torstai 22. joulukuuta 2016

Piparitalo

Meidän piparitalo on Lempi- paviljonki 

Leivoin piparitaloksi koristeellisen piparipaviljongin. Se on koristeltu maidottomasti nonparellein, sokerimassasydämin ja piikeerikoukeroin. 

Pikeeri on puristettu kertakäyttöisellä pursotuspussilla.


Laitoin paviljonkiin sisälle LED-kynttilän.


Leivoin taas piparitalon. Joka vuosi talon muoto vaihtelee sen mukaan mikä päähän juolahtaa. Tämän vuoden inspiraatio syntyi Heinolan Harjupaviljongista, mutta se muuttui päässäni ihan toisenlaiseksi. Piirtän piparkakustayleensä hahmotelman ja sitten leikkaan kaavat leivinpaperista suoraan. Päässäni pystyn luomaan kuvan kaavoiksi ja oikeisiin mittasuhteisiin. En  tiedä mistä se johtuu, mutta asiat vain loksahtelevat paikoilleen, tai no ehkä salaisuus piilee äitini suorakaiteen muotoisesta piparitalon seinämuotista, jonka avulla on helppo hahmotella eteenpäin. Niin ja onhan näiden suunnittelu helpompaa, kun saa pidettyä ajatukset kasassa ja keskittymisrauhan. Vaikeaa se vain on. 

Kokoamiseen käytin tänä vuonna sulaa sokeria ja laitoin siihen vähän glukoosisiirappia mukaan. Jotenkin tuntui että sokeri ei palanut niin herkästi ja se antoi vähän pelivaraa seinien liikutteluun.

Nyt kun isotöisin projekti on tehty voi ihan keskittyä siivoamiseen ja jouluruokapuoleen. Mutta niissä nyt ei ole mitään isoa projektia. Lohen, kun saan kaappiin tekeytymään, niin muut syntyvät nälän mukaan. Ja siivoaminen voi olla ihan hauskaa, ostin Pienelle pikkuisen Viledan siivoussetin. En olisi raskinut, mutta täällä Jyväskylän Toy's R us on muuttomyynti ja kaikki on -30% alennuksessa (myös ne joulupukin vaatteet). Koti on jo valmis muuten jouluun, lahjat on hankittu, ja huomenna saadaan kuusi puhtaaseen kotiin. 

On muuten ihanaa tuijotella tuoksuvaa taloa kahvikupin kanssa. Siitä tulee joulumieli! Viime vuotinen talo löytyy täältä, ja sitä edellinen löytyy instasta.

Sokerimassasta sai oviaukkoon koristeelliset ovenpielet.


Pienen kummitäti toi sydämen mallisia nonparelleja.

Kaulin sokerimassalevyyn sokeripitsimuotilla kuvioita ja sitten leikkasin kuvion irti piparimuotilla. Tähdissä on kuviona Heirolin lumitähdet





Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Ihanaa joulua! 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡