lauantai 9. toukokuuta 2015

Hääsuunnittelulle raamit, aikatauluta häiden tehtävälista

Häiden tehtävälista selkeytyy kun asioille annetaan päivämäärät


Häät on selkeästi johdettavissa, niin kuin mikä tahansa projekti. Häille on selkeä päättymispäivämäärä ja erilaiset tavoitteet. Häät voidaan jaotella osaprojekteiksi ja antaa näille vastaavat, tavoitteet ja aikataulut. Siksi en hirveästi stressannut häistäni, sillä asiat soljuivat suunnitelmallisesti. Aloitimme budjetin laadinnalla, jotta meillä olisi käsitys mihin meillä on varaa. Tärkeintä oli että me molemmat saimme omat unelmahäämme. Meillä oli päätavoitteena kauniit, ylelliset teemahäät joissa vieraat voivat saada elämyksiä. Tavoite oli että pitopalvelu hoitaa tarjoilun ja juhlapaikka on valmiiksi upea ja edustava. Juhlapaikan tuli olla lähellä kotia.

Häiden askartelut, leipomiset ja suunnittelu eivät stressaa, kun häistä on tehty tehtävälista ja aikataulu. Näissä pitää olla realisti ja karsia pois epäolennainen.

Meidän häätehtävälista:

  • Yleinen hääkartoitus ideoiden keruu: blogit, lehdet ( tämä jatkuu koko pro. ajan)
  • Säästäminen
------------------------------------------------------ 6 kk+ 1 pv - 12 kk  ennen häitä
  • Kaason ja Bestmanin valinta
  • Hääbudjetti
  • Alustava vieraslista ja vieraiden lukumäärä
  • Häiden teeman valinta
  • Hääpäivän valinta suunnilleen
  • Juhlapaikkojen etsintä
  • Pitopalvelun etsintä jos juhlapaikka ei sido pitopalveluun
  • Hääkirkon etsintä
  • Sopivan päivän valinta ja varaukset kirkko, pappi, juhlapaikka, pitopalvelu
  • Kuntoiluharrastuksen aloitus ja kiinteytys
  • Morsian välttää muiden kuin olkaimettomien toppien käyttöä (rusketusrajat)
  • Muutokset ruokavalioon
  • Hääkutsujen teko

-------------------------------------------------- 3 kk +1 pv - 6 kk eh.

  • Avioliiton esteiden tutkinta kirkkoherranvirastossa
  • Morsiamen hääpuvun valinta ja hankinta
  • Sulhasen puvun valinta ja asusteet
  • Morsiamen asusteet: huntu, laukku, kengät, korut
  • Hääkutsujen lähetys
  • Hääkampaajan varaus
  • Meikkaajan varaus (Varaa joka tekee kotikäyntejä)
  • Hääauton varaus
  • Häävalokuvaajan varaus

------------------------------------------------------- 1 kk +1 pv - 3 kk eh.

  • Kaason, Bestmanin, morsiamen äidin vaatetus
  • Vihkisormusten hankinta
  • Koristeiden suunnittelu ja ohjeiden haku
  • Koristetalkoot
  • Hääkimppu ja kukkien suunnittelu ja harjoittelu
  • Ulkomaan nettitilaukset
  • Tarjoilun ja kattauksen suunnittelu
  • Hääohjelman suunnittelu
  • Vastaukset hääkutsuihin ja lopullinen vierasmäärä
  • Hääohjelmavaraukset
  • Tarjoiluvaraukset

---------------------------------------------------- 15 pv - 1kk eh.

  • Varauksien varmistaminen
  • Meikkauksen opettelu Youtubesta Plan-B (meikkaaja perui)
  • Meikkien hankinta
  • Häämatkan varaus
  • Polttarivalmistelu (lista kutsuttavista polttareihin)
  • Äänentoistolaitteiden varaus

-------------------------------------------------------------- 8 pv - 14 pv eh.

  • Polttarit
  • Asusteiden hankinta sukat yms.
  • Pöytäohjelmien ja Menun teko
  • Häämarssin, virsien ja vihkikaavan valinta
  • Vihkipapin ja kanttorin tapaaminen
  • Kuulutuksien kuuntelu
  • Plaseeraus, pöytäkartat pitopalvelulle
  • Häävalokuvien suunnittelu 

---------------------------------------------------- 3 - 7 pv eh.

  • Parturi, hiusten leikkaus, värjäys
  • Morsiamen koekampaus
  • Hääpukujen sovitus
  • Aikataulun täsmäytys hääaamuksi
  • Ihonhoito
  • Tienvarsikylttien teko
  • Kukkien nouto ja pöytäkukkien teko
  • Omien tarjottavien valmistus
  • Paikkakorttien teko
  • Viimehetken hankinnat
  • Äänentoiston nouto

-------------------------------------------------- 2 pv eh.

  • Sulhasen parranajo
  • Tavarat juhlapaikalle
  • Koristelu
  • Viimehetken asiat pitopalvelun kanssa
  • Kukkavieheiden teko
  • Aikataulusta keskustelu Bestmanin kanssa
  • Morsiuskimpun teko
  • Tiekylttien vienti
  • Valan opettelu
  • Morsiamen käsilaukun pakkaus
  • Kunnon yöunet ja syöminen

------------------------------------------------- 1 pv häihin

  • Valmistautuminen
  • Matka kirkkoon
  • Nyt mennään! Nauttiminen päivästä
  • Älä murehdi siitä mikä unohtui

--------- Häät

  • Purku ja siivous ja palautukset
  • Kaaso ja Bestman + apulaisten kiitoslounas
  • Häämatka
  • Valokuvien keruu
  • Valokuvien teettäminen
  • Kiitoskorttien lähetys
  • Muistelu

------------------- Häiden jälkeen


Olen iloinen jos jätät kommentteihin mitä häiden tehtävälistasta vielä puuttuu.

7 kommenttia:

  1. Very good article. I am facing some of these issues as well..

    VastaaPoista
  2. I was suggested this blog by my cousin. I
    am not sure whether this post is written by him as no one else know such detailed about my difficulty.

    You're wonderful! Thanks!

    VastaaPoista
  3. Awesome issues here. I am very satisfied to look your article.
    Thank you a lot and I'm taking a look forward to contact you.
    Will you please drop me a mail?

    VastaaPoista
  4. Hi there I am so excited I found your website, I really found you by
    mistake, while I was searching on Digg for something else, Nonetheless I am here
    now and would just like to say kudos for a tremendous post and a all round thrilling blog
    (I also love the theme/design), I don't have time to read through it all at the
    moment but I have book-marked it and also added your RSS
    feeds, so when I have time I will be back to read much more, Please
    do keep up the excellent work.

    VastaaPoista
  5. I just couldn't depart your site prior to suggesting that I really loved the standard info a person supply
    to your guests? Is going to be again steadily in order
    to inspect new posts

    VastaaPoista
  6. This post will help the internet people for setting up new web site or even a weblog
    from start to end.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi! Thank you! I' m glad that this page heips you to plan your wedding. Here is a free wedding planner: http://belleepoquewedding.blogspot.com/2016/07/ilmainen-haaplanneri-haiden.html and English version is in Crocus Papers page. I hope you love this too!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡