lauantai 2. tammikuuta 2016

Olenko kertonut miten minua kosittiin? Koruttomat kihlat.

Muistelua kosinnasta ja kauniita TuoniCorun sormuksia.

Käsintehdyissä sormuksissa on tunnetta ja symboliikkaa. Runollinen visakoivu yhdistettynä teräkseen herätti mielenkiintoni joulumyyjäisissä ja palasin muistoissani kosintaan. 

TuoniCorun kauniita sormuksia oli myynnissä 60 eurolla. Seppä kertoikin että hänen sormuksiaan on mennyt paljon kihlasormuksiksi. Ei ihme, sillä pari voi olla mukana sormuksen suunnittelussa.

Siitä on nyt kolme vuotta, kun heräsin uuden vuoden aamuna. Kysyin mieheltäni, että milloin hän aikoo minua kosia, sillä olin odotellut kosintaa jo aika pitkään. 

Perhosmies kertoi että oli hankkinut sormuksen jo lokakuussa, mutta ei ollut löytänyt sen antamiseen sopivaa tilaisuutta. Tajusin itsekin, että edellinen vuosi oli todellakin ollut, niin täynnä töitä että väsymys vei voiton aina päästyäni kotiin. Ihan kamalaa, niin monta kuukautta oli mennyt ja ei yhtään tilaisuutta kosintaan, saati että hän oli jaksanut olla kanssani tuon ajan. Eräänkin kerran olin aistivinani kosintayrityksen ja tietenkin, jokin pieni asia oli silloin pahoittanut mieleni.  Väsyneenä ja nälkäisenä mieleni pahoittaminen onkin helppoa. 

Muistelin kihloihin menoamme, kun näin puusta ja teräksestä käsintehtyjä sormuksia. Kävi melkein jo mielessäni, että jos olisimme nähneet sormukset silloin aikaisemmin, olisimme saattaneet teettää kihlat tuolla sepällä TuoniCorun Juho Mannisella. Puun yhdistäminen metalliin kuvastaa aika hyvin minua ja miestäni, niin erilaisia, mutta silti niin kauniita yhdessä. Rouheita, koruttomia sormuksia, joissa on enemmän tunnetta ja symboliikkaa, kuin blingbling- helyissä. Ehkä olin jo unohtanut, että olihan meillä kipinämme Kalevalaan ja keskiaikaan. Täytyy tunnustaa, että syy siihen on bändissä. Häissämme kartanon pihalla soi täysillä Silver Bride. (Se oli titenkin osana tyylikästä hääohjelmaa). 

Niin miten se kosinta sitten tapahtui?

No onneksi tuli tuo uuden vuoden päivä ja auringon säteiden pilkistäessä ikkunasta makoilimme yhdessä sängyssä. Mieheni viimein kävi hakemassa sormuksen piilostaan ja kömpi takaisin viereeni. Ihana pieni onnellinen hetki yhdessä rakkaan kainalossa, oli varmaankin se sopivin tilaisuus kosintaan. Ei siinä tarvittu sen kummempia järjestelyitä. Hän pujotti sormuksen sormeeni ja pyysi vaimokseen. Vastasin tietenkin: Kyllä, mennään naimisiin!



Sepän käsissä syntyy kauniita sormuksia.

Kuka arvasi että postausta tehdessäni katsoin Jade-soturia?

2 kommenttia:

  1. Kaunis tarina ja rakkaus on juuri siinä hetkessä. <3 Kosinta täällä taisi olla sellainen yhteinen päätös, mennäänkö, joo ja siinä se sitten oli. Tohkeissamme olimme kyllä, kun kihlat hankittiin. Nuo sormukset ovat käsittämättömän upeat, niissä on sitä jotakin.

    Iloista uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Tuo yhteinen sopiminen olisi varmaan ollut seuraavana vuorossa, jos kosintaa ei olisi kuulunut. Onhan kihloihin meno aika jännää! Iloista uutta vuotta!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡