sunnuntai 2. elokuuta 2015

Herkkunaposteltavat valkosuklaapopkornit

Ihania tarjottavia synttäreille, leffailtaan tai häiden herkkubuffaan

Nami nami popkornit ovat hyviä pelkästäänkin, mutta erityisen hyviä ne on kun ne kuorruttaa valkosuklaalla ja karpaloilla.  Popkornit ovat nyt tarjolla Riihimäen Koti-tölkeissä, jotka ovat suunnitellut Hans Nyqvist.

Piti poksautella popkorneja ja sulatella päälle oikein namia valkosuklaata. Tuli taas ihan kamala naminälkä eikä kotona ei ollut taaskaan mitään hyvää. Olin unohtanut kirjoittaa meidän häätarjoiluista. Muistin vasta kun laitoin jyvät kattilaan, että näitä itsetehtyjä herkkuja väkersin häitä edeltävinä päivinä. Minusta popkornit ovat parhaita kun ne tekee itse kattilassa. Näitä saa kerralla tehtyä ison määrän, mikä on minulle aika huono juttu. On vähän kuin Nigellan keittiössä.

Valkosuklaalla ja kuivatuilla karpaloilla kuorrutetut popkornit ovat superhyviä herkkubuffeen tarjottavia. Halusin herkkutarjoiluun herkkuja joita olisi voitu käyttää 1900-luvun alussa. Popkorneilla koristeltiin joulukuusia jo Victorian-aikakaudella ja varmaankin popkorneja on näkynyt Suomessakin Amerikan tuliaisena. Vierailta tuli kehuja näistä suolaisista ja samalla makeista herkuista.


Historiallisia popkornimainoksia 1900-luvun alusta. Kauniita mainoksia nämä Giggles  ja Oh My

Valkosuklaapopkorniresepti  (3 l kattila)


Raaka-aineet

1/2  pussillista popkornijyviä 
1 dl rypsiöljyä
2 levyä Pandan valkosuklaata
1 dl kuivattuja karpaloita

Valmistusohje

Laita kannellisen kattilan pohjalle öljy. Laita kattila liedelle ja käännä lämpö täysille. Anna öljyn kuumentua kunnes öljy alkaa höyrytä. Lisää popkornijyvät ja laita kansi päälle. Heiluttele kattilaa, jotta jyvät levittyvät tasaisesti öljyyn. Kun popkornit alkavat poksahdella ota liesi pois päältä. Ravistele kattilaa, jotta jyvät tippuvat pohjalle ja kypsyvät paukkumaan öljyssä. Kun poksahtelua ei enää kuulu siirrä kattila pois levyltä. Anna jäähtyä hieman.

Tai 

Pistä pussillinen mikropopkorneja mikroon. Tee popkornit pussin ohjeiden mukaan. Suklaata ja karpaloita menee nyt puolet vähemmän.

Sulata suklaa vesihauteessa.

Pilko kuivatut karpalot ihan pieneksi.

Vuoraa iso vuoka leivinpaperilla. Ripottele siihen ensimmäinen erä popkornia ja levitä roiskutellen valkosuklaata ja karpalohippusia. Hämmennä hiukan puhtaalla kädellä. Nosta setti ylös leivinpaperin kanssa uunipellille kuivumaan. Tee seuraava popkornierä.

Anna suklaan jähmettyä pöydällä tai jääkaapissa. Tarjoile tai syö hyvän leffan tai kirjan kanssa!


Popkorneja voi maustaa toffeella, tavallisella suklaalla, sokerikuorrutteella. Kuivatun karpalon voi korvata esim. banaanilastuilla. Vaihtoehtoja on. Popkornit ovat helppotekoinen ja maistuva naposteltava häiden herkkubuffaan. Suolattomana niitä voi antaa sormiruokailuun tottuneelle taaperoille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡