tiistai 13. lokakuuta 2015

Puulan Joutsen, ihana juhlahuvila

Lokakuiset mökkijuhlat Kangasniemellä



Puulanjoutsen on suuri edustushuvila Kangasniemellä. Mökki on suosittu juhlapaikka ja siellä olisi hauska viettää mökkihenkiset häätkin.
Hihii.. Ei meillä ole kylmä, valo on vain sininen. Muikisteltiin perheselfieitä mökkirannassa. Pienestä on kasvamassa prinsessa. Hän oli niin iloinen uudesta mekostaan ja juhlissa saamastaan huomiosta. Illalla kotona pieni halusi vielä pitää helmitiaraa ja leikkiä juhlia.

Kävimme serkkuni juhlissa upealla hirsisellä vuokrahuvilalla Kangasniemellä. Setäni ja tätini ovat ristineet paikan vesistön mukaan Puulan Joutseneksi. Suurikokoinen huvila on, kuin tehty juhlamökiksi ja rannalta kuului asiaan kuuluvasti joutsenen laulu.

Ehkäpä mökki on väärä sana kuvaamaan juhlapaikkaa, koska talo on pikemminkin hirsilinna. Sisällä suurista ikkunoista tulvi valoa sisään ja katto oli korkealla.

Tuvan suuri pöytä oli katettu viimeistä nurkkaa myöten herkullisella syötävällä. Ruoan ja piirakkajälkiruoan jälkeen oli vielä kuivakakkua, monenlaisia keksejä ja pikkuleipiä, mansikkakakkua ja kaikki oli todella hyvää.

Kulkeutuukohan tarjottavan määrän suurehko mitoitus perimän mukana? Vai kuulukohan herkkuja täynnä notkuvat tarjoilupöydät perus savolaiseen tapaan juhlia? Syömistä pitää olla, ja ajatus siitä että loppuu pian kesken aiheuttaa pelon väristyksiä. Kai tapa on tarttunut minullekin, kun yhdessäolo on nykyään ihanaa syömistä ja kahvittelua! Eihän se haittaa, eihän?



Herkkuja oli siinä, niin monenlaista! Nuo hillolla täytetyt pikkuleivät olivat aivan mielettömän hyviä! 

Seurustelun lomassa ja kahvitellessamme sain katsella huikeaa Puulan rantamaisemaa suurista ikkunoista. Kuulin että tätä suurta vuokrahuvilaa on käytetty myös hääpaikkana ja se on ollut juhlatilana monessa juhlassa. Eikä mikään ihme, mielettömän upea maisema ja iso terassi tekevät paikasta erityisen. Kesällä pöydät voi kattaa tilavalle terassille ja syksyn puolella juhlitaan sitten sisällä tai kodassa. Huvilassa on kaikki mukavuudet kolmessa kerroksessa ja tilaa isolle joukolle jäädä yöksi, tai no vaikka viikoksi. 

Mietin että hääjuhlia olisi voinut viettää isolla vuokrahuvilalla ja kutsua juhlimaan yötä myöten. Illalla olisi voinut soudella, paistaa kodalla makkaraa ja lettuja ja saunoa vaikka aamuun asti.

Olisihan tuolla ihanaa viettää, vaikka ihan tavallinen viikonloppu ystävien kanssa.  Onnea vielä kerran, oli ihanat juhlat! 

Näillä kuvilla mökiltä otetuilla kuvilla osallistun Pienen Linnun MakroTex-haasteeseen. Aiheena: Lokakuu



Hei, hei valo! Lokakuinen luonto alkaa jo valmistautua talviunille. Kylmä tuuli ja yöpakkaset viilentävät vettä, veden väri muuttuu kylmän siniseksi. Kuvat on otettu Ruovedenselältä, Puulan rannalta. 



Pieni Lintu - MakroTex challenge

38 kommenttia:

  1. I looks like a wonderful time! love your pink butterflies!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Jandi! We had fun. That summer cabin is so beautiful place!

      Poista
  2. Mökit ovat parhautta, tosin tämä todellakin muistuttaa enemmän hirsilinnaa :). Ensi kesänä taas mökkeilemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Parhaita mökit on joissa ei tarvitse puurtaa vaan käyttää aika lomailuun.

      Poista
  3. Upea paikka, ihanat herkut - onpa hyvännäköinen suklaakakku :) - ja kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paikka on upea ! Pitää kaivaa ihan oikea kamera kaapista, valo vaan vähenee ja kännykkä ei enää ihmeisiin pysty.

      Poista
  4. Miten herkullisen näköisiä ruokia. Ja maisemia.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy välttää herkkuja ainakin vähän ja olla vaikka keittolinjalla. Tuolla on kyllä maisemat kohdallaan! Kiitos!

      Poista
  5. Oi mitkä pitopöydät. Järvet eivät vielä ole jäässä, tämä on vielä suomalaisen mökkiaikaa.

    Kyllä se niin on että tiara sopii milloin tahansa käytettäväksi ja tekee olon prinsessamaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam oli kyllä hyvää. Onneksi järvien jäätymiseen on vielä matkaa. Muistin muuten juuri että en tainnut uida järvessä kertaakaan tänä kesänä.

      Hihii! Pienen mielestä myös iskän kuuluisi käyttää tiaraa. <3 sitten pieni sanoo että:" ai ai ai ai!"

      Poista
  6. Ja teillä kaikilla oli mukavaa.... Komea pitopöytä!

    VastaaPoista
  7. Oi, jospa oisin saanut olla mukana.. Täytyypä laittaa kehuja menemään serkulleni!

    VastaaPoista
  8. Lokakuu on ollut yllättävän vihreä, kuten kauniista kuvistasi on havaittavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Outoa on myös se, että lehtiä on vielä puissa ja on ollut lämpimiä päiviä.

      Poista
  9. Voi, mitä kuvia! Ihan tässä alkoi tehdä mieli mukaviin juhliin ja joku "mökkilomakin" olis kiva.:) Uskon,että on mahtava paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Taina! Kiitos paljon! On kyllä hieno mökki. Meille taitaa lopulta olla ihan mikä tahansa paikka ihan mahtava! Pienissä neliöissä pyöriminen mökkihöperryttää, niin voi sitten mennä isompiin tiloihin lomalle.

      Poista
  10. Herkkuja monen moisia pitopöydässä. Kauniit maisema kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin tuli ihan onnistuneet maisemakuvat. Suomalaista pitopöytää pitäisi myydä ulkomaille.

      Poista
  11. Voiko lokakuu juhlavammaksi enää tulla! Paljon ruokaa, se on hyvä, jos aina tarvitse itse keitellä :) Venekuvaa pioti katsoa toisen kerran ajattelin että juhlan kunniaksi on sinne heitelty taskunpohjalta ylimääräiset roposet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlavampi olisi ehkä ollut iltapuku, shampanja ja kamariorkesteri. Kurkkasin kuvia uudelleen, nyt kun sanoit. Ei siellä näyttänyt lehtiä kummempaa olevan. Hihii, toivomusvene!

      Poista
  12. Good morning Teresa.
    What beautiful views you have shown us! So refreshing! Your sweets look delicious. They are tempting my appetite! I will visit you again.
    Have a good new week!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Good morning Tomoko! Thank you, I will say your greeting to my cousin, she and her mother made very tempting sweets.

      Thank you for visit and see you again!

      Poista
  13. Juhlapaikka rannalla on parasta.

    VastaaPoista
  14. Ihania kuvia ja oikeinkin mukavan näköinen juhlapaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän innoittamana kaivoin oikean kameran esiin :)

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Puulan rannat ova kyllä aina olleet minusta jotenkin erityisen kauniita. En tiedä onko niissä tosiasiassa niin eroa.

      Poista
  16. Upea paikka ja kauniilla paikalla!
    Täällä samaa vikaa että kun on juhlat niin tarjottavaa pitää olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä oikea asenne! :) Nyt käytiin onneksi vähän jumpalla!

      Poista
  17. Voe tokkiisa, kyllä se taetoo savossa tapana olla jotta syömistä pittää olla nii että piisoo. :)
    Kivoja kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhiihh! Ihan niin äsken istuttiin Kuopiolaisessa kahvipöydässä, kyllä piisasi ja hyvääkin oli! Heheh voe tokkiisa!

      Poista
  18. Venekuva loistava lokakuinen syyskuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva että pidät siitä. Joskus vain osuu joku hieno joukkoon. Valoa pitää nyt ehdottomasti saada lisää.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡