tiistai 15. maaliskuuta 2016

Tänään Suomen ihanimmat häät: Maiju ja Börje

Millainen oli uuden hääohjelman ensimmäinen jakso?

Suomen ihanimmat häät-ohjelma alkaa tiistaina Avalla. Ensimmäisessa jaksossa nähdään Maijun ja Börjen tarina. Kuvat: Ava, Suomen ihanimmat häät (jakso 1.)


Tänään alkaa viimein odotettu uusi hääohjelma Suomen ihanimmat häät. Pääsin kurkkaamaan sarjan ensimmäisen jakson jo ennen ohjelman alkua.

Suomen ihanimmat häät-ohjelman ensimmäinen pari on Maiju ja Börje. Ohjelman alussa kerrottiin Börjen vakavasta moottoripyöräonnettomuudesta ja parin selviytymisestä rankasta toipumisajasta. Pyyhin katsoessani virtanaan valuvia kyyneleitäni, sillä kuvittelin mielessäni miltä tuntuisi pelätä rakkaidensa puolesta niin kovasti.

Onneksi Börje toipui ja pari päätti mennä naimisiin onnettomuuden vuosipäivänä, jotta sinä päivänä ei muisteltaisi enää onnettomuutta vaan onnellisen parin häitä. Annan isot peukut Maijulle siitä miten hän jaksoi kantaa perheensä, muuton ja häiden järjestelyt harteillaan. Hänellä on varmasti ollut ihanat tukijoukot auttamassa ja lämpö näkyi myös hääjuhlassa. Isot peukut myös sulhaselle nopeasta toipumisesta ja pelkonsa voittamisesta. Kaunis tarina ja toivotan perheelle kaikkea hyvää!

Itse harmittelin sarjassa sitä, että melkein kaikki ne ihanat koristeet, kutsut ja kattaukset oli jätetty pois kuvista. Ne vain vilahtivat nopeasti taustalla ja varmaankaan morsiusraati ei niitä myöskään huomannut. Jos itse saisin päättää tekisin sarjasta eri tavalla leikatun version, jossa kuvissa olisi näkynyt se iso järjestely -ja askartelutyö moottoripyöriin käytetyn kuva-ajan sijaan. Ehkäpä asialla on ollut mies?  Onneksi nuo koristeet ovat silti pikku juttu suurien rakkaustarinoiden rinnalla.

Sarjan juontaa ihana Tuija Pehkonen, jonka tapasin MTV3:n pressissä. Käykääpä kurkkaamassa juttu hänen haastattelustaan täältä. Juttua kävi kommentoimassa   myös yksi Suomen ihanimmat häät-morsiamista.


Mitä häävinkkejä sarjasta irtosi?:


♡ Kiva idea oli pyytää joukko kampaajia kotiin, jossa hiuksia laitettiin oikein liukuhihnalla. Ihanaa on varmasti valmistautua isolla joukolla tärkeään päivään.

♡ Turkoosi teemaväri. Teemaväri toistui vaatteissa ja kattauksessa. Huomasittekö myös hääkimpun ja turkoosein tyllein ja valkoisin kukin koristellun morsiuskaaren? Monet pienet vieraat olivat pukeutuneet myös teemaväriin.

♡ Moottoripyöräharrastuksen ottaminen mukaan häihin ja sulhasen näyttävä sisään tulo.



Sarja esitetään tiistaisin Avalla klo 20:00. Nettisivuilla on jo esillä videoklippejä hääparista. http://www.mtv.fi/suomenihanimmathaat




10 kommenttia:

  1. Odotan kovasti tätä jaksoa illalla nähtäväksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varaa paperiliinoja varmuuden vuoksi vierelle! Sniif!

      Poista
  2. Koskettavaa ja kaunista. Pelko läheisen henkiinjäämisestä on tuttua ja se on järkyttävää! Ei siihen ole sanoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin. Onneksi tämä tarina päättyi onnellisesti ja jatkuu edelleenkin. Tykkäsin jaksosta. Hirveitä nuo viimeaikaiset kolariuutiset, niiden kanssa jakso oli kyllä koskettava.

      Poista
  3. Tänään meni niin myöhään töissä, etten jaksoa päässyt näkemään, mutta huomenna se on pakko katsoa netistä jälikäteen. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kyllä hyvä kun sarjat ovat katsottavissa netistä. Minullakin jäisi monta ohjelmaa katsomatta, kun telkkussa useimmiten pyörii Muumit ja Pikkukakkonen. Ole hyvä!

      Poista
    2. Oli kyllä todella tunnerikas jakso. Kyllä itketti ja meni kylmät väreet, kun mies saapui ystävineen moottoripyörillä hääpaikalle. Wau.

      Poista
    3. Hih! Sitähän minä sanoin. Ihana oli kyllä nähdä selviytymistarina ja joka päättyi onnellisesti. Mitähän seuraavassa jaksossa on?

      Poista
    4. Innolla odotan ensi viikon jaksoa. Olikohan siinä ne häät ulkomailla? Siitä näytettiin pieni pätkä.

      Poista
    5. Joo niin oli! Ensiviikolla on ne linnahäät! Kuulostaa ihan sellaisilta häiltä, jotka voisi järjestää jos voittaisi lotossa. En tiedä pääseekö nyyhkimään ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡