torstai 29. joulukuuta 2016

Vuotemme kuvina 2016






Meidän vuoteemme mahtui muutto, vauvan odotusta, kummitytön syntymä, Pienen 2-vuotissynttärit, leikkejä taaperon kanssa, lomailua pariin otteeseen Aulangolla ja suloisen neiti Kesäheinän syntymä ja loputtomasti vaunulenkkejä. Valokuvasin varmaan enemmän kuin ikinä aikaisemmin, mutta pihalla oltiin kuitenkin tämän lisäksi päivittäin ilman kameraa.  En tiedä näkyykö se kuvissa, mutta olen ainakin yrittänyt ottaa parempia kuvia.

Vuoden suosituin postaus oli "Rähjäterassin muodonmuutos" ja vähiten katselukertoja sai Jouluiloa ja sisäistä rauhaa, ei siis ihme että meidän paketteihin käärittiin enemmän tavaraa kuin jouluiloa .

Nykyään postauksieni aiheet ovat tulleet hetkellisistä inspiraatioista. Ainakin olen huomannut, miten innoissani olen kuvatessani ja kirjoittaessani. Kovasti se kyllä teettää, kun kaikki pitää kuviinkin tehdä itse. Tajusin etten ole ehtinyt salille, kun on ollut niin kiire harrastaa.



Tässä pieni esimerkki, miten paljon käsityötä kuviin liittyy..
Tähän kuvaan merkitty kaikki itse tehdyt jutut. 


Odotusaika meni nopeasti ja tuntuu että aika on mennyt ihan hirveällä kyydillä vauvan tulon jälkeenkin, tosin samaa rataa lasten rytmittäminä. Voisi melkein luulla, että olen kuin se mies Päiväni murmelina-elokuvassa. Onneksi on edes juhlapyhiä jotka tuovat vähän muutosta meidän kanakeitto-arkeen. Katselin kaiholla meidän kesälomakuvia Hämeenlinnasta ja lisäsin niitä kunnolla kollaasiin. Voi kun koko vuotemmekin olisi ollut auringonpaisteista lomaa.

Kiitos teille kaikille tästä vuodesta, kiitos että jaksatte kurkata juttujani, niin tiedän etten ole ihan yksin. Miehelle on niin vaikea selittää askarteluja. Onneksi sentään Pieni osaa jo kehua ja sanoa minulle spontaanisti "Ihana" ja "Oolala!". Postauksia voi käydä selailemassa blogit.fi:ssä, josta on helpoin klikata auki kiinnostavimmat jutut.

Ihanaa uutta vuotta 2017! Toivottavasti uusi vuosi tuo mukanaan onnea ja menestystä meille kaikille!









Osallistun tällä postauksella Pienen linnun MakroTex-haasteeseen, jonka aiheena on Muistot 2016. Kiitos Pieni lintu ja haastekaverit tästä vuodesta.


23 kommenttia:

  1. Ihana, kaunis, koskettava, hauska vuosi on teillä ollut.
    Kaikista kauniista kuvista suosikkini on taapero joulukuusen kanssa. Upeaa miten paljon teidän kotona on itsetehtyjä asioita. Niiden kuvaaminen ja tallentaminen on minusta paljon arvokkaampaa kuin kaupasta ostettujen.
    Kiitos itsellesi... ja onnellista uutta vuotta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Oli ihana koota sellaisia kuvia tähän, mihin en keksinyt mitään postausta ja muuten kivoja kuvia. Pieni halusi pukea prinsessamekon päälle, olihan se puettava, sillä kauaa se ei mahdu tämän neidin päälle. Tämä vuosi on kyllä ollut erikoinen ja kuitenkin monet jutut olin jo unohtanut. Onneksi olin ottanut paljon kuvia, joten hetkiin voi palata uudestaan ♡ Onnellista ja iloista uutta vuotta sinnekin!

      Poista
  2. Voi kuinka ihana vuosi teillä on ollut ja se välittyy myös kuvista!! :) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mukava katsella kivoja hetkiä jälkeenkin päin. Hyvää uutta vuotta Laura!

      Poista
  3. Elettyä elämää kertakaikkiaan 💜

    Kaikki lasten kuvat ovat suosikkejani, etenkin tuo vedessä istuva pikkuneiti,
    ja lisäksi tuo pikkuruinen sinitiainen kuvasarjojen lopussa.

    Hyvää vuodenvaihdetta ja entistä parempaa uutta vuotta ! Bloggailemisiin 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita, noita lintuja jahtaan keittiön ikkunasta ja joskus joku tintti jääkin "saaliiksi". Tuona uimapäivänä sanoin miehelle että ota minustakin mahakuva, että jää muisto. Mies sanoi vaan että kyllä niitä ehtii ottamaan ja seuraavana päivänä mentiikin jo synnärille. ♡

      Iloista vuodenvaihdetta sinnekin ja ihanaa uutta vuotta.

      Poista
  4. Elämän makuinen vuosi ollut sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy kyllä sanoa että on kyllä ollut meininkiä.. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  5. Unohtumaton vuosi sinulla <3 Ihanaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman kuvia tämä vuosi olisi kyllä pikapikaa unohtunut imetysdementian vuoksi...Onneksi on jopa paperikuvia mitä voi vuosienkin päästä silitellä. Ihanaa uutta vuotta Riitta!

      Poista
  6. Elämänmakuista elämää! Ja ihastuttavia lasten kuvia. Näitä kuvia oli kiva katsoa ja tekstiä lukea.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin nyt tuntee eläneensä ja voi vielä elää hetkiä uudelleen :) Ihanaa uutta vuotta! ♡

      Poista
  7. What a beautiful round-up to refresh precious moments! Your Small having fun with autumn leaves... so cute!
    May the new year 2017 be bright and exciting!
    ☼Happy Holidays!❅☃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. This year were quite exiting and I' m happy that I had time to spend it with my girls. Thank you Masha Zara. Have a wonderful New Year eve and happy New Year!

      Poista
  8. Ihana tunnelma välittyy kuvistasi, raitamasukuvat on niin suloisia. Ihanaa uutta vuotta 2017! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Kuulin joskus että raita kaventaa :D Ihanaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi! ♡♡❄🌟💥💕

      Poista
  9. Niin ihania kuvia :) Oikein hyvää uutta vuotta teidän perheelle :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis vuosi teillä takana päin. ihania nuo vauvakuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noihin vauvakuviin kun saisi talletettua sen vauvatuoksun mukaan. Tämä vauva-aika menee ihan liian nopeasti ohi, voi jos saisi kellon pysäytettyä. Kiitos!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Onhan vuosi ollut myös tosi rankka. Mutta kivempi muistella kauniita kuvia. ♡

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡