sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Hääkimput 2017 Suomen Häämessuilla

Tässä 9 ihanaa hääkimppua!


Suomen Häämessuilla Jyväskylässä esiteltiin ihania boheemeja hääkimppuja tässä niistä 9! Tältä näyttävät hääkimput vuonna 2017.

Kauniit kimput ovat Kukkapalvelu Vehkannan käsialaa. 


Miltä näyttävät hääkimput vuonna 2017? Käväisin lauantaina Suomen Häämessuilla Jyväskylässä ja koko päivälle riitti ihmeteltävää.  Odotin eniten muotinäytökseltä ja enkä suotta. Pääni on pyörällä vieläkin, sillä puvut olivat niin valtavan upeita. Sain paljon kuvia teille näytettäväksi. Upeita pukuja ja niitä kukkia!

Näytöksen nimi oli teemansa mukaisesti  National Wedding Show Goes Boho. Kukkiin haetaan nyt tyylillisesti rosoisuutta, boheemia luonnollisuutta ja välittömyyttä. Nyt yhteen kimppuun kootaan paljon erilaista ja eriväristä kukkia ja annetaan loistaa kilpaa toistensa kanssa.

Ihastelin kukat sitoneen Kukkapalvelu Vehkannan kädenjälkeä, valloittavia kimppuja! Todellakin boheemi kukkateema on vahvasti esillä. Itselleni yllättävin oli pienistä oksista koottu köynnös, johon oli kiinnitetty helmiä ja orkideoja.  Idea pitäisi ryöstää omaan kattaukseen, kun hääkimppuun ei ole enää tarvetta.

Täydellistä Boho-kimppua jäin taas kaipaamaan, mutta hyvin lähellä ollaan. Kukissa ollaan vahvasti menossa lilaan, purppuran punaiseen ja nudeen. Ja nyt jopa pidin oranssista, joka on ollut itselleni ehdoton ei! Kuvia tuijottaessani suosikkikimppuni vaihtui. Varmaankin jo arvasit mikä se oli?



Värikkääseen hääkimppuun on yhdistetty erilaisia ja erivärisiä kukkia. Tässä teille tunnistustehtävä. Mitä muuta kimpussa on kuin jaloleinikkejä?
Olin katsovinani että tämä kukkavaltikka olisi tehty kalloista. Tarkasilmäinen lukija arveli tämän olevan tehty valkoliljan terälehdistä..

Risuista askarreltu hääkimppu-köynnös oli koristeltu helmin ja orkidioin.

Olisipa ihanaa saada tuollainen kukkaseppele päähän.

Kun etsitään perushääkimpun kuvaa, niin tämä voisi olla sellainen.


Tämä liippaa jo aika läheltä suosikki boheemikimppuani. Kukkien värien pitäisi vain olla lila ja tumman punainen ja seassa pari kruunuvuokkoa. Pidän kyllä tästäkin! Ihana!

Tuo pieni mustapilkullinen arabian tähdikki on kyllä nyt yksi suosikkileikkokukista.


Tähän on mennyt ihan valtava määrä orkideoja. Wow!


Pallonmallinen ruusukimppu sopi täydellisesti mallin pitkiin helmikoruihin. Ihania nuo Gaura Pearlsin aidot helmet.

Näytöksessä ei oikein tiennyt mihin katseensa olisi laittanut, oli mekkoa, kukkia, koruja, hiuksia ja meikkejä. Onneksi tuli otettua "muutama" kuva. Tässä teille tämä kukkailottelu!  Kiitos Suomen Häämessut ihanista messuista ja kiitos palveluiden tarjoajille! Viime vuonna unohdin kiittää malleja, joten nyt super iso kiitos malleille. Sain kauniita kuvia.




Osallistun tällä postauksella Mansikkatilan mailla joka viikonloppuiseen kukkailotteluun.


Lisää hääkimppupostauksia
 löytyy täältä.

15 kommenttia:

  1. Oih, miten upeita kuvia olet ottanut. Hääkimput ovat täydellisen kauniita ja morsiuspuvut tyylikkäitä ja niin ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oli helppo kuvata. Tuolla lavalla oli kyllä kukkailotulitusta! Hääpukupostauksesta tuleekin pitkä!

      Poista
  2. Oih, kyllä noita kimppuja onkin monenmoisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jokainen kimppu on kuin pieni taideteos. Niin kauniita. ♡

      Poista
  3. Todella kauniita kimppuja <3 on varmasti jokaisen mieleen :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Kiva kun tulit ihailemaan kauniita kukkia, miten teidän remontti etenee? ♡

      Poista
  4. Ooh, aivan ihana postaus! Kimput ovat upeita, ja niin ovat myös puvut, mallit, kampaukset ja meikitkin.
    Minulla oli aikoinaan aika vaalea pisaranmuotoinen kimppu. Jos nyt olisin valitsemassa kimppua, valitsisin jotain värikkäämpää. :)
    Kiitos upeista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli ilo kuvata, kun joku muu oli tehnyt kaiken kuvauskuntoon. Sai vain ihastella! Ole hyvä! Hih minullakin muistot palaa omiin häihin ja siihen mitä nyt tekisi toisin.

      Poista
  5. No vautsi, upeita kaikki. Mutta silti tuo eka jostakin kumman syystä miellyttää eniten..vaikka yleensä pidän kaikesta hyvin simppelistä ja värittömästä..se on jotenkin ihanan herkkä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulin tykkäävääni eniten tuosta roikkuvasta kauniista, mutta kyllä tuo väri-ilottelu vie voiton kuitenkin. Joo niin on, herkkä samalla. <3

      Poista
  6. Jaa-a, ihan mahdotonta sanoa, mikä on kaunein. Kauniita kaikki! Ehkä orkideafanin silmään istuu eniten kuitenkin tuo vesiputouksena valuva orkideakimppu, joka on todella upea ja viehättävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kukista on kyllä vaikea sanoa mikä on kaunein, ehkä helpompi sanoa mikä miellyttää silmää sillä hetkellä. Tuo orkideakimppu oli ihan mahtava. Mietin hiljaa mielessäni mitä tuollainen kimppu saattaisi maksaa...

      Poista
  7. Upeita kerrassaan! Valinta on vaikea, mutta omiksi suosikeiksini päädyn nyt valitsemaan kukkaseppeleen, sekä "peruskimpun".:) Ne ovat jotekin naturelleja.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olivat. Se sinun anemonekimppu oli kyllä sellainen mitä odotin näkeväni, ehkä joskus pääsen sellaista hiplaamaan. Niin tuo seppele on myös aivan ihanan luonnollinen!

      Poista
  8. Beautiful florals and dress designs!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡