banaania. Mietin että tämä on varmasti ollut monilla hääkuvauspaikkana. Missä te vietitte syysloman? Oliko kivaa?

Meillä oli mukavaa ja oli hyvä että nähtävää jäi seuraavallekin kerralle!













2 kommenttia:

  1. Voi vitsi kun paikka näyttää kiehtovalta. Tiedä vaikka itsekin eksyn Kuopioon jonain päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa Kuopiossa lomailu oli tosi hyvä idea! Laitan lisää meidän reissusta, kunhan saadaan nuo laukut purettua :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡