tiistai 12. toukokuuta 2015

Vinkkejä hääpaikan valintaan

Hääpaikat Jyväskylän lähistöllä, Hääpaikkalista


Huomasimme että hääpaikkojen hinnoissa oli suuria eroja ja ne vaihtelivat sen mukaan kuuluiko tarjoukseen pitopalvelu. Aluksi etsimme hääpaikkaa Jyväskylästä, jossa ei olisi A-oikeuksia (Viron tuontiviinoja varten) ja johon  voisimme valita oman pitopalvelun. Laskeskelin miten paljon pitäisi askarrella koristeita ja somisteita juhlapöytiin että jotkut tilat olisi saanut hiottua loistoonsa. Sain vielä hyvän tarjouksen sukulaiseltani pitopalvelusta. Alkoholin kanssa tulimme siihen johtopäätökseen että muutama lasi viiniä ja kuohuvaa riittää häissämme tarjoiluksi ja sitä varten ei tarvitse lähteä juotavaa hakemaan yli meren. Se oli hyvä päätös.

Yllätyksekseni mielestäni edullisin ja isotöisin oli lopulta vaihtoehtona kallein. Eli vaatimaton juhlapaikka vuokrineen ja koristeluineen, tutun pitopalvelu, matka viroon, tuontijuomat ja hirveä työ tulisi lopulta kalliimmaksi. Kaunis ja stressitön juhlapaikka pitopalveluineen ja alkoholi tarjoiluineen oli lopulta meidän valinta.

Kun hääpaikan juhlatila on kauniisti sisustettu tilaa ei tarvitse koristella.


Juhlapaikan hintaa tulisi laskea kokonaisuus yhteen ja tehdä vertailu vasta sitten.

Juhlatilasta kannattaa tehdä seuraava vertailu laskelma:

Juhlatila   _______ e
Ruoka  henkilömäärä x _________ e
Juomat henkilömäärä x _________ e
Koristeet (vaihtelee tilan juhlavuuden mukaan) _______ e
Yhteensä:   _______ e

Muutamia huomion arvoisia asioita ovat myös henkilökunta, paikoitus ja majoitus. Juhlapaikan siisteys ja puhtaus oli myös tärkeää. Joidenkin juhlapaikkojen vuokra-aika alkaa liian myöhään ja loppuu liian aikaisin, jolloin siivoukselle ei jää tarpeeksi aikaa ja se myös näkyy. Kyselin tuttavilta kokemuksia eri paikoista ja juhlista, sillä pitopalveluun pitää pystyä luottamaan kuin muuriin.

Tässä muutamia linkkejä hääpaikoista Jyväskylässä:
Kahvila Muisto / Toivolan vanha piha
Vanha Freda
Karlvik Peurunka, Laukaa
Kuokkalan kartano
Taulun kartano , Toivakka 
Lutakon Leidi
Turkkilan tila, Muurame
Hiekkaharjun kartano, Konnevesi
Hirvivuoren kartano, Muurame
Tapiola-talo, Keljo Jyväskylä
Nikolainkulma, Jyväskylä
Ilveslinna, Jämsänkoski





Täältä löytyi hyvä keskustelua ja hääpaikkoja Jyväskylän seudulla: http://www.naimisiin.info/yhteiso/topic/12848-jyv%C3%A4sseutu/page-3

Tähän on kerätty matkailupaikkoja Keski-Suomessa: http://www.keskisuomi.net/index.php?m=maaseutumatkailu&lang=fin



Olen kirjoittanut paljon juttuja häistä ja niiden suunnittelusta. Käy kurkkaamassa lisää hääjuttujani tästä linkistä. Onnea häiden suunnitteluun! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡