maanantai 27. heinäkuuta 2015

Korttiaskartelun lumoissa

Kutsukortti skräppäämällä

Kutsukortin askartelu skräppäämällä on monen viikonlopun projekti. Mutta tulos on ainakin itsetehdyn näköinen. Kävisikö hääkutsuiksi? 

Taas tulee juhlia ja kutsukortit pitäisi suunnitella, askarrella ja postittaa. Päätin kokeilla skräppäämistä eli paperiaskartelua. Olen jollakin asteella askarrellut kortteja aina. Ainakin kerta vuoteen joulukortit. Silti tämä skräppäys tuntui ajatuksena hankalalta, sillä muiden tuotokset ovat näyttäneet todella upeilta. 

Suunnittelin pohjaksi kiiltävän kohokuvioidun paperin, ja silkkipaperiprinsessakakun ja erivärisiä viirejä. Piirsin ruutupaperille leikkausmallit, jotta voisin tehdä useamman kortin samoilla leikkauksilla. Leikkasin kaikkien korttien osat samalla kertaa ja liimasin kakut yhteen ennen korttien kasausta.

Kerroinkin taannoin että kävin täydentämässä askarteluvarastoa Charlotassa. Siellä oli ihania kullankirjavia paperinippuja ja paljon tarroja, joita nyt käytin tässä. Kruunussa ja pohjassa. Hamstraan askartelutavaraa aina kun on mahdollista, niin inspiraation yllättäessä (yleensä yöllä) tarvikkeet ovat jo valmiina.  Liimailin kuvio kerrallaan hammastikkua hienovaraisesti apuna käyttäen. Tämä on helppoa tehdastyönä, toinen leikkaa ja toinen liimaa. Joku toinen voisi liimata..

Tiedättekö, minusta tuntuu todella pahalta silputa kirjoja? Mutta otin nyt itseäni niskasta kiinni ja repäisin Topeliuksen kirjasta muutaman sivun. Kirja maksoi euron kirjaston poistokorissa. Ehkä kirja on loppuun luettu, ainakin toivon niin.  Nyt kaikille vieraille tulee vähän erilaiset kortit. 

Käytin reunojen ja sydämien leikkaamiseen  Fiskarsin kuviosaksia ja Tiimarista hamstrattua kuvioleikkuria. Valkoisella, mustalla ja kultaisella skräppäyskynällä sain kauniit tekstit.
Kutsukortin takaosaan on liimattu kirjepussi, johon on piilotettu juhlien infopaketti. Kirjepussiin voi kirjoittaa saajan nimen ja osoitteen, niin erillisiä kuoria ei tarvita. 


Mikä kortista tekee erilaisen? No kortti on lähinnä kirjekuori, joka sisältää skräpätyn paperiarkin, jossa on kaikki info juhlista. Kaikki samassa paketissa. Kätevää, eikö?



Miltä askartelijan kotona näyttää? No mitäpä luulet? Perhe söi tänään parvekkeella. 

Nämä maitokärryt olisivat aika hauskat piknik-juhliin.
Kokoaisi kaikki herkut kyytiin ja eikun puistoon
.
Olen joskus nähnyt hääboolia tarjottavan kärryjen päällä olevista maitotonkista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡