torstai 6. elokuuta 2015

Potkukakku maistui mansikalta

Juustokakkua ilman pohjaa keliaakikko työkavereille

Lomalta paluun herkut työpaikan keliaakikoille. Herkut on näppärä tehdä kertakäyttömukeihin ja kuljettaa työpaikalle. 

Palasin siis maanantaina lomalta kerroin siitä jo täällä: Lomaltapaluu katastrofi, töitä ei ollutkaan. Kirjoittelin postausta jo etukäteen valmiiksi ja nyt kun asia meani miten meni, muutin tekstiä hieman.

Paluuta varten leivoin erilaisen juustokakun. Kakun idea oli että se pysyisi hyvin koossa, vaikka sitä liikuttelisi ja täyte olisi sellaisenaan hyvää keliakiasta kärsiville työkavereille. Muille kasaisin juustokakun ihan siihen peruskakkupohjaan. Tämä on hyvä resepti vaikka piknikille.

Varmasti kaikille häitä järjestävälle tulee eteen ruoka-aineallergiat. Ne on hyvä muistaa kysyä jo hääkutsussa. Vieraat voivat ilmoittaa allergiansa samalla, kun ilmoittavat saapuvansa häihin?

Onko sinulla RSVP tai Vastausta pyydetään-kutsuja tullut? Nyt kipin kapin ilmoittautumaan juhliin!

Juustokakusta voi erottaa osan gluteenittomiksi herkuiksi

Erikoisen juustokakusta tekee että siinä oli käytetty tuorejuuston ja kerman lisäksi kermaviiliä. Kermaviili tuo täytteeseen happamuutta, jolloin täyte sopii jälkiruokana syötäväksi ilman erillistä kakkupohjaa. Kakkuun ja gluteenittomaan jälkkärin väliin tein tuoreista mansikoista soseen joka toi mansikkaisuutta ja väriä.

Ennen kakun kasausta otin erilleen jälkiruoassa käytettävän moussen ja mansikkasoseen, jotta kakkupohjan osia ei pääse mousseen. Otin puhtaan kulhon ja lusikat tätä varten.

Päätin pakata gluteenittomat herkut kertakäyttökuppeihin. Lusikoin ensin mansikkasosetta pohjalle ja päälle kaadoin juustokakkutäytettä. Koristelin pinnan mansikoilla ja fudgen palasilla. Olin näistä niin iloinen! Olen tuntenut syyllisyyttä siitä että, keliaakikoille ei ole tarjolla muuta kuin jäätelöä. Jos sitäkään.




Kun puolet kermasta korvaa kermaviilillä juustokakku ei maistu niin raskaalle. Kakku on mehukas ja hapan aikuiseen makuun.

Mansikkainen potkukakku-resepti

Ainekset:

POHJA

Sokerikakkupohja:
3 munaa
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

TÄYTE
4 liivatelehteä
50 g Buttersby fudgea hippuina
2 dl vispikermaa
2 dl kermaviiliä
1 sitruunan mehu ja kuori
1 limen mehu ja kuori
200 g Philadelphia tuorejuustoa
1 dl sokeria

MANSIKKASOSE
2 dl mansikoita
1 rkl sokeria
3 tl vettä

KORISTELUUN
mansikoita, fudgehippuja


VALMISTUSOHJE POHJA
Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Ja voitele kakkuvuoat . Sekoita kakkupohjan kuivat aineet keskenään, leivinjauhe, leivinjauhe, vaniljasokeri.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, kunnes vaahto on valkoista ja saat kirjoitettua nimesi vaahdon pintaan. Lisää siivilän läpi vaahtoon jauheseos. Sekoita varoen esim. kumikaapimella. Kaada kakkutaikina voideltuun irtopohjavuokaan.

Paista 175 asteessa n. 30 min, kunnes kakkupohja on kypsä. Yleensä kakku on valmis kun kakun tuoksu leijailee olohuoneeseen. Voit tarkistaa tikulla onko kakku kypsä. Ota uunista, kumoa leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä. Leikkaa kakkupohja kahteen kerrokseen.

Pese vuoka.


MANSIKKASOSE VALMISTUSOHJE

Soseuta mansikat, sokeri ja vesi blenderissä tai soseuta sauvasekoittimella.


TÄYTTEEN VALMISTUSOHJE

Liota liivatelehtiä runsaassa kylmässä vedessä 5 - 10 min.

Liuota liivatelehdet kuumaan sitruuna-lime-mehuun . Jäähdytä hieman.

Sekoita keskenään tuorejuusto, kermaviili, appelsiininkuori ja sokeri.

Lisää liivateseos hieman jäähtyneenä.

Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää kermavaahto juustoseokseen kevyesti sekoitellen.

Lisää fudgehiput. Anna vaahdon jähmettyä hiukan.

Valmista kakun kostuke ruokalusikallisesta mansikkasosetta, vettä ja sokeria. Kostuta kakkupohja. 


KASAUS

Lisää kakkukerros irtopohjavuokaan kakkupahvin päälle.
Levitä mansikkasose kakkukerroksen päälle.
Kaada sitten puolet juustokakkumoussea vuokaan kakkukerroksen ja soseen päälle. 

Lisää toinen kakkukerros ja kostuta pohja.

Kaada loppu juustokakkumousse kerroksen päälle tasaisesti. Voit kokeilla pursotusta oikein isopäisellä tyllalla, vaarana on että hiput eivät mahdu tyllasta läpi. 

Voit koristella päällisen vaikka heti halkaistuilla mansikoilla.

Anna kakun hyytyä mieluiten seuraavaan päivään jääkaapissa.

Irrota kakku varovasti vuoasta, vaikka työpaikalla. Kun kakku on vuoassa se on helppo kuljettaa paikasta toiseen ja siirtää kylmään.

Lomaltapaluukakusta tuli sitten lopulta potkukakku.

Miten kakulle kävi?

Noudin kakun palaverin päätteeksi työpaikan jääkaapista, gluteenittomine herkkupurkkeineen. Pakkasin kakun kylmälaukkuun ja keräsin tavarani toimipisteeltä. Hyvästi työ ja tervetuloa uusi elämä! Söimme kakun hyvällä ruokahalulla kavereiden kanssa sitten kotona. Pitihän tätä vapautta vähän juhlia.

Nuo gluteenittomat herkut löysin vasta nyt omasta jääkaapista. Voikohan näitä enää syödä?



8 kommenttia:

  1. "Potkukakku" - matavaa mustaa huumoria, hatunnosto sulle asenteestasi! Ja kakku näyttää kerrassaan herkulliselta, nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reseptiä saa jakaa :) Näin ne nimet syntyvät!

      Poista
  2. Nakukakku oli kyllä hyvää, ehdottomasti pääsee meidän hääkakkubufeeseen! Olisko sulla ideaa gluteenittomaan JA laktoosittomaan helppoon hääherkkuun? Meillä kun yksi vieras on sellainen.
    Pitopalvelu hoitaa hänelle kahvipöytään syömistä, mut olis kiva huomioida hänet tekemällä itsekin jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tämä ajatus laktoosittomasta ja gluteenittomasta herkusta jo mielessä. Ehkä kokeilisin soya-jugurttiin sekoittaa hedelmiä ja liivatteella hyydyttää. Sen päälle hyydytettävä smoothie. Kannattaa kurkata raakakakkureseptejä, siellä myös hyviä.

      Hyvä että mun reseptistä on teille iloa!

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, minäpä vilkaisen! :)

      Poista
    3. Hmm.. avokadoa, sokeria ja mustikkaa blenderiin niin tulee ihanaa jälkkäriä.

      Poista
  3. Tästä saakin hienon idiksen mukaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡