perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulupuu-keräys, lahjoja vähävaraisten perheiden lapsille

Lahjoita jouluiloa!

Ihanaa kun voi antaa vähän joulumieltä perheeseen, josss sitä kipeästi kaivataan. Lahjoja voi ostaa eri ikäisille lapsille ja viedä keräyspisteisiin joulupuun alle.

Meidän jouluperinteisiin kuuluu joulupakettien vienti Joulupuu-lahjakeräykseen. Lahjat jaetaan vähävaraisiin perheisiin tuomaan jouluiloa lapsille, joilta muuten saattaa jäädä joululahjat saamatta. Tänä vuonna Joulupuu-keräyksen suojelijana toimii Keskimaa, ja mikä on hienoa paketteja voi toimittaa myös Keskimaan kauppoihin.

Mitään suurempaa sääntöä paketeissa ei ole, kunhan lahja on uusi, joko ostettu tai itsetehty. Pakettiin tehdään  pakettikortti, jossa lukee  minkä ikäiselle tytölle tai pojalle lahja olisi sopivin. Keräyksen päätyttyä Jyväskylän sosiaalitoimi toimittaa paketit lapsosille. Pakettikortit ja lisätietoa Joulupuu-keräyksestä löytyy sen ylläpitäjän Jyväskylän Nuorkauppakamarin sivuilla

Minusta on hienoa tuoda iloa myös muiden perheiden pienille, jotka saattaisivat jäädä ilman joulun iloa. Antaminen ja auttaminen tuo itselle hyvän mielen pitkäksi aikaa.

Katso onko sinun kaupungissasi Joulupuu-keräys ja vie kiva lahja puun alle. Voit tarkistaa sen paikkakuntasi nuorkauppakamarin sivuilta.


Joulupuu-lahjakeräys Helsingissä


Helsingissä Joulupuu-keräys järjestetään kauppakeskus Forumissa10.-17.12.2015 arkisin klo 17-20, lauantaisin klo 10-18 ja sunnuntaisin klo 12-18.

Keräyspisteen ollessa suljettuna lahjoja voi myös viedä Forumin info-pisteelle. Lahjoja voi toimittaa Forumin info-pisteelle jo ennen keräyspisteen avautumista.

Joulupuu keräyksen keräyspisteet Jyväskylässä 13.12.2015 saakka:

LähiTapiola, Asemakatu 4, arkisin klo 9-16

Innova 1, Piippukatu 11, arkisin klo 10-15

Staples Advantage, Sorastajantie 1, arkisin klo 8-17

Scandic, Vapaudenkatu 73, arkisin klo 8-20

Keljon Prisma, Kylmälahdentie 8

Seppälän Prisma, Ahjokatu 7

Palokan Prisma, Palokanorsi 1

SOKOS, Kauppakatu 24

Keskimaan tiloissa oleviin keräyspisteisiin lahjoja voi toimittaa myymälöiden aukioloaikoina. Keräyspiste sijaitsee myymälöiden infopisteiden läheisyydessä.

Mietin että täytyy pakettiin laittaa jotakin isompaa. Mitä jos antamani paketti onkin ihan ainoa,  mitä  pieni saa koko jouluna?  Taidan purkaa pakettini ja lisätä paketteihin vielä jotain kivaa.

Antamisen ilo on paras ilo!

Meillä oli eilen jyväskyläläisten bloggaajien pikkujoulu. Olipa hauskaa tavata muita bloggaajia ja puhuttavaa riitti Bohon pilkkuun asti. Kerron lisää, kunhan saan kuvani kasattua koneilta.   

7 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä ihana tapa muistaa vähempi osaisia! Ja niin kauniit paketitkin vielä saaja varmasti ilahtuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ehkä laittaa jotakin paketteihin vielä lisää. Eihän sitä koskaan tiedä milloin joutuu itsekin samalle luukulle. Parempi auttaa edes vähän, kun vielä voi ♡ Toinen sydäntä lähellä oleva keräys on Unicefin Janopäivä vappuna.

      Poista
  2. Joulumieltä sekä antajalle että saajalle. <3
    Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmallista viikonloppua myös sinulle! Täällä satoi taas lunta, eiköhän tännekin saada taas vähän talvitunnelmaa.

      Poista
  3. Ihanaa, että on ihmisiä, jotka välittävät <3 Itse osallistun tänä vuonna lahjoittamalla ison säkin pehmoleluja niitä tarvitseville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun itselläni on pieni, niin tämä auttaminen tuntui erityisen tärkeältä. Pienten joulumuistot ovat tärkeitä. Kävimme ostamassa vielä "isommat" lahjat pakettehin, jos se lahja jääkin ainoaksi. Ihana juttu, että olet mukana auttamassa. Pehmolelut menevät varmasti tarpeeseen.

      Poista
  4. Joulu on ihanaa aikaa, kun voi antaa lahjoja ja piristää muita. Minä itse en niin lahjoista välitä. Tänä vuonna aiomme osallistua joulukeräykseen. Parhaan ilon itsekin saa, kun auttaa muita huonommassa asemassa olevia. Kauniita nuo paketit.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡