Meidän kesäpiha sai kalusteekseen rottinkia
 |
Löysin käytetyt rottinkikalusteet. Rottinkisohva sai uudet pehmusteet ja rottinkituoleista pestiin homepilkkuja. Kurkkaa millaiset tuli! Sain hyvät vinkit rottinkikalusteiden putsaukseen ja suojaamiseen! |
 |
Rottinkinen sohva on aivan ihana! Siinä on hyvä loikoilla ja kirjoittaa blogia, |
Olen haaveillut rottinkikalusteista meidän pihalle. Sellaiset löytyikin tori.fi:n kautta ihan tästä läheltä. Ainut huono puoli oli, että kalusteet olivat todella pilkulliset pehmusteiden alta ja tuolit haisivat ihan vanhalle homeiselle vintille. Nämä asiat huomasin tosin vasta seuraavana päivänä. Kyllä harmitti.
Kannoin pehmusteet suoraan roskiin ja mietin kannanko myös tuolit perään. Rottinkisen sohvan runko oli onneksi hyvässä kunnossa, joten täysin pieleen ei ostos mennyt.
Päätin kuitenkin kokeilla pesua myös rottinkituoleille. Ihan hyvä, sillä minulla oli Softcaren antamat ohjeet ja oikeat aineet. En olisi uskonut mitä niillä voi tehdä! Kiitos ja kumarrus! Pelastitte tilanteen!
 |
Uusien pehmusteiden, pesun ja suojakäsittelyn jälkeen sohvasta tuli hieno. Olihan siinä tekemistä. |
Pesin pilkulliset rottinkituolit kalustepesulla ja osa pilkuista hävisi!
Rottinkisohvassa ei ollut pilkkuja ja sen sai puhtaaksi kevyesti pesemällä Softcaren Puu-ja muovipesulla ja huuhtelemalla kostealla rätillä. Siitä tuli siisti ja hajukin hävisi.
Lähdin pesemään korituoleja asenteellä, että eihän se haittaa jos joku menee pieleen. Rottinki kannattaa imuroida ensin harjasuulakkeen kanssa, jolloin pöly ei takerru pesussa rakosiin, no se unohtui, mutta onneksi tuoleissa ei näkynyt irtopölyä.
Suihkuttelin
Softcaren Puu-ja muovipesua klik* rottinkituoleihin suoraan ja pyyhkin pinttyneimpiä pistekohtia hankaussienellä ja muuten käytin tiskirättiä. Pesuaine tuoksui sellaiselle puhdistusaineelle mitä käytetään kylpylöissä ja se tuntui vievän hajun ja lian mennessään. Ei ihme Softcare tekee ekologisia puhdistusaineita myös ammattikäyttöön. Tuli hyvä mieli, sillä tuoksun mielleyhtymä on vahvasti positiivinen.
Aurinkoisella kelillä
pesuaine saattaa kuivua kiinni, joten ajattelin pelata varman päälle ja huuhtoa pesuaineen saman tien. Huuhtelin pintaa puhtaaksi kostealla rievulla, sitä mukaa kun etenin pesussa.
Läpipinttyneet pilkut eivät lähteneet irti, mutta tuoreemmat pilkut hävisivät kokonaan. Luin purkista, että pesun voi myös toistaa. Täytyy kokeilla tekeekö toinen pesukerta katoamistempun, mutta jätetään tuolit omaksi postauksekseen..
Ihan parasta kuitenkin on, että vanhan vintin haju oli myös poissa! Tiedän! Se on jo paljon se! Tuolit saivat luvan jäädä. Alla oleva kuva kertoo kaiken!
 |
Oikean puolimmaisen välin putsasin nopeasti tätä kuvaa varten. Pilkut lähtivät rottinkituolista! Softcaren Puu -ja muovipesu-aineella sai homepilkulliset rottinkituolit pestyä siistiksi. Pitäisi kokeilla vielä pestä toiseen kertaan ja katsoa lähtisivätkö pinttyneetkin pilkut irti. Aineen ohjeessa luki että pesu kannattaa toistaa. |
 |
Sain Softcarelta hyvän vinkin rottinkikalusteen ja pehmusteiden suojaamiseen. Suihkutettava verhoilusuoja suojaa myös rottinkia. Pesun ja kuivumisen jälkeen suihkutin kosteutta ja likaa hylkivän suoja-aineen rottinkiin ja pehmusteisiin. Nämä pullot sain Softcarelta, kun kysyin apua rottinkien kanssa. Iso kiitos! Ei olisi tullut hommasta mitään! |
Pehmusteet on Pentikkiä, itse tein!
Päällisten ompelu saumurilla oli nopea juttu. Taas kiitin itseäni saumurin ostosta! Voin hymyillä leveästi sillä pehmusteista tuli Pentikkiä!
Heitin siis vanhat patjat ja tyynyt roskiin joten jotakin oli saatava tilalle. Kysyin huonekaluliikkeistä löytyisikö varastossa likaantunutta patjaa pilkkahintaan. Nyt ei kuulemma ollut, mutta silloin tällöin niitäkin löytyy. Ostin Jyskistä lasten patjan 120 x 60 cm 15 eurolla ja Askosta löytyi 3 euroa kappale tyynyjä päällystettäväksi.
Pyöristin patjan kulmat, että se istui sohvaan ja sitten leikkasin kankaasta sopivat palaset. Paksusta panamakankaasta tuli patjan pohja. Päälliskankaaksi ja tyynyihin tuli Pentikin Palettia jota minulla oli kotona odottamassa. Käytin tikkikangasta tyynyn ja patjan reunasaumojen vahvikkeena, jotta reunat pysyvät ryhdissä. Ompelu oli nopea homma. Patjanpäällisen voi irrottaa helposti, kun lisäsin siihen nepparit.
 |
Päällisistä tuli mahtavat! Arvoin myös aluksi Vimman lettiä, mutta onneksi kangas tuntui siihen liian ohuelta. Olisitko tykännyt letistä enemmän? |
 |
Onkohan tämä enemmän korisohva kuin rottinki? Ihastuin niin kovasti Pentikin vesivärikuvioituun Paletti-kankaaseen. Vesivärikuviot on nyt niin ihania! |
Rottinki suojataan verhoilusuojalla!
Softcaren vinkki rottingin käsittelyyn oli
Softcare verhoilusuoja klik*! Sama aine millä suojataan tekstiilit suojaavat myös rottinkia. Hyvä niin! Eihän rottinki eikä tekstiilit yleensä jää taivasalle, joten kuulosti ihan järkevälle. Ruiskutin rottinkisohvaan verhoilusuoja-aineen kun se oli kuivahtanut. Ja sitten olikin päällisten vuoro. Nyt itse tehdyt puuvillapäälliset on suojattu kesää vasten ja ne kestävät nyt myös kosteutta.
Piti ihan kokeilla heiluttamalla nokkamukia sohvan päällä. Kyllä kankaan pintaan jäi vesihelmi.
 |
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! Kesä saa tulla! ♡ |
Huomasin, että Softcaren sivuilla oli arvonta jossa palkintona oli iso tuotepaketti ekologisia pesutuotteitta! Minulla ainakin jäi kutkuttamaan, joten kannattaa käydä osallistumassa kilpailuun.
Klikkaa Softcaren arvontaan täältä! Ja lisää
kesäkalusteiden kunnostusvinkkejä löytyy täältä!