maanantai 28. syyskuuta 2015

Belle Époqueta etsimässä: Teeleidi

Romanttinen teehuone kauniissa puitteissa

Kaunis Lutakon Leidi on nähtävillä isolta tieltä ohittaessa Jyväskylän Paviljonkia. 


Monien katseet harhailevat erikoiseen vanhaan taloon ohittaessaan Jyväskylän Lutakkoa ja Paviljongin rakennuksia.  Tämä kaunis talovanhus on Yrjö Blomstedin suunnittelema ja vuonna 1912 rakennettu Lutakon Leidi. Yrjö Blomsted haki vuosisadan alussa inspiraatiota Karjalan rakennusperinteestä ja loi suomalaista arkkitehtuuria kansallisperinteisempään suuntaan. Blomstedin karelianismi ja käsityöläistaidon ihannointi oli vastakulttuuria ajan teolliselle hengelle. Jollakin lailla nämä molemmat kuitenkin yhdistyivät tässä Schaumanin vaneritehtaan paruunan talossa. 

Jugend-taloon on haettu kansallisromanttista tunnelmaa. Ihailimme ikkunapielien yksityiskohtia.


Talossa on monessa suunnassa haettu ovaaleja ja pyöreitä aiheita. Kauniita muotoja löytyi parvekkeen kaiteissa, ikkunakaarissa ja kuistissa.  


Nykyään talossa on viehättävä teehuone Teeleidi. Kävimme maistelemassa täyden kuun juhlapäivän kunniaksi teetä, kuukakkuja ja muita ihania leivonnaisia. 


Mennään! Vehreä puutarha ympäröi taloa. Teekupposen voi tuoda kuistille ja seurata viltin alla syksyn etenemistä.

Teehuone sijaitsee toisessa kerroksessa. Ihmettelimme miten täällä toimitaan, kun erillistä myyntitiskiä ei ole. Koputtelimme keittiön ovelle, että haluaisimme teetä. Lopulta henkilökunta opasti meidät eteenpäin. Keittiön vieressä on huone, jossa on seinällinen teepurkkeja. Teelaaduista voi valita omaan kannuunsa mieleisen. Teen hintaan kuuluu kannullinen tuoksuvaa teetä ja siihen kaksi haudutusta. Tarjolla oli myös ihania leivonnaisia.

Perhosmies valitsi maustettua karamelliteetä ja oma valintani oli vihreä sencha. Mukava paikka viettää kiireetöntä lauantaipäivää. Tosin mukavampi olisi ollut jos ei olisi tarvinnut juosta konttaavan pienen perässä. Huomasin vasta lähtiessämme että syöttötuoli oli piilotettu vessaan.

Tämä oli ihan mahdottoman herkullinen juustokakku. Oli oikein hyvä valinta!

Miltä se tee sitten maistuikaan? Hyvälle, minusta on tullut teen ystävä.


Kuukakku toi itämaista tunnelmaa. Sisällä oli hedelmäinen täyte. Palaamme tähän vielä. Kuukakuissa pitäisi olla kaunis kuvio pinnalla. Seuraamme istahti rouvia, joiden kakun pintaan tämä kuvio oli jäänyt. En kehdannut kysyä kuukakkua lainaan kuvattavaksi.

Teehuone on sisustettu vanhahtavaan tyyliin. Yhdessä huoneesta löytyy teeseinä, josta voi valita mieleisensä haudutettavaksi. Korea Sencha oli minun valintani. Tykkäsin!


Samassa rakennuksessa sijaitsee Lutakon Leidi juhlapalvelut ja jugend-tyyli kutsuu juhlaan. Tämä voisi olla kiva ja kaunis hääpaikka Jyväskylässä. Nettisivujen perusteella tilat ovat kauniit ja tilavat. Paikka on mukavasti kävelymatkan päästä keskustasta ja sopivan matkan päässä kirkkopuiston upeasta kirkosta. Tilausravintola oli suljettuna, joten nyt vain arvelemme. Ehkä joskus pääsemme ottamaan myös sisältä kuvia. Saunailta bloggareille olisi kiva!


Kun lähdimme alkoi satamaan ja tuulemaan kunnolla. Oikea syysmyrsky.



Mosaic Monday

Teekauppa.fi

18 kommenttia:

  1. Hei! Ihana postaus! En tiennytkään että Jyväskylässä on tuollainen paikka. Juustokakku olisi varmaan ollut myös minun valintani. Näyttää herkulliselta. :)
    Kiitos kommentistasi tänään. Kun huomasin puolukan lehdet, yritin katsella löytyisikö netistä tietoa, mutta en löytänyt. Kommenttisi ansiosta osasin etsiä "albiinoa" ja heti löytyi hakutuloksia. En tiedä tekikö tämä kasvi marjoja. Yritän seurata miltä se näyttää ensi kesänä.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kovasti! Jotenkin on jääneet nämä Jyväskylän paikat hieman väliin. Tänne pitää tulla ystävien kanssa teelle.

      Ai niin se valkoinen puolukka, hih. Ensiksi katsoin että ohhoh nyt on maalattu. Hyvä että tietoa löytyi. Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  2. What a pretty house! A lovely spot for a Tea House. The Cheesecake looks yummy. Have a happy day and week ahead!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you I like this houses style too. This house has been built in national romantic style. Happy happy week to you too!

      Poista
  3. I have been to many tea houses in Canada so it was nice to see one in Finland with decor and what you are served. Always delicious sweets to have with tea!
    Thanks for linking to Mosaic Monday.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Judith. I think this is quite unique. We don't have that strong tea cultur in Finland. Finland is a land of coffee drinkers. Happy new week a head!

      Poista
  4. Thank you for sharing the lovely tearoom! I love teahouses located in converted homes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You are welcome Margie! This is my first teahouse experience. I like this place too. Thank you for visiting!

      Poista
  5. Cheesecake and tea sound like a great combination. What a pretty art nouveau house - I enjoy seeing this type of architecture. Have a wonderful week.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Lorrie! I love this time period buildings too. You can find more stories about old buildings in here http://belleepoquewedding.blogspot.fi/p/karderoopi.html.

      Have a nice week! I hope you have sunny days too!

      Poista
  6. Upean näköinen talo, jolla hauska nimikin! Käymisen arvoinen paikka, vaikka en mikää teefani ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kata me voidaankin kiertää toistemme kivat paikat läpi, kivalta näytti se Lottamuseo. :) Tee maistuu nykyään ihan hyvälle.

      Poista
  7. Lovely tea house. I bet this area would make a beautiful spot for a wedding!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Snap you are so right! That could be a wonderful place for belle epoque wedding. I'm going to find that out.

      Poista
  8. Hei,

    ota yhteyttä niin sovitaan aika, esittelen mielelläni Lutakon Leidin juhlatilat + saunaosaston & ulkokuumalähteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Hieno juttu! Kuulostaa upealle! Minä olen yhteydessä :)

      Poista
  9. That really is a lovely place for tea. So glad you shared your adventure and this lovely architectural building.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Bernideen ! I'm happy if you liked our tea place. I hope my pictures showed the best angles.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡