sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Ennen julkaisemattomat käsityöt ja Liebster Award

Tässä teille Käsityö Liebster Award!





Sain TzikuLiinalta tämän mahtavan tunnustuksen. Kiitos todella paljon! Liity ihmeessä seuraajaksi. Vaikka sainkin Liebster Awardeja vasta kaksin kappalein, vastaan vielä tähänkin. Käsityöt ovat aiheena sydäntä lähellä. Niitä ja askarteluja on blogissani vilahdellut aika usein.




Ennen kuin opettelin tekemään villasukkien kantapään tehtailin lapasia. Nuo siililapaset olivat aivan ihanat, niin kuin saajakin.

Pitää tunnustaa, että olen luova käsityöihminen ja minusta ei ole kopiokoneeksi. Melkein itketti, kun Facebookissa sain palautetta kamee-koruista. Olisi kuulemma parempi tehdä niitä muotilla. Totta! Mutta toiset kopioi ja toiset maalaa.


Tällä ajattelulla ollaan menty vuodesta toiseen. Minulla on ollut aika pitkä tauko käsitöiden suhteen ja luova minäni on kaivautumassa taas esille. Varmaankin tukehdutin sen pitkäksi ajaksi paperipölyyn ja nyt sillä on taas aikaa hengittää. Luin mukavat kysymykset ja innostuin kuvittamaan tekstini kuvilla, jotka on julkaistu Facebookissa vuosien saatossa. Toivottavasti saatte näistä inspiraatiota.


Ohjeet Liebster Award-haasteeseen ovat siis seuraavat:



1. Kiitä tunnuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award-tunnuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.

4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.





Pienelle kudoin villavaippahousuja. No minulla myös laatikollinen pieniä kestovaippoja. Kuka ostaisi?





Nuttu, pipo ja sukat oli pakko neuloa. Se varmaan kuului odotukseen. Mallit ja ohjeet päästä.


Ja Tzikuliinan Kysymykseni ovat:


1. Miksi teet käsitöitä? /Mitä käsityöt antavat sinulle?
Käsityöt piristävät arkea ja uuden luominen on aivojumppaa. Ihanaa on luoda jotakin uutta, mistä voi olla tyytyväinen

2. Miksi pidät blogia?
Blogi on minulle se puutarha, jota Muumimamma maalasi majakassa ja johon hän piiloutui pakoon luodon karuutta. Suosittelen lukemaan Muumipappa ja meri-kirjan. Tässä kirjassa on myös avioliittoneuvoja.
3. Onko haaveissasi saada käsitöistä itselle ammatti?
En usko. Millä sitten rentoudun?

4. Oletko koskaan pitänyt/ onko sinulla muuta blogia?
Ei ole, mutta joskus tehnyt nettisivuja.

5. Kennelle teet käsitöitä?
Perheelle, sukulaisille, ystäville


6. Kudotko, virkkaatko vai ompeletko mieluiten?
Kudon. Mutta en osaa jämähtää vain yhteen asiaan, ideat vie.

7. Askarteletko koskaan?
Iso kyllä! Paperiaskartelu on minulle uusi juttu. Opettelen käyttämään printattuja kuvia, leimasimia ja leikkaamaan valmiita muotoja. Tähän puolivalmiiseen askarteluun saa uppoamaan paljon rahaa, ihan uutta minulle. Ennen tehtii paperikin itse.


8. Milloin sinulla on aikaa tehdä käsitöitä?
Yöllä. Olen lainannut tunteja yöunesta, mutta se tuntuu niin hyvälle. Kun työt palaa taas arkeen, niin silloin tehdään töitä ja nukutaan.


9. Missä teet käsitöitä?
Kotisohvalla. Niin ja keramiikkaa siellä kirjastossa keramiikkakurssilla.

10. Mistä olet saanut innostuksen käsitöihin?
Äiti ja mummi ovat myös innostaneet. Mutta käsityö -ja askarteluintoni alkoi partioharrastuksen myötä. Leireille ja kokouksiin piti kehitellä jokin uusi aihe. Internet oli ihan uutta ja kirjat tai lehdet olivat kalliita. Materiaaleissa tultiin toimeen, sillä mitä sattui löytymään. Tyhjästä nyhjäistiin uusi askartelun aihe ja tärkeämpää oli tekeminen, kuin itse tuotos. Yhdessä sitten opeteltiin, ja parhaassa tapauksessa se ihan uusi juttu pääsi myyjäispöytään hittituotteeksi.


11. Mitä haluaisit oppia vielä käsitöistä?
Lasityöt, tiffany ja lasinpuhallus.

Tein vauvan bodyistä lohikäärmeen. Se vartioi pienen unta vieläkin. Se oli tarkoitettu peittämään sänkyjen väliin jäävä rako, kun pinnasänky oli ilman laitaa sängyn vieressä.


Omat kysymykseni:


1. Mitä olet tehnyt viimeksi käsityö tai askartelu?

2. Mikä on suosikkityökalusi?

3. Millainen käsityöjuttu kiehtoo sinua nyt eniten?

4. Miten saat lepytettyä ompelukoneen?

5. Mistä haet inspiraatiota?

6. Osaatko myös puutöitä?

7. Mikä on erityiskäsityötaitosi tai askartelutaitosi?

8. Käytätkö valmiita ohjeita ja kaavoja? Mistä yleensä niitä haet?

9. Kudoitko itse koulun villasukat valmiiksi asti?

10. Mikä työ ärsyttää eniten, että se jäi kesken?

11. Voitko julkaista ennen julkaisemattomia kuvia käsitöistäsi myös niitä mönkään menneitä?


Kaarnasydämen porausta ja korttiaskartelua.

Joululahjahuivi  siskolle ainaisten villasukkien sijaan. 



Käsityö Liebster Award Voittajat:



Palkitsen seuraavat blogit Käsityö Liebster Award-palkinnolla. En pakota vastaamaan, sillä näitä awardeja on ollut aika paljon. Mutta saa vastata jos haluaa. Tai postata, vaikka vaan tuon kohdan 11. siis ennen julkaisematonta käsityömateriaalia, jotka eivät muuten sovi millään muotoa julkaistavaksi blogissa.


Tättätätttärää voittajat ovat seuraavat:


Maria, Luomulaakso: Sain idean kaiverruskoneesta

Sophie, Kaksinaamainen: Sain idean amigurumista

Heidi, Allt om Heidi + Jussi: Haaveilen että osaisin ommella yhtä hyvin

Milja, Milja & Muoviruusut: Luovaa käsityöläisyyttä

Johanna N, Ihan oikea blogi: Tuore väriterapiaa tuova blogilöytö

Leijonapojan äiti: Kannustavaa inspiraatiota alakerrasta (blogi olisi kiva)






8 kommenttia:

  1. Mukava oli lukea vastauksiasi. :) Ja kiitos. <3 Vastailen mukaviin kysymyksiisi varmaankin ensi viikon aikana. :) Ihanaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä Liebsteri oli minustakin ihan mukava ylläri ja sain tungettua käsityökuvia tänne tämän varjolla. Jes! Ajattelinkin että pitsihansikkaittesi alla asuu käsityöihme, jään odottelemaan innolla :)

      Poista
    2. Siitä ihmeestä en tiedä, sillä aikamoinen määrä on opittavaa. Tekemällä sitä kuitenkin oppii - ja välillä kantapään kautta. :D Intoa löytyy monin verroin enemmän sekä nykyisin niitä tarvittavia hermojakin! ;) Eiköhän niillä johonkin saakka päästä. :)

      Poista
  2. Oi, kiitos kehuista! :)
    Niin kiva kysymykset kyllä teit, että en malta olla vastaamatta vaikka ihan tähän kommenttikenttään:

    1. Mitä olet tehnyt viimeksi käsityö tai askartelu?
    1930-luvun tyylinen iltapuku ystäväni häihin

    2. Mikä on suosikkityökalusi?
    Varmaankin ihana Bernina-saumurini :)

    3. Millainen käsityöjuttu kiehtoo sinua nyt eniten?
    Ompelu ja iltapuvut / juhlamekot ovat aina ykkösiä!

    4. Miten saat lepytettyä ompelukoneen?
    Se ei onneksi ole vielä ryppyillyt minulle, vaikka nykyisen kanssa on jo 11 vuotta takana <3 (*koputtaa puuta*)

    5. Mistä haet inspiraatiota?
    Elokuvista ja tv-sarjoista, jotka sijoittuvat menneeseen aikaan. Myös Pinterestistä ja muoti-aiheisista kirjoista.

    6. Osaatko myös puutöitä?
    Jonkin verran tuli sirkkelöityä opiskellessani LaY:n taiteiden tiedekunnassa, mutta muuten en kovin hyvin osaa puutöitä.

    7. Mikä on erityiskäsityötaitosi tai askartelutaitosi?
    Hmm... En osaa tähän muuta sanoa kuin että se iltapukujen ym. juhlavaatteiden ompelu :D

    8. Käytätkö valmiita ohjeita ja kaavoja? Mistä yleensä niitä haet?
    Joskus, jos törmään johonkin kiinnostavan näköiseen esim. Burdassa. Lisäksi minulla on Kuuluisat vintage-mekot -kirja, jossa on hyviä peruskaavoja. Lähtökohtaisesti kuitenkin teen itse. Saatan myös yhdistellä itsetehtyä kaavayläosaa valmiskaavan alaosaan tai muuta vastaavaa.

    9. Kudoitko itse koulun villasukat valmiiksi asti?
    Totta kai!

    10. Mikä työ ärsyttää eniten, että se jäi kesken?
    Yksi akvarellimaalaus syksyllä 2006. Sen aiheena oli Beatlesin kappale "Lucy in the Sky with Diamonds" ja tyyli oli naivistinen.

    11. Voitko julkaista ennen julkaisemattomia kuvia käsitöistäsi myös niitä mönkään menneitä?
    Kai minä voisin, mutta täytyy sanoa ettei mikään ole mennyt mönkään ainakaan kymmeneen vuoteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos! Mukava lukea näitä vastauksiasi! Teillä on hyvä ja lämmin suhde ompelukoneesi kanssa. Meillä kiukutellaan kovasti. Pukusi ja juhlat näyttivät upealle!

      Poista
  3. Kiitos haasteesta ♥ Mä vastailen näihin joku päivä =) Ihanaa sunnuntaita ♥

    Aivan ihanan nutun ja myssyn olet neulonut ♥ Osaisinpa mäkin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ihanaa sunnuntaita sinullekin! Kiitos! Kun neuloo ilman ohjeita niin ei tule virheitä ;) Tuo onkin ensimmäinen tekemäni villanuttu, en minäkään osannut. Se mahtui päälle pienen ollessa ihan pieni.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä ♡♡♡