perjantai 18. joulukuuta 2015

Rumaa keramiikkaa kattaukseen, rumaa vai ei?

Tuomisia keramiikkakurssilta

Sain viimein tuomisia keramiikkakurssilta ja rumat purkit muuttuivatkin ihan kauniiksi kattauksessa.


Tämä linna on menossa ulos lyhdyksi. Kesällä sen pitäisi koristaa isoa ruukkua, johon aion askarrella piennen keijupuutarhan.


Sain viimein jotakin tuomisia kotiin keramiikkakurssilta. Olin aika pettynyt miltä linnani ja pöllökuppini näytti kelmeässä luokan valossa, mutta kun sain työni kotiin ja asetettua tuikun linnan sisäpihalle, niin ruma työ muuttui eloon.

On kyllä aivan ihmeellistä miten ruma voi muuttua melkeinpä hetkessä kauniiksi. Minusta jotkin keramiikkaesineet ovat olleet minusta aivan kauheita ja en olisi ikinä voinut ajatellakaan niiden kantamista kotiin. 

Kattauksissakin näkee "rumia" keramiikkaesineitä tuomassa eloa pöytään ja yllättäen esineet ovatkin nyt aivan ihania. Onhan tässä pieni muotivillitys nähtävillä ja rouheita ja kauniisti lasitettuja kippoja on vilahdellut nyt joka ruokalehdessä ja instagramissa. Olisi hauskaa saada tehdä tunnelmallinen kattaus, vaikka häihin ja koristella se maanläheisesti ruokalehtien tapaan rouheasti keramiikalla.

Onkohan ajatusmaailmani vain hurahtanut kurssini myötä ja nyt näen purkkeja kaikkialla? Voihan se olla, että kun asiaan, kuin asiaan perehtyy enemmän se muuttuu aina vain kiehtovammaksi ja kauniimmaksi.

Tosin omat työni ovat vasta neljä kuukautta harrastaneen tekeleitä, mutta onneksi kehitystä tapahtuu. Nyt jatkan tonttujen touhuja sillä maanantaina pitäisi saada postitettua valmiita joulujuttuja. 

Rumaa vai kaunista? Mitä olet mieltä?



Purkkini oli niin ruma että se on jo alkanut miellyttämään silmää. Se hieno juttu on että keramiikan harrastajat tekevät koko ajan lisää ja lahjoittavat töitään ystäville. Rumia-kauniita keramiikkakuppeja löytyy varmasti kirpputoreilta, silläkin kaikilla ei ole niille silmää.

Onhan tuo linna vähän erikoinen, mutta se taitaa sopiakin paremmin parvekkeen pöydälle.


Tunnelmallista viikonloppua!



2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia töitä. Pienessä määrin kauniita! :) mullakin on yks paketti jäämässä maanantaille hiukan jännittää et kuinka sen kaa käy, kerkiääkö!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! Viime vuonna, kun lähetin paketin se ei tainnut olla juhannuksenakaan perillä. Jouduin lunastamaan takaisin ja lähettämään samaan osoitteeseen uudelleen. Kyllä harmitti. Toivottavasti tänä jouluna pakettijutut onnistuvat vähän paremmin. Menisiköhän Matkahuollon kautta nopeammin, niillä on Lähipaketti?

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡