perjantai 17. heinäkuuta 2015

Meidän häämatka

Häämatka Turkin Sideen ☆☆☆☆☆

Meidän häämatka Turkin Sideen. Paras loma ikinä!

En ole vielä kertonut häämatkastamme. Varasimme matkan Turkin rannoille. Moni varmaankin nyt tuhahtaa epätrendikkäälle häämatkavalinnallemme, mutta voin kertoa kymmenen hyvää syytä kohteelle. Kohteemme oli Side ja hotellina Side Star Elegance silloinen Asteria Side, matkanjärjestäjänä Nazar. Matkaan lähdettiin pari päivää häiden jälkeen.

1. Matka-aika ja matkustushuolettomuus. Jyväskylän Tikkakosken lentoasema on kuin lähtisi lennolle yksityisellä koneella. Pienen lentokentän mukavuutena on että lentoasemalla ei tarvitse jonottaa. Oman auton voi jättää näppärästi parkkiin ja astuessasi lentoasemalle sisään olet jo melkein koneessa. Tiesittekö että jos lentomatkustamiseen menee päivä ja siihen lisäksi automatkat, voi lomasta pahimmillaan mennä 4 päivää matkantekoon, ihan hirveää haaskausta.

2. Halusimme mahdollisimman stressivapaan häämatkan, jolloin emme halunneet huolehtia mistään. Halusimme että ruoka ja juomat ovat tasokkaita, mutta niitä ei tarvitse erikseen hakea ja huolehtia. Halusimme että rahasta ei tarvitse välittää tai laskea, sillä sitä oli tehty jo häiden suhteen. Valitsimme All Inclusive 5 tähden hotellin, jossa ihan kaikki sisältyy hintaan. Kun täällä hotelli on 5 tähden hotelli, se sitä myös on.
Apollonin ja Athenan temppelit sijaitsevat Siden kärjessä. Temppelit ja ampfiteatterit olivat kävelymatkan päässä hotellista.

3. Siden historia on todella pitkä. Halusimme tutustua rannikon historiaan ja kävellä samoja polkuja kuin Aleksanteri Suuri joukkoineen. Sidessä on ollut kulttuuria jo 2700 vuotta ennen meitä ja siellä on vielä nähtävillä muistoja eri valloittajista. Temppeliraunioita, amfiteattereita, akvedukteja muinaisia kaupunkeja ja hylättyjä rakennelmia. Nämä kaikki on nähtävissä Sidessä, kulman takana kaupoista ja ravintoloista. Täällä ovat olleet kreikkalaiset, makedonilaiset, egyptiläiset, roomalaiset ja joku hurja mies norsuineen. Täällä ovat olleet miltein ne kaikki, joista olemme lukeneet historian kirjoista.
Upea ranta ja lämmintä merivettä.  

4. Ranta ja aurinko! Aurinko ja rusketus on taattu, jos matkalle lähtee elokuussa. Merivesi on lämmintä ja rannat ovat siistit. Aurinkovarjon alla voi viettää päivää, välillä voi nousta syömään tai hakemaan lisää drinksuja, hedelmiä tai jäätelöä. Rannalla voi etsiä kauniita kiviä tai simpukoita, sukeltaa aaltoihin ja olla lämpimän meriveden kannateltavana. Ihana aivottomuuden tila.

Manavgat joki virtaa vuorilta alas smaragdin vihreänä. Jokea ympäröi vehreät metsät ja pellot viljelyksineen.

5. Seikkailu! Meidän seikkailu oli bussiretki hieman epämääräisellä avobussilla vuoristoon. Bussiretkellä puhuttiin saksaa ja opas lupasi puhua saksaa hieman kovempaa, jotta mekin ymmärtäisimme. En tosin osaa saksaa, mutta juttelin sujuvasti muiden bussimatkalaisten kanssa ja ymmärsimme mieheni kanssa mitä opas halusi kertoa. Ehkä olen entisessä elämässäni ollut saksalainen, ken tietää.  Kävimme katsomassa smaragdin vihreää jokea joka kiemurteli alas vuoren rinnettä. Näimme suuren patoaltaan ja kuohuvat putoukset. Haistelimme vuoriston pihkalle tuoksuvaa ilmaa ja kuljimme Aleksanteri Suuren joukkojen perustaman Seleukeian, nyt  hylätyn kaupungin raunioilla. Tuntui kun värikäs seurueemme olisi tipahtanut Hercule Poirot-jaksosta, jossa toisilleen tuntematon ryhmä sulautuu tutuiksi toisilleen, kielimuureista välittämättä. Seikkailuksi retken teki että olimme vesisotaa vastaan tulevien turistibussien kanssa. Vähän hirvitti sillä vuoristotiet ovat kapeita ja kuskimmekin sai osansa taisteluissa.

Side Asteria eli nykyinen Side Star Elegance on kuulu hyvästä palvelusta. Moni hotellin asiakas palaa hotelliin heti seuraavana loman alkaessa.

6. Hotelli. Turkissa All Inclusive hotelliin kuuluu kaikki, ainakin 5-tähden hotelleissa. Ihanaa oli nautiskella drinkkejä ja katsoa upeita iltaohjelmia, kuten akrobaatteja, sirkustaiteilijoita, tanssia. Saatoimme jopa tilata huoneeseen voileipiä tai hedelmiä. Juomat olivat huoneen jääkaapissa valmiina odottamassa sihauttamista. Hotellissamme palvelu oli ensiluokkaista ja vieraista pidettiin hyvää huolta. Suurin osa hotellin vieraista oli siellä lomailemassa jo useampaa kertaa. Näimme vain yhden suomalaisen perheen, mikä on yleensä hyvä asia.  Jälkiruokaa tarjoillaan useamman pöydän buffeteissa ja kaikki näytti ja maistui tuoreelle. Täällä mielettömän hyvää ruokaa on saatavilla koko ajan jossakin hotellin ravintoloista.

7. Spa ja Hamam. Tietenkin unelmalomaan kuuluu spa-hoidot. Tässä hotellissa oli myös turkkilainen hamam. Upea kokemus oli hamam-hoito. Täällä pestiin varpaan välitkin ja iho sai loman aluksi kunnon kuorinnan, jotta rusketus tarttuu kauniisti. Saimme makoilla pesun ajan yhdessä lämmitetyllä marmorisella kivipaadella, kun pesijä heitti päällemme vaahtoa ja kylmää vettä ja jatkoi puunaamista.

Bussiretki vuoristoon ja vesiputoukselle. Pieniä vuoristoteitä pääsi myös hylättyyn rauniokaupunkiin. Näitä retkiä myytiin rannalla ja bussi nouti meidät hotellin edestä.

8. Shoppailu. Tätä yritimme välttää, mutta otimme puoli-ilmaisen retken Antalyaan. Retken ehtona oli että pysähdyimme jättimäiseen timanttikauppaan. Siis mikä määrä rimantteja! Se oli kuin valkoisella marmorilla päällystetty messuhalli pienine kultaisine koruosastoineen. Korut saattoivat maksaa kalliimman henkilöauton hinnan. Eikä se kuulemma ole ongelma, jos ei ole nyt rahaa. Kun on töissä voi velaksi ostaa tuosta kaupasta kallisarvoisen timanttikorun, ja maksaa sitä sitten erissä. Houkutus oli suuri. Mausteita kannattaa ostaa Manavgatin markkinoilta ja pakastaa ne sitten kotona. Joskus joukkoon sattuu muutama ökkiäinen.

9. Urheilu. Upea ilmastoitu kuntosali, jumpat ja ohjatut allasjumpat kutsuivat päivittäin mukaansa kuluttamaan jälkiruokapöydästä poimittuja herkkuja. Tosin niitä olen tässä viimeisen vuoden aikana kulutellut edelleen. Siden rantabulevardi on kuin tehty aamujuoksua varten. Hotellilta oli pienen juoksulenkin päässä arkeologiset temppelit ja vanhakaupunki. Miltä tuntuukaan aamuinen merituuli.
Aspendoksen amfiteatteri sijaitsee Siden ja Antalyan välillä. Tämä hyvin säilynyt teatteri on kuulu akustiikastaan. Teatterin näyttämöltä pienikin kuiskaus kiirii ylimpään penkkiriviin.

10. Yhteinen oma aika, ilman huolia tai murheita. Tärkeintä lomassa on nauttia olostamme ja viettää parasta yhteistä lomaa ihan kahdestaan.


3 kommenttia:

  1. Vau, on kyl hienon näköistä. Miehel vaa joku hampaankolos Turkkia ajatellen mut vois kyl harkita ;) taivuttelua vaatii vähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onhan Turkissa nyt ommt riskinsä ja tilanteet muuttuu. Meidän mieskään ei lähtis nyt. Mut Side on kyllä ihana jaa toi hotelli ihan paras.Näköjään hinta per henk. 830 e ja nyt 150 ale. Tosi hyvä hinta 5 tähden allinclusive hotellista ja matkasta johon kuuluu kaikki .

      Poista
  2. Olemme olleet Turkissa tarkemmin Sidessä monesti ja aina tykätty! Mukana on ollut aina poikani 10v ja tyttö 15v, mies ei aina mukana. Olemme aina vuokranneet asunnon, ei kovin tykätä hotelleista kun siellä aina sitä samaa pakko syöttöä ja paljon venäläisiä. Sidessä saa halvalla vuokrattua todella nättejä ja kivoja asuntoja. Retket mitä jokaisen pitäisi harrastaa turkin reissun aikana olemme ostaneet netistä Nasa Tourin kautta heidän suomalaisilta nettisivuilta. Kaikki toiminu, kuljetus pelaa ja kivoja ihmisiä. Suosittelen tukemaan tällaisia yrityksiä, eikä niitä kaduilla huutelijoita.. joutaisi kotiin ne jo! Harmittaa kun vieläkin monet turistit sortuu niiden kadulla huutelijoiden uhriksi ja huijattavaksi. Ensimmäisen ja viimeisen kerran kun me ostettiin kadulta retki niin eipä tullut kyyti edes paikalle, ja kun mentiin asiasta valittamaan niin eivät muka olleet ikinä meille edes myynyt mitään retkeä, todella törkeää! Netistä ostettuna saa kuitin sentään tositteeksi tälläsille huijareille!
    Tytön lempi retki on ollut joka kerta merieläinpuisto tai delfinaario, ja pojan merirosvolaiva ja vesipuistot, näitä vesiaktiviteetteja on helppo harrastaa sidessä kun ihana meri aivan vieressä ja säät suosii. Nasa Tourilta löytää nämä kaikki, ja hinnatkaan ei pahat kun tietää mitä kaikkea siihen sisältyy.
    https://fi.alanyadailytrip.com/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡