tiistai 19. toukokuuta 2015

DIY vieraskirja häihin

Anna vieraillesi vapaus luoda

Voit askarrella vieraskirjan häihin itse. Tarvitset vain kuittikansion, akvarellipaperia ja luovaa mieltä.

Kävin etsiskelemässä sopivaa vieraskirjaa kirjakaupoista. Vieraskirjat olivat kyllä asiaansa ajavia, mutta silmää ne eivät miellyttäneet. 

Tuijottelin epätoivoissani hyllyjä jos jonkinlainen ahaa-elämys iskisi. Ja niin se iskikin. Kansioiden keskellä lojui sympaattinen hyvinkin arkinen ja tylsä kuittimappi. Minusta se oli hyvin kaunis. Ostin nivaskan akvarellipapereita ja puuvärit Suomalaisesta Kirjakaupasta. Sitten olikin kiire kertomaan sulhaselle ideasta.

Ideani oli että vieraat saisivat luoda itse oman sivunsa maalaten vesiväreillä ja kirjoittaa tervehdyksensä. Tervehdyksistä koostuisi ihana muisto: kansiollinen taideteoksia. Sulhanen piti ideasta mutta jouduimme vastakkain realismin kanssa. Vieraskirjaan saisi halutessaan taiteilla puuväreillä. Emme  halunneet sotkua kartanoon, jossa on ihan oikeita taideteoksia esillä. Kamalaa olisi että kävisi: hups meni vähän vesiväriä Gallen Kallelaan.

Lopulta vieraat kirjoittivat vierakirjaan totuttuun malliin, rutiinin omaisesti. Joku saattoi jotakin piirtää puuvärikynällä. Ehkä asia olisi toinen jos olisimme kehottaneet vieraita enemmän taiteiluun, mutta nautimme mielummin päivästä. 

Sulhanen askarteli sulkakynän vieraskirjan kaveriksi kynästä, teipistä, koristenauhasta ja strutsinsulasta. Mustepullon ja kalligrafiakynän yhdistelmä tuntui myös katastrofin alulle. Strutsinsulka löytyi Aprilli-naamiaiskaupasta.

Heitän tämän idean elämään, jos joku ottaa omaksensa. Palkkioksi pyydän kommenttikenttään linkkiä omaan kuvaasi missä näkyy teidän versio ja toteutus. 

Mainos:
15% alennus yli 100 euron tilauksesta
Koodilla SP15HEINA 15% alennus yli 100 euron tuotteista. Koskee new collection/uutuudet merkattuja tuotteita.
SP15HEINA
Ei koske alennettuja tuotteita tai partnerituotteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡