maanantai 16. marraskuuta 2015

Tuiki, tuiki sammaltähti ja edullinen kranssipohja

Woodland-tunnelmointia

Sammaleesta tehty tähtikranssi koristaa häitä tai joulupöytää. Kranssi on tehty sanomalehdestä muotoiltuun kranssipohjaan.

Kranssi sopii myös korkean Riihimäenlasin säilykepurkin ympärille. Liina ja pieni orava ovat tuliaisia Helsingistä.
Viikoloppu tuli ja meni. Siivosin viimein parvekkeen ja perhosmies kantoi pelargoniat ja hortensiat talteen pihan häkkivarastoon. Luin jostakin että pelargoniat talvehtivat pimeässä, jos lämpötila on alhainen. Onneksi varasto on kylmä, mutta en usko että juuret kuitenkaan jäätyvät. Otin parvekkeelta sisälle vanhat amaryllikset. Minulla on hiukan toivoa että ne lähtisivät taas kukkimaan, onhan ne nähneet meillä jo monta joulua. Ihan hyvä jos kukkien kanssa voi venyttää näin pennejä. Katsotaan miten käy!

Laitoin parvekkeelle kanervia ja sammalia laatikoihin. Sammalta jäi pussillinen ylimääräistä ja sain idean pyörittää sammaleesta tähtikranssin. Teimme sammaleesta kransseja joskus myyjäisiin ja silloin kehittelimme tätä edullista kranssipohjaa. Sanomalehdestä saa tehtyä haluamansa mallisen kranssipohjan käyttämällä maalarinteippiä. Teippi tekee pohjasta tukevan ja pohja ei hajoa kappaleiksi, niin kuin styrox. Tykkään tehdä myös havukranssit tähän pohjaan. 

Tässä teille kuvalliset ohjeet tähtikranssin tekoon. Se sopiikin kauniisti pöytäkoristeeksi lasisien lyhtyjen kanssa. Talvihäitä varten kannattaa materiaali hakea, sillä lumi tulee pian. 



Tee neljästä tabloid kokoisesta lehden aukeamasta kaksi kolmiota. Pyöritä niiden ympärille maalarinteippiä.

Leikkaa merkatuista kohdista molempiin kolmioihin reiät, jotta kolmiot menevät sisäkkäin. Teippaa kolmiot kiinni.


Ota sammaleesta vihreitä tukkoja ja kiinnitä ne kranssipohjaan pyörittämällä rautalankaa ympäri. Kiinnitä ensimmäisellä kierroksella sammal sunnilleen peittävästi ja pyöritä rautalankaa vielä toinen kierros ja lisää silloin puuttuvat sammaleet ja hienosäädä muotoa. 

Tähtikranssi on valmis, kun voit nostaa sen pöydältä ilman että sammaleet tippuvat.

Meillä on alettu jo joulutunnelmoimaan. Toivon hartaasti että monta vuotta vanha amaryllikseni kukkii tänä jouluna. Ulkona on pimeää aamulla ja illalla. Pienikin pääsi tunnelmoimaan aamupuurolla.



Palladium Sport kengät.

Serkultani tuli aamulla kahdeksan aikaan viesti, että mistä näitä kenkiä löytää? Oli varmaan miettinyt kenkiä koko yön. Oli kuulemma etsinyt kaupat ja nettikaupat, mutta koot olivat loppu. Onneksi  Ihanat Palladium Sport kengät löytyi 5 minuutissa! Ei ihme että oli loppu muualta. Onhan noi kengät aika kivat.


Hello friends of Lavender Cottage!  Christmas is coming and it's time to start to make Christmas decorations. Here is a pretty tip to you. Happy Mosaic Monday! 

Mosaic Monday

Pieni Lintu - MakroTex challenge

29 kommenttia:

  1. Ihana ihana ihana kranssi! Mä olen päättänyt tänä vuonna tehdä kranssin ihan itse ja tästä tulikin juuri ne kaivatut inspiraatiot! Mitenköhän sammale kestää ovella ja kuihtuukohan se nopeasti... Tämä olisi niin kaunis koriste muutaman havuoksan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammal kuivuu sisällä aika nopeasti ja rupeaa karisemaan. Siksi on hyvä painella sammalta tiukemmin kasaan tekovaiheessa ja suihkuttaa sitä spraylakalla. Minulla on ollut sammalkranssi joskus rappukäytävässäkin. Oli ihan kiva kunhan ei paisko ovia.

      Poista
    2. Jaa kiitos, minustakin tästä tuli aika kiva!

      Poista
  2. Oi, ihanan tunnelmallisia kuvia! <3
    Kranssi on tosi kaunis ja olit laittanut niin hyvät ohjeet, että jopa minäkin voisin koettaa tehdä sellaisen. :)
    Täällä lumi tuli jo ja sitä satelee lisääkin. Mukavaa joulun valmistelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa teillä on jo lunta! Se tuo kyllä ihanasti valoa päivään! Yritän taistella tätä pimeyttä vastaan kynttilöin ja jouluhömpötyksin. Kiitos! Yritin tehdä selkeät ohjeet, tulee varmasti hieno.

      Poista
  3. That is beautiful! I was just thinking that even though we don't yet have snow, I better hurry and make a wreath.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! This might be the last change to get materials before the snow. I hope you get beautiful wreath. Happy Christmas preparations!

      Poista
  4. Wow !!!Such a pretty Christmas decorations! Good idea. The red, orange and green candle glass cups are also lovely. The little baby in the pink is your daughter? She is adorable!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi! Thank you! Yes, she is my 1 year and 3 month old daughter. She is wondering what is "joulu" and is it coming for real? Joulu is Christmas in finnish.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Joo niin oli. Eilen yritimme ottaa myös ihania joulukorttikuvia ja piti saada tunnelma oikeaksi. Tosin puuro vaihtui torttutaikinaan.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ihan hyvä tuo tunnelmavalaistus niin pölykoirat eivät niin näy :)

      Poista
  7. Minulla on vielä edessäpäin kranssien teko. Rauhallisin tunnelmin teillä on aamupala nautittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se näyttää vielä rauhalliselta tässä vaiheessa. Onneksi kransseja voi askarrella milloin vain.

      Poista
  8. Kaunis kranssitähti. Mukava päivänavaus aamiaisineen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tähdestä tuli kyllä aika kiva. Välillä on hyvä hyvä ottaa aamulla vähän rauhaisammin.

      Poista
  9. Iiik!! Iihana!!!♥Kiitos kun jaoit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Tämä oli kyllä aika näppärä askartelu jakaa. Toivottavasti iski inspiraatio.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Kannoin kranssin tänään parvekkeen pöydälle kun en jaksanut sitä sumutella.

      Poista
  11. Vau, kiva kranssi! Ja oi vau, miten ihanan kodikasta ja tunnelmallista teillä on!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hihii! Tämmöistä meillä täällä hamsterin kolossa on. Tuo onkin vielä siistinä pysynyt nurkkaus.

      Poista
  12. Onpas ihana tunnelma aamupalapöydässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma vain parani, kun saimme tännekin lunta! Ihanaa talvi!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡