perjantai 8. tammikuuta 2016

Morsian, miten tulee varautua vauvoihin jo ennen häitä?

Perheonnea vuosi häiden jälkeen? Sattumaako?

Korvaako vauvaunelmat häiden jälkeisen tyhjyyden? Onko se syynä miksi vauva tulee perheeseen vuosi häiden jälkeen? Vai kuvittelenko vain?

Kun menimme naimisiin seurasin samalla kavereiden hääsuunnittelupuuhia, heillä hääpäivätkin sattuivat olemaan lähellä omaamme. Hauska oli nähdä tämän jälkeen kuvia samaa tahtia kasvavista masuista ja päivityksiä vauvajutuista. Tietenkin pienokaisetkin syntyivät sitten samoihin aikoihin. 

Hauskaa kun olimme synnärillä, niin huoneeseeni sattui pari, joka oli vihitty meitä viikkoa aikaisemmin. Jotenkin alkoi tuntumaan että onko siinä jotain johdonmukaisuutta, että vauva tulee niin monelle vuoden kuluttua? Jos tämmöinen on oikeasti näin yleistä, eikö siihen kannata jo ajatuksella varautua ennen häitä?


Tietenkin sukulaisten vauvakyselyt tuntuvat nyt vielä noloilta ja jokaisella parilla on omat aikataulunsa, suunnitelmansa ja suunnittelemattomuutensa vauvan suhteen. Ja jokaisen pitää kunnioittaa sitä. Eikä asian kanssa kannatakkaan kiirehtiä, jos ei vielä tunnu siltä.

Pienet prinsessatossut odottamassa.
Askartelin vauvakorttipussin ystävälleni babyshowereihin. Kerroin juhlista loppusyksyllä. Suloisessa pussissa säilytetään nyt lappuja, joita moni ystävä nyt jännää. Mikä onkaan se päivä?

Niin, miten nyt ennen häitä pitäisi varautua vauvojen suhteen? 

Nyt voin kertoa teille kokemuksen syvällä rintaäänellä muutaman vinkin:

♡ Tämä ei minulla käynyt mielessä, mutta edellisen valmistuneen verokauden mukaan lasketaan äitiyspäiväraha. Eli mitä kovemmin saat tienattua, sitä paremmin saat rahaa kotiin ollessasi vauvan kanssa. Melkeinpä ennen häitä olisi kyllä kannattanut hommata joku pieni lisätyö, jos se vaikuttaa niin paljon tuloihin äitiyslomalla. Voin kehottaa huhkimaan nyt kunnolla! 

♡ Toinen vauvaan liittyvä asia on velka. Häitä varten ei kannata ottaa lainaa, sillä tulevaisuudessa maksettava raha on perheeltä pois. Jos mietit kannattaako häihin laittaa kymmeniä tuhansia velkarahaa, niin mieti mihin sinä saattaisit sitä rahaa tarvita sen päivän jälkeen kun vauva on tullut! 

♡ Jos vauvakuume iskee jo nyt ennen kesän häitä, saattaa olla jo kiire aikaistaa päivää, muuten mekossa pitää olla paljon kasvunvaraa. Näinkin on varmaan joillekin käynyt! Haleja teille!

♡ Nyt jos koskaan on aika aloittaa hyvät elämäntavat ja kuntoiluharrastus. Hyvä kunto helpottaa raskausta ja pienentää riskiä sairastua raskausajandiabetekseen. Niin ja olisihan se ihanaa olla hyvässä kunnossa ennen vauvakummun tuloa, sillä eihän sitä tiedä saako sitä kumpua enää koskaan pois. Ja tietenkin se näyttää hyvälle hääkuvissa.

♡ Tupakanpolton lopettaminen on varmaan näistä se tärkein! Tajusin itsekin näyttäneeni ihan hirveältä pyöriessäni pihalla tupakan kanssa, ja vielä siinä häämekossa. Yritin sitä kyllä kovasti vältellä, ettei vain osuisi kuviin. Nyt olen tyysti lopettanut. Olisi pitänyt tehdä se päätös aiemmin, säästää se myös rahaa.

♡ Kannattaa pitää yhteyttä perheellisiin ystäviin, sillä heistä tulee sinun tukiverkkosi, kun bilettävät ystävät häviävät näköpiiristä. Masun kanssa ei enää käydä drinksuilla.

♡ Valitse häihin pappi hyvin, niin hänet on ilo pyytää sitten ristiäisiin.


Hei, morsiamet älkää nyt kauhistuko! Ei niitä vauvoja tarvitse nyt miettiä!  Mietitte oikeasti vasta sitten, kun häät on taputeltu ja tulee se tyhjä olo.

Terveisiä ihanalle mammalle, joka ihan kohta ratkeaa liitoksistaan!

Tuliko teille miten voisi vauvaan varautua ja onko teistä tässä jotakin säännön mukaisuutta? Kuvittelenko vain?

Jokainen baby showereihin osallistunut arvasi pituuden, painon ja päivän  milloin pieni tulisi maailmaan. Tämä pieni ei kuitenkaan odottanut vuotta häistä, vaan vähän vähemmän.


Kuvat korteista jäivät vähän taka-alalle, sillä keskityin tämän kakun leipomiseen. 


Täältä lisää juttua baby showereista












10 kommenttia:

  1. Lisäksi kannattaa aloittaa 0,4 milligramman foolihappolisä jo 3 kk ennen raskauden yrittämistä :) Tämä vähentää alkuraskauden kehityshäiriöitä. Kansainväliset suositukset: http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/teratologinen-tietopalvelu/Vitamiinit%20ja%20hivenaineet/Foolihappo/Sivut/default.aspx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tai ottaa ruokavalioon runsaasti vihreitä kasviksia, täysjyvää, hedelmiä ja marjoja.

      Poista
    2. On muuten tosi hyvä pointti tuo foolihappo! Piti tulla vielä kehumaan kommenttiasi, vastausta kirjoittaessani oli vähän kädet täynnä!

      Pienen kanssa minulle ei suositeltu muistaakseni, sillä meillä oli jätetty einesruoka pois. Ja ruoka koostui juuri noista foolihapon lähteistä. Kai se jäi silti liian vähälle, kun muistan kun elimistö huusi appelsiinia ja varsiselleriä! Jeps! Foolihappokaupoille!

      Poista
  2. Meillä mennään epäjärjestyksessä : eka lapsi ja ensi kesänä häät ;) häiden aikaan Oliver on sitten "jo" 1v9kk :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä on niin ihana pieni sulhaspoika, vai miksi niitä sanotaan? Miten teillä on suunnittelut lähteneet käyntiin? Voin kyllä ideoida, jos on tarvetta :) Meillä muuten saatiin ekaa kertaa Pikkukakkonen päälle tabletin Lasten Areenasta nyt 1v4kk. Oppinut kun ollaan oltu sisällä kipeinä.

      Ei kai näissö nyt niin epäjärjestystä ole, jokainen menee tavallaan. ♡

      Poista
    2. Ihan hyvin lähtenyt suunnittelut käyntiin :) meillä on meri- ja purjehdusteema :3 kaikki on varattuna ensi kesää varten, koristeluita tietenkin hamstrataan pitkin vuotta :) onneksi on niin innokkat vanhemmat ja anoppi, jotka haluavat tehdä mahdollisimman paljon kaikkea ;)

      Sulhaspoikina on kaikki meidän kummipojat + Oliver :)

      Poista
    3. Oooo! Meriteema on kyllä tosi kiva! Siihen voi keksiä vaikka mitä ihanaa! Tulee varmasti ihanat häät! Helpottaa kovasti jos vanhemmat ovat valmiina auttamaan, täysi työ jo varmaan muutenkin pienen ja arjen pyörittämisen kanssa.

      Poista
    4. Oooo! Meriteema on kyllä tosi kiva! Siihen voi keksiä vaikka mitä ihanaa! Tulee varmasti ihanat häät! Helpottaa kovasti jos vanhemmat ovat valmiina auttamaan, täysi työ jo varmaan muutenkin pienen ja arjen pyörittämisen kanssa.

      Poista
  3. Aivan ihana tuo korttipussi! Olet todella taitava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Ihanaa saada kehuja! Muistan kun sotkin koko olohuoneen, tuota väsätessäni. Nättejä kortteja on helppo tehdä,kun on paljon nättejä papereita. Tai nykyään helpompi, kun on seurannut taitavien tekijöiden blogeja.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡