tiistai 18. elokuuta 2015

Korttiaskartelua rippijuhliin (sisältää ale koodin! )

Ysäri kasettikortti rippikoululaiselle

Rippikorttia koristaa aaltopahvista ja paperista leikelty kasetti.

Aurinkoisena viikonloppuna ajelimme taas kohti Lahtea. Meidät oli kutsuttu mukaviin rippijuhliin ja viemisiksi meillä oli itse tehty kortti. Matka meni mukavasti sillä pieni nukkui koko matkan ja minulla oli aikaa räplätä puhelinta. 

En tiedä miksi, mutta en osaa askarrella maskuliinista korttia ja miespuolisille olen mielessäni askartelemassa rekka-autokorttia. Onneksi pieni oli levittänyt tavaraa ympäriinsä ja löysin jalkani alta vanhan C-kasetin. Kyllä meilläkin on siistiä vain sillä alueella missä kuvaan, ja pienen pyörremyrskyn lailla tavarat leijailevat siivoamisen jälkeen "paikoilleen".

Kortin takaosaan liimasin koristellun kirjekuoren
lahjarahaa varten. Korttikirjekuori samassa paketissa.


Muistin siis kasetista omat rippikoulumuistoni ja olin jo leikkaamassa pahvista kasettia. Perhosmies komppasi minua ja luetteli mieleen tulevia virsiä, niitähän siellä rippikoulussa kuunnellaan! Toivoimme saajan suhtautuvan meihin ja höpsötykseemme huumorilla. 

Kun kortti oli valmis rahataskuineen tajusimme että tietääkö nykypäivän rippikoululainen mikä on C-kasetti?

Oli mukavat juhlat ja serkut pääsivät näkemään toisiansa. Sain myös todella ihanan kakkureseptin, jota pitää kokeilla piakkoin. 

Matkalla Lahteen ja kasetti-inspiraatio. Meillä ei muuten ole toimivaa kasettisoitinta.  

Synttärivalmisteluja


Meillä alkaa nyt pienen 1 -vuotis syntymäpäivien valmistelu. Juomat ovat nyt sihisemässä, tarjoilusuunnitelma on tehty ja lähipäivinä leivotaan juttuja puolivalmiiksi pakastimeen. Kiirettä siis luvassa. Tilasin jo kakkukoristukset yhdestä nettikaupasta, toivon että ennättäisivät ajoissa.

Minun tekisi niin mieli tilata Pip Studion kerroskakkuvati synttäreille. En raaskinut sitä ostaa alennusmyynnistä, vaan myöhästyin. Synttäreiden teemana on teekutsut ja vati sopisi hyvin kuppieni kanssa. Designwest nettikaupasta niitä on vielä saatavilla ja muitakin Pip Studion tuotteita. Nettikaupassa on muutakin teekutsuihin sopivaa: astioita ja sisustusjuttuja.

http://www.designwest.fi/tradetracker/?tt=19146_12_218929_&r=%2Fcategory%2F27%2Fpip-studiohttp://www.designwest.fi/tradetracker/?tt=19146_12_218929_&r=%2Fproduct%2F680%2Fkerrosvati-khaki-pip-studio
Kerrosvateja on vielä myynnissä Designwestillä. Sain sinne hyvän alekoodin!
 -10% alennuskoodilla DESIGNWEST. Koodi on voimassa kampanja-ajan 13.-23.8.2015

2 kommenttia:

  1. Hauskoja sympaattisia yksityiskohtia korteissa. Mustekynällä kirjoittaminen antaa juhlallisen lisän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Rita! Kiitos paljon! Yritin hakea teksteissä sitä tapaa millä nuorena me koristelimme tussilla koulukirjoja.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡