maanantai 25. huhtikuuta 2016

Ihan perusmokkapalaa ja ilmapalloja


Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Ruotsin parhaat neliöt, rakkauden makupala, mokkapala..

Maidottomat mokkapalat voi koristella vaahtokarkeilla. Ihanat mokkapalat maistuvat aina niin hyvälle. Maidottomiin mokkapaloihin löytyy resepti täältä.

Mokkapala vie herkkunälän, mutta vain jos sitä saa oikein ison palan! 


Muistatteko vielä nämä tutut Miss Etoile kakunkoristeet ja niille käyneen haaverin? Koristeita voi käyttää uudemmankin kerran, kun vaihtaa niihin hammastikut. 

Tiedättekö sen herkkunälän, juuri sen kun tekisi mieli syödä paketti jäätelöä kerralla ja kauhoa päälle vielä Nutellaa suoraan purkista? Minulla on ihan kamala sokerihimo, varmaan ihan addiktio. Nyt halusin tehdä jotain takuuvarmasti hyvää ja äkkiä. Se alkoi siitä, että olin syönyt yhden palan herkkua perhekahviossa ja sitten piti saada vain lisää ja lisää. Se riitti laukaisemaan loputtoman namihimon. Leivoin kotona puoliohjeellista maidotonta mokkapalaa piirakkavuokaan, ja pinnalle tein kuorrutetta koko ohjeen verran. Sitä pitää olla paljon!

Pieni tietysti auttoi! Leivoimme taas yhdessä ja resepti voi suunnilleen täsmätä kuvassa olevaan. Nykyään määrät heittelevät ihan kirjaimellisesti pitkin keittiötä, niin en voi olla satavarma.  Oma suosikkimokkapalaresepti on ylä-asteen köksän kirjasta ja muunnettu siitä sitten maidottomaksi. Lisäsin kuorrutteeseen muutaman palan sulatettua Brunbergin tummaa suklaata, sillä tuntuu että maku ei ole ihan yhtä hyvä kuin voilla tehdyllä kuorrutteella.

Aioin lusikoida valmista mokkapalaa suoraan leivinpaperin päältä suuhuni ilman että olisin sitä teille kuvannut. Mutta oli lopulta ihan kiva koristella pöytä nätiksi ja raahasin juhlasuunnittelijoiden tapaamisesta saamani ilmapallotkin kuvaan. Täytti pienikin taas kuukausia, onhan siinäkin syytä juhlaan.

Heliumilla täytetyt pallot kestää todella pitkään. Nämä pallot roikkuvat meillä vielä katossa. Pallot ovat muuten kiva lahja pienelle ja niistä on ollut paljon iloa. Muistakaa,että pallojen kanssa pitää olla varovainen, sillä poksahtanut pallo voi nopeasti olla pienen suussa. Onneksi kivoin leikki on ollut, että pieni laskee pallon vapaaksi ja se kiivetään hakemaan katon rajasta yhä uudelleen ja uudelleen.


On muuten pakko antaa kehuja noille Juhlahumuan täytetyille ilmapalloille! Palloista on riittänyt iloa meille joka päiväksi ja pieni on hihkunut onnessaan palloleikeissä. Niissä on kestänyt heliumit sisällä nyt kaksi viikkoa ja vieläkin meillä on kaksi ilmapalloa roikkumassa katonrajassa. Lauantaina kauppakeskuksesta saatu ilmapallo tippui lattialle jo seuraavana päivänä.  Pitää vaan ihmetellä millähän taika-aineilla Juhlahumuan ilmapallot kestää? Se onkin hyvä pitää mielessä, että palloissa on eroja. Olisi hirveän harmillista jos juhliin tarkoitetut ilmapallot viistäisivät lattioita jo juhlapäivänä.

Ilmapalloista puheen ollen, niin älkää laskeko niitä vappuna vapaaksi taivaalle liitelemään. Ne ovat lopulta jonkun linnun kurkussa tai roskaamassa luontoa. Tästä oli puhetta myös hääryhmässä.  Telkkarissa oli näytetty pätkä jossa häävieraat vapauttivat satoja ilmapalloja taivaisiin. Hommaa ei selvästikään ollut ihan loppuun asti ajateltu. Murr, murrr!

Hyvää alkanutta viikkoa ja hyviä vappuvalmisteluja!

Mokkapala on suosittu herkkua! Se on aina niin hyvää ja maistuu melkein takuuvarmasti.

Maidoton mokkapalaresepti


Ainekset:

Pohja:
150g Keiju laktoositonta margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl soijamaitoa


Kuorrutus:
n. 3 dl tomusokeria
1-2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl sulatettua laktoositontan/maidotonta margariinia
2-3- rkl vahvaa kahvia
Muutama pala tummaa suklaata


Koristeeksi:
Vaahtokarkkeja


Valmistusohje:

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen ja levitä leivinpaperi pellille.

Ota munat pöydälle lämpiämään.

Sekoita vehnäjauho, kaakaojauho, vaniljasokeri ja leivinjauhe keskenään.

Vatkaa sokeri ja margariini vaahdoksi.

Lisää munat yksi kerrallaan ja vatkaa kunnes vaahto on paksua ja tasaista.

Sekoita taikinaan jauhoseos siivilän läpi ja sekoita.

Lisää soijamaito taikinaan ja sekoita.

Levitä taikina pellille ja laita uuniin.

Anna paistua uunissa 30 minuuttia.


Kuorrutus:
Sulata suklaa ja margariini.

Keitä oikein vahvaa kahvia.

Lisää tomusokeri ja kaakao sulaan suklaaseen ja margariiniin. Sekoita.

Lisää kahvi ja sekoita. Jos kuorrute on liian löysän oloista lisää tomusokeria ja sekoita, kunnes seos on paksua ja tasaista. Itse sekoitan kumikaapimella.

Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle. Jos pohja ei ole jäähtynyt kuorrute sulaa päälle ja imeytyy pohjaan.

Anna täytteen hiukan jäähtyä ja kovettua ja  koristele vasta sitten.





Ihanaa vapun odotusta! Tänään taidan laittaa simat tulolleen.



Tässä lisää herkkubuffee ideoita!


Eiko ollutkin sievä postaus. Osallistun tällä Pienen Linnun Makrotex-haasteeseen, jonka aiheena on NÄTTI.




18 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Voin kuvitella miten hauskaa pienestä on päästää pallo kohoamaan ilmaan yhä uudelleen ja uudelleen. :)
    Mitä, ovatko mokkapalatkin ruotsalaisten keksintö?
    Tuo lopun huomautus ilmapalloista oli tärkeä. Tuntuisi tosiaan upealta lähettää paljon palloja liitelemään taivaalle, mutta eivät ne häviä taianomaisesti itsestään, vaan päätyvät roskiksi jonnekin.
    Mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain mokkapalatkin ovat tulleet meille Ruotsista. Ja ne ovat kai alkujaan reseptikirjassa Sju sorters kakor vuodelta 1945. Pieni kyllä rakastaa ilmapalloja ja ne riemun kiljahdukset ovat kyllä mannaa äidin korville.
      Onneksi hääryhmässä tuli tuo asia esiin, sillä olisi kyllä kurjaa jos ilmapallojen karkuun päästämisestä tulisi trendi. Eihän sitä heti ajattele kivojen juttujen nurjaa puolta. Niin ja onhan ne pallot kivempia ihan juhlatilassa ja juhlien jälkeen lasten ilona. Hyvää viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Oih ja nam! :P Mokkapaloja sanon suklaapelliksi ja se on sellainen aina suosikkiherkku. Mutta en oo koskaan ajatellutkaan, et siihen vois laittaa vaahtiksiakin. Ja jos laittais sen kuorrutuksen lämpöisenä siihen, nii sulais vaahtikset. Taidanpa tekaista joku kerta vaahtokarkein koristelun. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaapelti on kyllä hyvä sana tuolle. En uskaltanut koko peltiä tehdä, kun olisin syönyt kaiken ihan huomaamatta. Olen joskus laittanut kuorrutuksen liian lämpöisen pohjan päälle ja se imeytyi pohjaan ettei kuorrutusta näkynyt. Hih enpäs ajatellutkaan mitä jos kuorrutus olisi lämmin.. isoja vaahtokarkkeja voi pilkkoa ja niihin kun laittaa tomusokeria niin ne vielä irtoavat toisistaan.

      Poista
  3. Nami nami. Suloinen kuva pikkuisesta ilmapallon kanssa.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Hiih, pieni ja pallot olivat saaneet kyllä aikamoisen suklaakuorrutuksen, onneksi suklaata ei ole enää katossa. Ei noita herkkuja kyllä pienelle uskalla pientä maistiaista enempää antaa.

      Poista
  4. Herkkuja ja vallan nätisti, tai oikeastaan herkullisesti kuvattuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Kiitos tuli hyvä mieli kommentistasi! Mokkapalat itsessään ei ole mitään ylisievää kuvattavaa. Oikeastaan suklaajuttujen kuvaaminen niin että ne näyttävät muultakin kuin ruskealta epämääräiseltä kasalta on ollut kyllä aika vaikeaa minulle vielä. Kuvien vuoksihan meillä vaan leivotaan ;)

      Poista
  5. Nyt oli nättiä ja herkkua :)

    VastaaPoista
  6. Oi että, nyt on kyllä herkullisen näköinen kakku. En tiennytkään, että se on ruotsalainen. Koskahan olen viimeksi tehnyt mokkapaloja, siitä on aikaa. Nuo vaahtokarkit antaa kyllä kivan säväyksen koristeena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itseasiassa tiennyt minäkään. Ihmettelin vaan pienenä miksi niiden nimi on Ruotsin parhaat neliöt. Mokkapalainnostus on kyllä tosi tarttuvaa, ei tarvitse kuin kuulla että joku on tehnyt, niin tekee jo mieli paloja. Ne on niin hyviä!

      Poista
  7. Niin kauniita ja tunnelmallisia kuvia!
    Sama addiktio täällä, paketti jäätelöä menee helposti alas, eikä tee tiukkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♡ Ihana etten ole yksin herkkuaddiktioni kanssa, meitä sokerihiiriä on varmaan aika iso joukko.

      Poista
  8. Wau nam, mitä herkkua ja muutenkin ihana postaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos! On kyllä näitä herkkuja ollut liiankin kanssa. Nyt olo muistuttaa lähinnä Jabba The Huttia. Hyvää vappua!

      Poista
  9. Meillä kotona sanottiin mokkaruudut, anoppilan väki puhuu mokkapaloista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡