torstai 18. elokuuta 2016

Baby Showereiden Baby Loton paljastukset

Kivaa ohjelmaa Baby Showereihin!


Baby Showereissa ohjelmanumerona oli Baby Lotto, jossa arvottiin syntyvän vauvan tietoja. Kurkkaa kuka pääsi arvauksissaan lähimmäksi. 


Sain mieheltä ihanan ruusukimpun synnärille. Kauniita. 




Aika on kukunut niin nopeasti, kesä on ohi ja meidän Kesäheinä on jo kolme viikkoa vanha. Nyt onkin hyvä julkistaa kuka osui Baby Showereissa tehdyn Baby Loton arvauksissaan lähimmälle sitä oikeaa.

Hirveä määrä paljastuksia siis kerralla. Baby Showereissa sain ihanan käsintehdyn vihkosen, johon jokainen sai arvata vauvan syntymäpäivän, painon, pituuden, luonteenpiirteen ja sukupuolen. Vihkon tekijä sanoi että olen systemaattisesti huijannut vauvan sukupuolesta, kun se olikin tyttö. Hih! Systemaattinen huijaaminen taitaa olla tuttua muille ystäville, sillä muut olivat osanneet arvata sukupuoleksi tytön.

Nyt on tiedossa kaikki muut tiedot, paitsi tuo luonteenpiirre sillä Kesäheinä vain nukkuu, syö ja kakkaa. Siinä ei paljon luonnetta vielä näy. Tosin välillä kuuluu pikkukarhun ääntelyä ja kun murahtelu ei auta vauva laskee suustaan lohikäärmeen rääkäisyltä kuulostavan parahduksen. Ja taas palvelu pelaa! Äitin tyttö!

Ihan hurjaa tämä vauva-aika. Pää on imetyksestä aika pönttö ja tuntuu välillä ettei päivällä ehdi tekemään juuri mitään. Olikin ihan yllättävää miten sain nauttia siitä taaperoajasta vain pari päivää Baby Showereiden jälkeen. Onneksi raskausviikot tulivat täyteen ja vauva oli syntyessään 2,9 kg ja 47 cm pitkä. Kaikki oli siis kunnossa ja kätilö kirjoitti paperiin että:" erittäin kaunis synnytys".

Baby Lotto oli ihana itse tehty vihkonen, johon jokainen vieras sai jättää oman arvauksensa. 

Baby Lotossa arvattiin vastauksia vauvan syntymäpäivästä, kellonajasta, painosta, pituudesta, sukupuolesta, nimestä ja luonteenpiirteestä. 











Sukulaisia ja ystäviä on käynyt kylässä Kesäheinää katsomassa, mutta ollaan oltu varuillamme ettei kotiin tule flunssaa tai muita tautipöpöjä. Olisi se hirveää kun kaksi pientä olisi flunssan kourissa. Meillä olisi myös ne pienen 2 v. syntymäpäivät, mutta ne juhlat pidetään ihan oman perheen kesken.


Oli Baby Showereissa muutakin ohjelmaa, mutta palataan niihin sitten taas, kun ehdin. Nyt on aikalailla kädet täynnä.

Osallistun näillä mieheni sairaalaan tuomilla ruusuilla Mansikkatilan mailla Kukkailoitteluun. Nyt onkin viime aikoina kauniita kukkia riittänyt maljakoissa.

Pienen pieni Kesäheinä.

Lisää Baby Shower-juttuja täältä.

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Hän on kyllä söpö ♡ Vauvat ovat aina ja varsinkin ne pienet sormet.

      Poista
  2. Suuret onnittelut uudesta tulokkaasta <3

    VastaaPoista
  3. Onnea! Kauniit ruusut, olet ne ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Tällä kerralla mies muisti ruusut ♡

      Poista
  4. Voi oi! En ole tainnut edes muistaa tulla onnittelemaan? Ihan valtavasti onnea pienestä Kesäheinästä! :) Tuli jotenkin tosi voimakas flashback parin vuoden takaisiin tunnelmiin, kun meidän heinäkuun tyttönen oli vielä ihan pikkiriikkinen. Hyvää vauva-aikaa sinne ja isosisarukselle suuret onnittelut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos onnitteluista! Hih minullakin on ollut flashbackeja parin vuoden taakse, meidän pienet kasvaneet jo isoiksi! Aika mennyt liian nopeasti. Välitän isosiskolle onnittelut! Kiitos :)

      Poista
  5. Hirmuisen paljo onnea! <3 On se söpö. <3 Hauska vihkonen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♡♡♡》Minustakin vihko oli aivan ihana idea ja hieno sidonta!

      Poista
  6. Onnea pienestä söpöläisestä! <3
    Hauska tuollainen arvausvihkonen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ystäväni babyshowereihin teimme pussin jossa oli säilössä nuo arvauslaput. Tämä vihko on kyllä näppärämpi. Nyt tuo masussa ollut pieni osaa jo kääntyä kyljelleen. ♡

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡